Tunturigolfia Pöyrisjärvellä

09.09.2019 13:19 | Jouni Laaksonen

Ruskaretki ilman ruskaa, jääkaappilämpötiloja ja sadetta, mutta toisaalta myös erityisen paljon unohtumattomia, hienoja hetkiä. Pöyrisjärvi antoi parastaan.

Viime syksyn ruskaretkemme kohteeksi valikoitui Pöyrisjärven erämaa-alue. Lopulta kävi niin, että ruskaa oli jäljellä enää lähinnä yhdessä suppeassa painanteessa, jossa mustikanlehdet hohtivat punaisina. Menomatkalla Hettaan asti koivuissa oli keltaiset lehdet, mutta Pöyrisjärveltä tuuli oli ne jo riipinyt pois.

Erämaavaellus antaa aina paljon.

Monena päivänä satoi ainakin hieman ja yksi päivä oli lähes kokonaan hyytävän kylmää tuulista vesisadetta.

Silti vaellus oli poikkeuksellisen onnistunut – ja osin myös vastuksien takia. Sellainen, mikä tulee kultalusikalla suuhun työnnettynä ei tunnu samalta kuin ponnistelun kautta saavutettu. Tai toisin sanoen, hienoa säätä ei osaa arvostaa, jos ei joskus ole huonompaa keliä.

Vaelluskaverini Jussi ja etenkin Sami ovat innokkaita geokätköilijöitä. Sami oli selvittänyt, että Pöyrisjärven pohjoisrannalla Maaterjoen suussa on kätkö, jolle olisi kuulemma hyvin haastavaa päästä ilman venettä. Kartalta katsoen ylipääsemättömien soiden seassa kuitenkin näytti luikertelevan kulkukelpoisiakin soita ja arvelimme pääsevämme kätkölle patikoiden.

Reittisuunnitelman alkuosa muotoutui tämän mukaisesti: pystytimme telttamme toisena iltana Norjan rajalla sijaitsevalle lammelle, josta olisi seuraavana aamuna melko lyhyt pisto kätkölle. Jussi päätti aamulla jäädä leiriin, kun me lähdimme Samin kanssa yrittämään Maaterjoen suulle.

Suot olivat haastavampia kuin kartoilta oli osannut arvata. Etenkin mitättömän pieni puro hyllyvän suon keskellä oli pysäyttää etenemisemme, mutta etsiskelyn jälkeen ylityspaikka löytyi. Lopulta saavuimme ihastuttavalle katajakedolle Pöyrisjärvestä pohjoiseen pistävän Mustalommol-lahden rannalle.

Naureskelimme, että maisema on kuin golfkentän hiekkabunkkeriessa.

Samaa oli ajatellut joku muukin. Geokätkö oli koordinaattien osoittamassa paikassa, ja kätköpurkissa oli lokivihkon lisäksi muun muassa golfpallo! Käytäntö kuulemma on, että pienesineitä voi jättää kätköön, ja seuraava saapuja voi vaihtaa esineen toiseen halutessaan. Tein vaihtokaupan ja talletin pallon taskuuni.

Pöyrisjärveen putoava jyrkkä rantatörmä oli vaikuttava, ja yksi rannan vesikivistä on merkitty karttaan seidaksi.

Leiriin palattuamme alkoi sade, joka ei sinä päivänä enää loppunut. Sitäkin upeammalta tuntui seuraavan päivän auringonpaiste, kun patikoimme Maaterjärven ympäri. Neljäs leirimme sijoittui Maaterlompolon eteläpäähän, ja Maaterlompolo harppasi henkilökohtaiselle Suomen maisemapaikat top 5 -listalleni.

Paikka on kaikin puolin komea, mutta paljon on maisemien kokemisessa osuutta aina myös säätilalla. Maaterlompolon tuntumassa viettämämme vaellusvuorokausi oli kerta kaikkiaan täydellinen.

Kylmän sadepäivän jälkeen aamu valkeni kirkkaana ja Norjan rajan varressa puuttomilla tuntureilla oli komeaa. Maaterjärveen Norjasta laskevassa purosessa oli sievä vesiputous, ja tunturien ympäröimä Maaterjärvi oli vaikuttava. Järven itärantaa kävellessämme bongasimme paljon lähteitä, noita elämän eliksiirin antajia.

Maaterjärven ja -lompolon välillä alkoivat toinen toistaan sievemmät hiekkakuolpunat, joissa ikivanhat katajapensastot koristavat siloisen hiekan peittämien paljaiden alojen väleissä nousevia kumpareita. Jyrkkä rantatörmä ja hiekkaranta Maaterlompolon puolivälissä olivat kuvauksellisia, ja selvisipä sekin, että lompolon yli olisi helppo kahlata lompolon uumaksi kaventaman hiekkarannan kohdalta.

Jyrkkä törmä jatkui eteläpäähän asti, jossa odotti tasainen leirikenttä. Myös täällä oli hieno hiekkaranta. Näimme päivän mittaan riekkoja ja leirimme yli lensi hanhia. Maaterlompolosta nousi kelpo harjus.

Ennen kaikkea ilta-aurinko paistoi kertakaikkisen upeasti tyyntyneen lompolon yli vastatörmään. Tämä näky palvelee edelleen kännykkäni taustakuvana.

Iltamyöhällä kävin kuvaamassa auringonlaskua törmän laelta. Kaverini olivat jo vetäytyneet telttaan. Alas palasin vasta auringon kajon hälvetessä, ja yllättäen tajusin, että taivaalla loimottaa vihreitä nauhoja, revontulia! Ihailimme aurora borealiksia yli tunnin ajan.

Aamulla aurinko nousi ensin oranssina, sitten järvelle kohosi mystinen usva. Kaikkea koristi paksu kuura, jota aurinko alkoi vähitellen sulattaa.

Hienossa auringonpaisteessa jatkoimme Maaterlompololta Tammukkaojan varteen kulkevaa korkeaa harjua pitkin. Kun molemmin puolin ympärillä levittäytyy ylipääsemättömiä soita, harjun lakea on erityisen mukava astella.

Kohdistimme kulkumme Oivukseen, jossa Pöyrisjoki lähtee Pöyrisjärvestä. Olin kahlannut kerran aiemmin ja tiesin tämän paikan erikoisuuden. Joki on melko syvä, mutta jokisuun järven puolella on laajalti matalahkoa hiekkasärkkää.

Puoleen reiteen asti virkistäneen kahlauksen jälkeen auringonpaiste oli erinomaisen hyödyllinen vastarannalla.

Erikoisuus ei pääty kahlaukseen. Kahden kilometrin matkan Pöyrisjoen suusta Rossinmarastoon kävelimme ensin helposti hiekkarantaa, mutta pian järven hiekkapohjalla kahlaten, ja välillä hetkeksi rantatöyrään rytöön nousten. Heti rantatörmän takana aukeaa ylipääsemätön aapasuo.

Illalla kun teltta oli taas pystytetty ja päivällinen syöty, lähdin itsekseni iltakävelylle. Löysin etsimäni: melko tuoreeltaan kaatuneen tunturikoivun, jonka varren tyvessä oli hieman käyryyttä. Pitkän aikaa kilkuttelin puukollani ennen kuin olin tyytyväinen.

Aamulla kävelimme tutkimaan, olisiko Kenttälompolon ja Tupalompolon väliin kartoille merkitty lautta käytettävissä. Yksityinen lautta toimi oivallisesti. Lautalla oli sauvoin, ja molemmin puolin oli vetonarut, eli sillä saattoi puhtaalla omatunnolla ylittää vesistön.

Käytin illalla veistelemääni keppiä kävelysauvana, eikä Jussi ainakaan ääneen asiaa ihmetellyt.

Puolisen kilometriä myöhemmin katsoimme Samin kanssa toisiamme merkitsevästi ja nyökkäsimme: ”Tässä se on.”

Käänsin sauvan ylösalaisin ja ilmoitimme Jussille, että nyt lasketaan rinkat alas ja alkaa golfkierros.

Homma toimi paremmin kuin osasimme arvatakaan. Kukin vuorollaan laati radan, eli määritteli tiiauspaikan ja koversi haluamalleen etäisyydelle hiekkatievaan reiän. Jokainen loi kaksi rataa, ja kuuden väylän kiertämiseen uppouduimme kaiken muun unohtaen puoleksitoista tunniksi.

Palloja oli vain yksi, joten kukin kehitti erottuvan risunpätkän, jonka tökkäsi aina lyöntinsä jälkeen siihen mihin pallo pysähtyi. Mailassa toki oli toivomisen varaa, mutta se oli riittävän toimiva ja sama kaikille. Lyöntejä meni parhaimmillaan vain viisi, mutta välillä maksimiksi määrittämämme yhdeksän.

Katajaa kasvava puuton nummi, jota bunkkerimaiset hiekkapaljastumat täplittivät, toimi mainiona alustana. Suuri Pöyrisjärvi ja avotunturit loivat upeat kehykset Naapanmellan golfcourselle.

Kun kuljen yksin, vaeltaminen tahtoo mennä suorittamiseksi. En sinänsä kerää kilometrejä, mutta minut valtaa aina levottomuus, että haluan nähdä vielä tuon, ja vielä tuonkin kohteen tänään ennen kuin maltan pysähtyä.

Ystävien kanssa vaeltaessa maltan merkittävästi paremmin nauttia kiireettömyydestä, rauhallisesta ruuanlaitosta nuotiolla tai risukeittimellä, loikoilusta lounaan päälle iltapäivän auringossa, tai vaikkapa tunturigolfista.

Päivämatka olikin lyhyt, kävelimme vain Pöyrisjärven autiotuvalle. Kämpällä oli oksennustaudista toipuva mies koirineen. Mahtoi hän ihmetellä, kun me seuraavat neljä tuntia vain söimme.

Jussi oli järjestänyt neljän ruokalajin menun: miso-keitto, sitruunafarfallet hummerin ja sienten kera, polentakakkusia lihapadalla höystettynä ja jälkiruuaksi mutakakun valkosuklaalla ja mustikoilla.

Viimeinen etappi Näkkälään antoi vielä uusia leimoja elämyspassiin. Kylmän syyskuisen viikon päätteeksi emme uskoneet Jierstivaaran takaa nousevia alati tummenevia pilviä ukkoseksi ennen kuin jyrähti ihan lähellä. Olimme puuttomassa avotunturissa.

Kiiruhdimme pieneen painanteeseen ja kyykistyimme sinne. Salamointi ja raekuurot menivät aivan kohdalta yli. Melkein tunnin kykkimisen aikana opin, että on aika ostaa uudet sadehousut.

Kun rintama oli ohittanut meidät ja jatkoimme matkaa, näimme erityisen kirkkaan kaksoissateenkaaren.

Erämaavaellus antaa aina paljon, ja joskus enemmän kuin yleensä.