Vapaan veden vietävänä

02.06.2021 | Heidi Karnaattu

Yli 300 kilometriä, noin 100 koskea ja nivaa, autioita saaria ja suloisia rantoja. Vapaana virtaava Ounasjoki on melojalle mieleenpainuva elämys, erityisesti yöttömässä suviyössä. Aloittelijalle turvallisen kyydin tarjoaa reppulautta, jolla uskaltautuu myös laskemaan villinä vaahtoavia koskia. Unohda siis kajakit, tänä kesänä reppulauttaillaan.

Ounasjoki on Suomen pisin, edelleen vapaana virtaava joki. Tämä mukava fakta toimi meille innoittajana, kun päätimme lähteä yli 300 kilometriä pitkälle melontaseikkailulle yöttömään yöhön.

Ounasjokeen kaavailtiin 1970-luvulla voimalaitoksia, mutta suuren vastustuksen myötä hanke kaatui, ja joki suojeltiin erityislailla 1980-luvun alussa. Nyt se on mitä parhain joki pitkälle melontareissulle.

Jo pidemmän aikaa mielissämme oli hautunut reppulauttaan tutustuminen.

Kokemattomina melojina emme uskaltautuneet lähteä matkaan avokanootilla, joten päädyimme reppulauttoihin. Valinta osoittautui oikeaksi, vaikka suvantopaikoissa saimme tehdä töitä huomattavasti enemmän kuin kajakeilla liikkuneet ystävämme.

Meidän kaltaisillemme keltanokkamelojille ilmatäytteiset kumilautat helpottivat myös koskiosuuksia: emme joutuneen ohittamaan yhtään koskipaikkaa lautat selässä kävellen, vaan laskimme onnistuneesti vuolaimmatkin kohdat.

Sioskoskella Käkkälöjoki yhdistyy Ounasjokeen ja tästä eteenpäin joki onkin suoraviivaisempi ja levenee kohti Rovaniemeä ja Kemijokea.
 

Käkkälöjoki mutkittelee kapeana jokena ison erämaa-alueen halki.

Aloitimme seikkailumme Kalmankaltiosta ja nautimme 70 kilometrin verran rauhallisesta lipumisesta suurten suoalueiden keskellä. Vietimme kolme yötä Käkkälöjoen varrella, niistä yhden Nallatuvan pihapiirissä ja muut kaksi sopivilla rantapenkereillä riippumatoissa. Joella oli hiljaista, mökeillä ei vielä näkynyt kesävieraita eikä melojiakaan ollut joella yhtä kanoottiseuruetta lukuunottamatta.

Sioskoskella Käkkälöjoki yhdistyy Ounasjokeen ja tästä eteenpäin joki onkin suoraviivaisempi ja levenee kohti Rovaniemeä ja Kemijokea.

Riippumatot hyttysverkkoineen toimivat erinomaisina majoitteina matkan ajan. Hyttysiin pääsimmekin tutustumaan heti ensimmäisen viikon jälkeen.

Leirielämä muuttui riippumatoissa makoiluksi, ja samalla päivämatkat joella pitenivät, sillä hyttyset eivät häirinneet melontaa, vaan odottelivat leiriytyjiä rannan tuntumassa iltaisin.

Heittoköydet toimittivat leirissä pyykkinarun virkaa, vaatteemme olivat koskista riippuen märkinä leiriytyessä, mutta sään ollessa mukavan lämmin ja leppeiden tuulien puhaltaessa ne kuivuivat helposti yön aikana.

Koskia ja nivoja mahtui matkan varrelle noin 100 erilaista. Ne lisäsivät matkaan sekä vauhtia että jännitystä. Koskien laskemisesta emme olisi selvinneet avokanootilla, mahdollisesti kajakkejakin olisi pitänyt uittaa tai kantaa ohi pahimmista paikoista.

Reppulautoilla laskimme kaikki onnistuneesti alas. Koskien ja virtapaikkojen vastapainona on loputtoman pitkiltä tuntuvia suvantoja, ja varsinkin Kittilän jälkeen joki on jo varsin leveä. Rovaniemeä lähestyttäessä joki muuttuikin lähes suistoalueeksi monine pienine saarineen ja salaisine hiekkarantoineen.

Juhannusaattona laskimme ilta-auringossa vielä yhden kosken, ja onneksi laskimme, sillä koski päättyi suoraan pienelle asumattomalle saarelle.

Ohjasimme lauttamme ja kajakkimme suoraan koskesta rantaan ja leiriydyimme hienolle kivikkorannalle. Päätimme kokeilla majoitteena mukanamme ollutta hyttysverkkoa, jonka alla pystyi makoilemaan myös paikoissa, joissa ei ollut puita riippumatoille.

Olimme jättäneet juhannusruoat kätköön joen varrelle ajaessamme lähtöpaikalle. Tie Kalmankaltioon kulkee osan matkaa aivan joen vartta pitkin, joten saimme nauttia juhla-aterian juhannusaattona.