01.06.2022 | Tomi Savolainen
Tunturihaaste vastasi nimeensä, sillä osallistujista moni mietti joko ennalta jaksamistaan tai koki venymistä jossain vaiheessa ruskavaellusta. Liian tiukoille ei kuitenkaan viikon aikana joutunut kukaan.
Reissun viimeinen päivä huipentui Kiilopään laella. Päällimmäinen fiilis oli onnellisuus hienosta kokemuksesta, osallistujat kertoivat päätöstilaisuudessa.
"Tuntui hyvältä olla luonnossa, mutta nyt tuntuu kivalta lähteä kotiin. Reissu oli juuri sopivan pituinen", Varpu Saastamoinen sanoi.
Osallistujat kokivat, että opastetut Tunturihaasteen ryhmät toivat itseluottamusta ja osaamista vaeltamiseen. Urho Kekkosen kansallispuiston erämaissa taidot ovatkin tarpeen.
Erityisesti suunnistustaitojen parantuminen nousi esiin vaelluksen jälkeisellä illallisella Kiilopään Maahinen-kammissa. Yksi oli oivaltanut kompassin käytön, toinen hahmotti aiempaa selvästi paremmin kartan ja maaston vastaavuuden.
Uskaltaisitteko viikon vaelluskokemuksen jälkeen vastaavalle retkelle kaverin kanssa?
Kysymys toi pohdinnan siitä, haluaisiko enää vaeltaa ilman ryhmää. Porukassa kulkeminen oli nimittäin ollut hauskaa. Luottamus oppaisiin oli vapauttanut huomiokykyä suunnistamisesta luonnon tarkkailuun.
Tärkeä huomio oli, että opastettua ryhmää harkitsevan ei tarvitse pelätä ylenpalttista sosiaalisuutta Tunturihaaste-vaelluksella. Tilaa ja aikaa on kulkea ja kokea luontoa myös yksin tai vaikka hieman ryhmästä irrallaan.
Ryhmät hitsautuivat yhteen nopeasti ja luontevasti. Asiaan kuuluivat ryhmäkohtaisten juttujen ja sisäpiirivitsien syntyminen.
"Tämä ei ole ihan tavallista, toistelimme vähän väliä Luirolta palatessa", Tiina Kotila-Paaso kertoi.
Tunturihaasteen opastetut ryhmät kokivat kevyempiä ja vaativampia päiviä.
Ryhmistä ripeämpi aikataulutti ruskavaellukselle käynnin Koilliskairan korkeimmalla tunturilla Sokostilla. Kiipeäminen hoitui kevyillä päivävarusteilla Luirojärven leiristä, josta korkeuseroa huipulle kertyi yli 400 metriä. Ryhmäläiset kokivat mahtitunturille pääsyn tärkeäksi ja motivoivaksi tavoitteeksi.
Tiinalle Tunturihaaste oli 50-vuotisreissu ja sattumalta merkkipäivä osui juuri Sokostille. Hänen ystävänsä Varpu oli varannut lahjaksi yöpymiset Luirolla varaustuvassa.
Muutoin osallistujat majoittuivat teltoissa – joskin yön kylmyyden yllättäessä autiotupa taisi saada Suomunruoktulla ja Tuiskukurussa yksittäisen nukkujan suojaansa. Tarina kertoo, että valokuvaaja Sampsa Sulosen revontulia ajatellen ripustettu riippumatto osoittautui tuuliseksi unipaikaksi.
Rauhallisemman etenemistahdin ryhmäläiset eivät haikailleet Sokostille ainakaan ääneen. He kokivat, että kuusi päivää kannatti käyttää mieluummin rengasreitin matkantekoon ja taukoiluun.
Ryhmästä riippumatta ruskavaelluksen neljäs päivä osoittautui haasteeksi. Luirolta Lankojärvelle kertyi 20 kilometriä sisältäen kolme kahlausta – eikä polku ollut kaikilta osin kierroksen ripeintä.
"Oppaamme aikataulutti päivää tarkasti. Tauon alkaessa hän kertoi, että pituus on 20 minuuttia ja sen jälkeen myös pääsimme matkaan. Oli hyvä, että hän huolehti vauhdista, sillä pääsimme perille ja ehdimme vielä koota teltat nipin napin valoisalla", Tiina kertoi.
Hän vaelsi ripeimmässä ja pienimmässä ryhmässä. Kookkaammat ryhmät muuttivat suunnitelmaa ja yöpyivät Kotakönkäällä, mikä karsi matkasta pari kilometriä ja kaksi kahlausta. Päätös ei vaikuttanut seuraavan päivän matkaan, sillä ryhmät oikaisivat Kotakönkäältä Rautulammelle Hikiojan vartta.
Tunturihaasteen reitti näyttää Urho Kekkosen kansallispuiston tunturiylänköä, mäntymetsiä, soita ja jokilaaksoja. Ruskavaelluksen monipuolisuus tuli yllätyksenä osalle porukasta.
"Osasin odottaa tuntureita, mutta siellä oli todella paljon muutakin nähtävää", Sami Heimo sanoi.
Vaeltajat kokivat puiden ruskan loppuvaiheen sekä poikkeuksellisen hienon maaruskan. Suomen Latu Kiilopää järjestää Tunturihaasteen vuonna 2022 hieman aiemmin eli syyskuun puolivälissä, joten näyttävän ruskan todennäköisyys kasvaa.
Urho Kekkosen kansallispuistossa tuntureiden kuuluisa ruska selittyy keltaisten koivujen ja heinikoiden lisäksi väriään muuttavalla varvustolla. Etenkin kaarnikoiden punaiset lehdet jäävät kulkijan mieleen. Kirkkaimpina värit loistavat auringon paistaessa, mutta ruska ilahduttaa syyssateen ropistessakin.
Rautulammella puheenaiheena olivat itse oikeutetusti uudet tuvat. Manu Humpin suunnittelemat Rautulammen päivätupa sekä varaus- ja autiotuvan yhdistelmä keräsivät Tunturihaasteen osallistujilta positiivisen palautteen.
Havainnekuvien perusteella mielipiteitä jakaneet tuvat näyttivät luonnossa hienoilta. Sisällä valoisuus ja tuvista aukeavat näkymät keräsivät huomiota. Erillinen kuivaushuone auttoi myös Tunturihaasteen telttailijoita, sillä päivä oli ollut sateinen.
Talvikävijälle alueen lumettoman luonnon näkeminen tarjosi uutta ja jopa yllätyksiä. Yksi tunturihaasteen osallistujista ei ollut hiihdellessään ajatellut, että tunturien väliin lumen alle jää Rautulampi.
Osalle osallistujista ruokien määrän arviointi oli ollut haastavaa. Sapuskat riittivät kaikilla, mutta osalla ruokaa tuli aika paljon takaisin. Jos joku tietty ruoka sattui loppumaan, usein ryhmästä jollakin oli sitä jaettavaksi asti.
Toisaalta mukana oli kulutuksensa tarkkaan tuntevia kulkijoita. Valinnat vaihtelivat itse kuivatelluista ruoista valmiisiin retkiruokiin sekä koko vaellusviikon lounaiksi kannettuihin purkkihernekeittoihin. Jälkimmäisin tietysti toi kosolti lisää painoa, mutta myös maistui kantajalleen.
Ensimmäisen Tunturihaasteen osallistujat mahtuivat kolmeen oppaiden vetämään ryhmään. Suomen Latu Kiilopään liikuntapalvelupäällikkö Mervi Savolainen kertoo, että tarkoituksena on kasvattaa tapahtumaa, mutta säilyttää lämmin, yhteisöllinen ja ruuhkaton vaelluskokemus.
Halutessaan Tunturihaasteen voi vaeltaa myös itsenäisesti valitsemaansa tahtiin viikon aikana. Omista vaelluksista tapahtuma eroaa leiriytymispisteillä tarjottavalla avulla sekä yhteisillä ohjelmilla, jotka sisältävät retkeilytietoutta ja -fiiliksiä, letunpaistoa, kehonhuoltoa sekä revontuliin tutustumista.
Lue lisää: Suomen Latu Kiilopää Tunturihaaste
Kommentointi