Tuntureista parhain

08.09.2021 | Matti Mela

"Mutta kokeilkaa itse, niin huomaatte, että metsän ja arktisuuden raja koukuttaa."

Jos harvoin käy tunturialueella, haluaa yleensä nousta korkeimmille ja tunnetuimmille huipuille. Mutta jos asuu Lapissa tai käy siellä vuosittain retkeilemässä, alkaa hakeutua tietynlaisille ja itselleen läheisille tunturityypeille.

Kasvien harrastajat suosivat alueita, joissa esiintyy emäksisiä kivilajeja tai kalkkikallioita, lintubongarit etsivät jyrkkiä pahtaseinämiä tai rakkaisia lakialueita. Omalta kohdaltani olen huomannut kulkevani useimmiten matalilla ja pinnaltaan rikkonaisilla laakeilla tuntureilla, melkein vaaroilla.

Epätasaisen pinnan kuopat muodostavat pieniä aarin kokoisia lampia ja suojuotteja. Pohjoisrinteet ovat yleensä paljakkaa, mutta metsä nousee etelärinteellä laelle asti.

Jos jääkausi on tuonut ympäri lakialuetta kunnon siirtolohkareita ja vähän moreenia roudan myllerrettäväksi, paikka alkaa olla täydellinen. Koska monet "minitunturit" ovat vähän tunnettuja ja näyttävät kauempaa metsäisiltä vaaroilta, ei niissä juuri ihmisiä tapaa, mikä sekin on välillä rauhoittavaa.

Tällaisia paikkoja löytyy paljon ympäri Lappia, mutta enenevästi kuljettaessa kohti pohjoista, kun metsänrajan korkeus laskee ja maasto nousee. Paikkojen etsintää ja esikartoitusta on parasta tehdä netin satelliittikuvien avulla, topografikartat eivät paljasta pieniä yksityiskohtia.

Joku varmaan ajattelee, että kirjoittaja on tainnut kehitellä kunnon perustelut sille, miksi ei jaksa enää kiivetä oikeille tuntureille. Mutta kokeilkaa itse, niin huomaatte, että metsän ja arktisuuden raja koukuttaa.

Kirjoittaja on Inarissa asuva biologi ja valokuvaaja, joka havainnoi tällä palstalla Lapin luonnon vuodenkiertoa.
mattimela.fi