Virkistyksen paikka

30.11.2022 | Jouni Laaksonen

Virkistysalueyhdistykset tekevät loistavaa työtä pitämällä yllä hienoja retkipaikkoja Etelä-Suomessa, missä valtiolla on vähemmän tarjontaa.

Metsähallituksen Luontopalvelut on ylivoimaisesti Suomen suurin retkeilyn infrastruktuurin ylläpitäjä, mutta valtion maat, joilla Metsähallitus operoi, ovat jakaantuneet hyvin epätasaisesti. Pohjois-Suomessa valtion maita on laajalti vähän joka kunnassa, mutta Etelä-Suomessa valtion metsää tai suota on vain sirpale siellä ja toinen täällä.

Jos etsii retkikohteita vain Metsähallituksen palveluista eli luontoon.fi:stä ja retkikartta.fi:stä, osa Etelä-Suomen kohteista jää löytämättä. Retkikarttaan ovat myös kunnat ja virkistysalueyhdistykset voineet lisätä retkikohteitaan muutaman vuoden ajan, mutta tietojen vieminen riippuu kunnan omasta aktiivisuudesta.

Monien kuntien alueella omia kohteita on lisätty, mutta ei suinkaan kaikkien.

Suurin piirtein kaikilla Suomen kunnilla on virkistysalueita, luontopolkuja, ulkoilusaaria tai muita mainioita retkipaikkoja. Aina kannattaa tutkailla kohdekunnan nettisivuja.

Tässä jutussa kuitenkin keskitytään virkistysalueyhdistyksiin. Suomessa on vajaat kymmenen maakunnallista virkistysalueyhdistystä, jotka kattavat Etelä-Suomen laajasti Varsinais-Suomesta Hämeen ja Uudenmaan kautta Saimaalle ja Kaakonkulmalle asti.

Huomaa, että osa virkistysalueyhdistysten kohteista on tarkoitettu vain päiväretkiin.

Yhdistysten toimintaperiaatteissa on hieman eroja. Osa yhdistyksistä omistaa itse alueita, osa ei omista, mutta toimii koordinoijana ja hankkii virkistysalueita jäsenkuntiensa omistukseen, ehkä huoltaakin. Toisaalta retkeilijälle ei ole väliä, kuka retkikohteen maaperän omistaa, kunhan kohdetta huolletaan ja siitä jaetaan tietoa. Tätä juuri virkistysalueyhdistykset tekevät.

Huomaa, että osa virkistysalueyhdistysten kohteista on tarkoitettu vain päiväretkiin. Jokaisessa ei ole lupa yöpyä.

Olen itse asunut jo yli kaksikymmentä vuotta Kainuussa, jossa valtaosa retkikohteista on Metsähallituksen Luontopalvelujen huoltamia. Käyn kuitenkin retkillä joka puolella Suomea, ja viime vuosina olen ihastunut moneen virkistysalueyhdistyksen ylläpitämään kohteeseen.


Kirkkonummen Porkkalanniemessä kävin jo lapsena vanhempieni kanssa. Muistan hämärästi merinäkymiä, mutta kirkkaasti vanhan jäkälöityneen kyltin polun alussa. Olen melko varma, että siinä luki sanatarkasti ”Älä huuda, älä pauhaa, älä riko luonnon rauhaa.”

Kuinka voikin joku yksityiskohta jäädä alakoululaisen mieleen.

Aikuisiällä olen käynyt Porkkalassa useamman kerran. Merimaisema Pampskatanin kärjestä on upea, samoin muut kallioiset rannat. Maakrapukin pääsee tyrskyisiin tunnelmiin, jos sattuu tuulinen päivä.

Porkkalanniemessä on sekä valtion omistamaa suojelualuetta että eri kuntien omistamia virkistysalueita. Näistä muodostuu hieno retkikohdekokonaisuus, jota kehitetään yhteistyössä. Suojelualueen retkeilypalveluja huoltaa Uudenmaan virkistysalueyhdistys.

Myös Siuntion ja Inkoon Kopparnäs on melko tunnettu retkikohde. Vietin siellä yhden myöhäissyksyisen päivän hyvän ystäväni kanssa. Kiersimme Klobbackan ja kävelimme pitkän matkaa Sandfjärdenin rantapolkua.

Kopparnäs ei ole ihan pieni, vaan sieltä löytyy hyväkulkuisia polkuja pitemmällekin retkelle. Tarjolla oli merinäköaloja, jäkäläisiä kallioita, vänkyräisiä mäntyjä ja tervaleppiä, ruovikoita ja hiekkarantoja, ja komea pylväskatajakin jäi mieleen.

Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen eli Uuvin huoltamassa kohteessa on useampia huollettuja tulipaikkoja, joista yhden äärellä levähdimme eväsleipiä ja porkkanakakkua syöden.

Porvoon Varlaxudden puolestaan on pikkuruinen, mutta söpö merenrantakohde. Uuvi huoltaa yhtä tulipaikkaa. Juuri kilometriä pitempää kävelylenkkiä Varlaxuddenissa ei pysty tekemään, mutta jo sen aikana meri ja rantakalliot tekevät lähtemättömän vaikutuksen.


Hämeen virkistysalueyhdistyksen jäseniä ovat Kanta-Hämeen kunnat. Yhdistys kehittää alueen virkistysmahdollisuuksia, mutta varsinaiset virkistysalueet omistavat kunnat.

Vastikään kävimme veljeni ja hänen poikansa kanssa Mallinkaistenjärven virkistysalueella. Janakkalan kunnan omistama alue kuuluu Hämeen virkistysalueyhdistyksen mainostamiin kohteisiin.

Lokakuisena sadepäivänä Kahilahden katettu tulipaikka oli oivallinen paikka lounastauolle. Pääruuan jälkeen oli somaa paistella vielä letut kaikessa rauhassa nuotiolla, kun sekä tuli että tulistelijat saivat olla katon alla suojassa.

Järven itäranta on kesämökitöntä virkistysaluetta. Hyvin merkityiltä rantapoluilta aukesi mukavia näkymiä järvelle, etenkin avokallioilta.


Saimaan alueella operoivat sekä Saimaan virkistysalueyhdistys että Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Edellinen huoltaa muutamaa saarikohdetta ja niihin en ole päässyt tutustumaan. Jälkimmäisellä puolestaan on veneettömillekin sopivia kohteita.

Kyläniemi halkaisee eteläisen Saimaan suuret selkävedet melkein kahtia. Niemi on itse asiassa Kutveleen kanavan takia nykyään saari, mutta sinne pääsee lossilla. Autolla tai polkupyörällä siis pääsee aivan Kyläniemen länsikärkeen, joka on nimeltään Rastinniemi.

Täällä Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö eli Ekvas huoltaa paria keittokatosta. Terävä niemenkärki on maisemallisesti upea. Vastarannalle Sarviniemiin on vain pari kilometriä, kun taas molemmilla kyljillä aukeaa kymmenien kilometrien ulapat.

Rastinniemen rannat ovat hienot, mutta kivisinä eivät oikein uimaystävälliset. Sen sijaan saman tahon huoltama Huuhanranta hieman lossista mantereelle ja itään päin on oivallinen uimapaikka. Saimaan Rivieraksi tituleeratun yli kilometrisen hiekkarannan palveluvarustuksena on laavu nuotiopaikkoineen.

Savitaipaleen Lepänkannossa kuljetaan myös järvenrantapolkua, mutta tunnelma on hyvin toisenlainen kuin edellisissä. Kuolimon rannassa on toisaalta hieno hiekkaranta esteettömine tulipaikkoineen ja toisaalta huomion kiinnittävät sekä tuoreemmat että jääkauden aikaiset rantapenkereet.

Suurimman vaikutuksen minuun teki Rovastinojan suuri kammi – tai melkeinpä pitkätalo. Kun hirvennahkaisen oviaukon läpi astui sisään, sisällä oli todellinen entisaikojen tunnelma. Tein pienen tulen kammin sisällä kivikehään ja rauhoituin pitkälle lounastauolle.


Kouvolan pohjoisosissa sijaitsevaa Heisanharjua kutsutaan Kymenlaakson Punkaharjuksi. Mittakaava on toki erilainen, mutta esikuvansa tapaan Heisanharju kulkee upeasti kapeana järvien välissä. Vihreän männikköturkin peittämän harjun ympärillä välkkyvät sinisinä Iso Luotojärvi, Heisanjärvi ja Kelesjärvi.

Kymenlaakson virkistysalueyhdistyksen huoltamalla alueella on sekä avoin kota että lukittu varattava kota. Nautin harjumaisemista yhden kevätillan, nukuin kodassa ja jatkoin retkeä vielä aamulla.

Virkistysalueyhdistykset huoltavat yhteensä yli sataa retkikohdetta. Upeaa työtä, kiitos!

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?