Viriiliä elämää Norjan syrjäseudulla

12.09.2019 | Marinella Himari

Kuinka kaukana kauppa on? Onko siellä kirjastoa? Mitä teet vapaa-aikanasi (muutakin kuin kalastat)? Asuuko siellä suomalaisia? Eikö aika koskaan tule pitkäksi?

Kiitos kysymyksistä! Vaikka olen kuullut jokaisen kymmeniä kertoja, vastaan aina yhtä mielelläni, sillä tiedän tällaisen irtioton ja elämäntavan kiinnostavan monia. Ja se, jos mikä, ilahduttaa minua suuresti.

Yleisistä luuloista huolimatta muutto luonnonhelmaan ei aina tarkoita erakoitumista yhteiskunnasta. Harva edes haluaa asua keskellä ei-mitään. Vaikka elämä Gisløyn saarella maisemien puolesta varsin erämaista onkin, täällä elää meidän lisäksemme viitisenkymmentä taloutta.

Jo parikymmentä minuuttia lisää ajomatkaan mahdollistaa elämän luonnon lähellä, eikä silti olla kaukana keskustan palveluista. Joko alkaa kuulostaa houkuttelevalta? 

Tosiaan, ne kysymykset. Meiltä ei valitettavasti löydy kirjastoa, mutta täällä on vallan mainio kirpputori ja kahvila, josta saa itse leivottua pullaa ja porkkanakakkua. Koulubussi kulkee joka arkipäivä. Keskustassa sijaitseva merimieskapakka on aina joskus auki. Tapahtumia järjestetään ympäri vuoden, ja jos ikinä eksyt ystävänpäivän tienoilla näille main, käy katsomassa turskan kielen leikkuun MM-kisoja. Sen syvemmälle et paikalliskulttuurissa pääse, onhan Myre Pohjois-Norjan tunnetuimpia kalastajakaupunkeja.

Ja kyllä, jokaisen aika on joskus pitkä, mutta se ei suinkaan tarkoita, ettenkö viihtyisi täällä. Minä rakastan elää poissa keskustoista.

Vapaa-ajallani luen, retkeilen, lämmitän saunaa ja katson elokuvia – kaikkea sitä, mitä tein kaupungissakin asuessani. Kun ympäristönmuutosta ei lasketa, suurin ero entiseen lienee se, että ihmiskontaktit ovat siirtyneet someen ja pitkiin puheluihin, eikä niistä kumpikaan ole tänä päivänä mikään ongelma.

Narisevan ulko-oven avatessaan Eerikinkadun betonihemmetin sijaan edessä aukeaa kaunis vuonomaisema. Riekot syövät silmuja etupihalla, taivaanvuohi määkii, ja merikotkat liitelevät rannan yllä. Peruna kasvaa, mansikat ja hillat kypsyvät, kohta saa myös sieniä. Revontulet tanssivat pohjoisella taivaalla ja maaruska loimottaa, kunnes hanki pian kiiltää sen yllä. 

Elämä on aina ollut valintoja. Tämä on ollut yksi parhaista.

Kulttuuriakin täällä pääsee harrastamaan! Meiltä 22 kilometrin päässä sijaitseva Nyksund, kerran autioitunut kalastajakylä on viihtyisä, Teksasin malliin korkeista pilareista ja leveästä promenadista tunnettu kesäpaikka Vesterålenin luontoa ja historiaa ihastelemaan saapuville turisteille. Siellä on aikanaan järjestetty myös ulkoilma-festareita, joiden ohjelmistossa oli muun muassa talojen seinille heijastettuja lyhytelokuvia sekä pienellä lavalla nähtyjä musiikkiesityksiä.

Toivon, että joku vielä herättäisi perinteen henkiin, sillä Nyksyndista löytyy myös majoitusta, mainio ravintola ja hyvä kahvila, eli kaikki perustarpeet ja -edellytykset onnistuneelle ohjelmatuotannolle.  

Linnuntietä muutaman kilometrin päässä Nyksundista sijaitseva Stø on myöskin tuttu vierailukohde niin paikallisille kuin muualta tuleville turisteille. Aivan leirintä- ja karavaani-alueen vierestä alkava, Norjan kuningattaren mukaan nimetty Dronningruta on suosittu 13 kilometrin mittainen jyrkkä vaelluspolku, joka johdattaa päiväretkeilijän aivan uskomattomiin maisemiin: polun kolmelta huipulta aukeavat jumalaiset maisemat Norjan merelle ja viereisille vuorille.

Støssä sijaitsee myös vuokraisäntäni Laurin toinen työpaikka, Arctic Whale Toursin toimisto, jonka laiturilta valassafarin alukset lähtevät valaskauden aikaan joka aamu ja merisään salliessa klo 10. 

Vaikka sosiaalinen elämä voi syrjäseudulla olla määrällisesti vajavaista, se on laadullisesti rikasta. Harvat kohtaamiset jäävät mieleen, sillä ihmisten nimet ja kasvot muistaa helpommin. Ja kun tuttuja ei ole liiaksi, keskittyy samojen ihmisten kanssa oleskeluun, jolloin heidät oppii tuntemaan paremmin.

Vaihtoehtoista elämäntapaa harjoittavat ihmiset myös lähtökohtaisesti tukevat ja auttavat toisiaan, mikä näkyy etenkin vaihdantataloudessa: sienet ja perunat käyvät päikseen turskan kanssa, kotona keitetyt mehut ja hillot voi vaihtaa villasukkiin, kirjoja voi lainata omasta hyllystä toisen luettavaksi, ja niin edelleen.

Pihassamme seisova saunateltta on aina avoin vieraille, ja tummenevaa syyskuun iltaa voi jäädä viettämään viereiselle nuotiopaikalle. Siellä tarinat elävät ja syntyvät aina uudestaan, kun joku kertoo kuulemansa uudestaan ja hieman hauskemmin.