Vaeltajien aatelia

20.04.2018 13:27 | Markus Sirkka

Näinä aikoina saattaa Salamajärven kansallispuistossa liikkuva retkeilijä hieraista silmiään. Harvalla mäntykankaalla harmaa, pitkäkoipinen, poronnäköinen eläin kuopaisee koparalla lumenrippeitä sivuun ja hamuaa turvallaan lumen alta paljastunutta jäkälää. | Teksi & kuvat Markus Sirkka

Keskellä Suomenselän erämaata, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajaseudulla ruokaileva eläin ei kuitenkaan ole poro, vaan kesälaitumilleen siirtyvä metsäpeura, paljon puolikesyä serkkuaan harvalukuisempi villipeuran alalaji.

Muualla maailmassa metsäpeuraa ei esiinny

Suomenselän peurat ovat perua nykyiseen Salamajärven kansallispuistoon Kuhmosta 1970-luvun lopulla tuoduista kymmenestä peurasta. Peurat ovat viihtyneet entisissä kotimaisemissaan mainiosti, sillä tällä hetkellä peuroja on Suomenselällä jo enemmän mitä Kainuussa, noin 1 450 yksilöä.

Kainuun osapopulaatio mukaan lukien on Suomessa metsäpeuroja noin 2 200, Venäjällä hiukan enemmän.

Muualla maailmassa metsäpeuraa ei esiinny.

Metsäpeuraa voikin hyvin kutsua suomenpeuraksi, onhan sen tieteellinen nimikin Rangifer tarandus fennicus.

Huhtikuun aikana peurat palaavat talvilaitumiltaan kansallispuistoon ja sen ympäristön soille vasomaan ja kesänviettoon.

Vaeltaminen on metsäpeuralla verissä, talvi- ja kesälaidunten väliset vaellukset ovat sen vuodenkierron perusta. Peuran perässä Suomi jääkauden jälkeen asutettiin: tärkeän riistaeläimen perässä tulivat pedot, ihminen mukaan lukien.

Peuranpyynti perustui pitkään pyyntikuoppiin, peurahautoihin, joita kaivettiin peurojen kulkureiteille harjuille ja järvien kapeikoihin.

Kuoppajärjestelmissä saattoi olla jopa satoja ansakuoppia.

Tämän päivän retkeilijä voi nähdä peuranpyyntikuoppia monin paikoin ympäri Suomea. Ne ovat vuosisatojen kuluessa painuneet mataliksi painaumiksi, mutta sijainnin ja sijoittelun perusteella ne voi tulkita muinaisten peuranpyytäjien pyydöiksi.

Useimmiten ne on merkitty myös karttaan, kuten tervahaudat tai muistomerkit. Niitä on myös monen retkireitin varrella, kuten Lemmenjoen kansallispuistossa ja Enontekiön Hetassa, missä peurakuoppiin voi tutustua Tunturi-Lapin luontokeskuksen Peuranpolulla. Kainuussa voi poiketa Iso-Paloselle tai Oulujärven Manamansaloon.

Keski-Suomessa pyyntikuoppien jäänteitä on mm. Kannonkoskella Kivijärven rannan tuntumassa Piispalassa. Saarijärven Summassaaren Kivikauden kylässä voi aitojen pyyntikuoppien lisäksi tutustua muuhunkin kivikauden ihmisen elämään.

Kesän alkupuolisko on hyvää aikaa nähdä metsäpeuroja, sillä vasomisen jälkeen ne kerääntyvät isoiksi tokiksi nevoille, joilta ne hakevat hyvän näkyvyyden tuomaa turvaa ja räkkäaikaan helpotusta piinaavilta syöpäläisiltä.

Salamajärvellä mainio paikka peurojen tarkkailuun on Heikinjärvennevan luontotorni. Korkealta avautuu laaja näkymä yhdelle Etelä-Suomen hienoimmista soista.

Elimyssalo Kuhmossa on varsinkin kesäaikaan miltei pyhiinvaelluspaikka peuroista kiinnostuneelle. Niiltä nurkin metsäpeuran uusi tuleminen alkoi, kun Suomesta jo hävinnyt metsäpeura palasi Venäjän puolelta 1950-luvulla.

Nykyisin naavaa ja luppoa kasvavissa, hämyisissä kuusikoissa kiertelee retkeilyreitti ja Elimysjärven Saunaniemestä löytyy retkeilijöiden käyttöön tarkoitettu laavu.

Viime vuoden aikana Metsähallitus kumppaneineen teki palautusistutukset kahdelle uudelle alueelle, Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin.

Ne tarjoavat uusia mahdollisuuksia myös peuraretkille, sillä eläimiä pidetään joitakin vuosia totutustarhoissa, jotka molemmat sijaitsevat retkireittien varrella. Lauhanvuoressa tarhan aidan viertä kulkee myös latu.

Eläimiä ei välttämättä kuitenkaan pääse näkemään, sillä ne viettävät piilottelevaa elämää tarhojen keskiosissa.

Vaikka arkoja eläimiä ei onnistuisi näkemään, voi niistä vakiintuneilla peuraseuduilla nähdä paljonkin merkkejä: kulkureiteille tallaantuu vahvoja polkuja, poronpapanoiden näköisiä ulosteita tipahtelee pitkoksille, suopursuun kiinni jäänyt karvatupsu heiluu tuulessa, suon kitumäntyyn on kelottu sarvia, onnekas saattaa löytää jättösarvenkin.

Peurahautojen lisäksi myös peuraan viittaavia paikannimiä voi löytää retkeilykartoilta lähes kaikkialla Suomessa, Satakunnasta Savoon ja aina Lapin tuntureille saakka.

Siitä todistavat Peuraselät, Kuntivaarat, Peuranampumapäät ja esimerkiksi Pyhä-Luoston kansallispuistossa kohoava Peurakero ja Petkeljärven kansallispuiston Petraniemi sekä viereinen Petraluhta. Pelkästään Hangasjärviä on ympäri Suomea yhteensä 24 kappaletta.

Hangasaidalla peuratokka ohjattiin pyyntikuoppiin tai muihin ansoihin.

Metsäpeura metsästettiin Suomesta sukupuuttoon sata vuotta sitten, mutta eläin palasi 1950-luvulla itärajan takaa Kuhmoon ja menestyi. Kainuun osakanta kuitenkin romahti uudelleen noin vuosikymmen sitten ja putosi alle puoleen 2000-luvun alusta. Romahduksen syynä pidetään maankäyttöä, kuten runsaita hakkuita, suurpetokantojen vahvistumista, liikennettä sekä tauteja ja loisia.

Metsäpeuran tulevaisuuden varmistamiseksi vuonna 2017 aloitetut kaksi palautusistutusta ovat osa seitsemän vuotta kestävää MetsäpeuraLIFE-hanketta. Hankkeen tavoitteena on palauttaa laji sen alkuperäisille asuinsijoille eteläiselle Suomenselälle. Jos vasominen onnistuu, ensimmäiset eläimet vapautetaan totutustarhoista ensi vuonna. Lisäksi hankkeessa kunnostetaan metsäpeuralle sopivia elinalueita.

Peuroja voi nähdä mm. Elimyssalossa ja muissa Ystävyyden puiston luonnonsuojelualueilla Kuhmossa, Salamajärven kansallispuistossa sekä totutustarhoissa Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa.

suomenpeura.fi