Triglavin jylhillä poluilla

20.04.2018 13:27 | Eeva Mäkinen

Slovenian ainoan kansallispuiston korkein huippu tarjoaa hikisten nousu­metrien lisäksi upeita luontoelämyksiä. | Teksti & kuvat Eeva Mäkinen

Hento tuulenvire yltyy Slovenian Juliaanisilla Alpeilla kuin varkain, ja virkistävät vesipisarat muuttuvat pieniksi jäärakeiksi. Tuulen voima saa rakeet paiskautumaan suoraan kasvoihin ja synkät pilvet vyöryvät vuorten yli kohti vaellusseuruetta.

Henkeäsalpaavan kaunista, yksi pojista huokaa

Majatalon suoja on jo lähellä, mutta jokainen askel tuntuu edellistä raskaammalta.

Jalat ovat kuin rautakanget ja hengitys muuttuu raskaammaksi. Jokainen askel eteenpäin on saman verran ylöspäin, jossa ilma ohenee.

Kauniit vuoristomaisemat ovat muuttuneet silmissä jännitysnäytelmäksi ja kilpajuoksuksi mustan pilvimassan kanssa.

Kummat mahtavat ehtiä ensin majatalon ovelle, pilvet vai vaeltajat?

Vaellus on alkanut aamulla vehreän laakson auringonpaisteesta. Hiki on virrannut koko päivän seurueen askeltaessa päättäväisesti rinnettä ylöspäin, ja vettä on kulunut litroittain. Onneksi juomavettä ei kuitenkaan tarvitse kantaa mukana, sillä vuoristossa virtaa useita puroja, joista vesipullon voi tarpeen tullen täyttää.

Paikalliset ovat varoitelleet sään yllättävistä muutoksista ja äkkinäisistä myrskytuulista. Näin tyynellä ja aurinkoisella säällä on kuitenkaan vaikea uskoa radikaaleihin muutoksiin – ja hyväntuulisina jatkavat vaeltajat kipuamista kohti kaukaisuudessa häämöttävää Kredacican vuoristomajaa.

Seurueen päämääränä on Slovenian korkeimman vuoren Triglavin huippu. Matka on pitkä ja kivinen – kirjaimellisesti, sillä pienet kivet poluilla muuttuvat huippua kohden suuremmiksi ja hankalammiksi ylittää.

Poluilla on apuna kivikkoisiin rinteisiin porattuja askelmia, joilta ei ole varaa lipsua senttiäkään. Jyrkässä rinteessä pudotuksen vaara vaanii jokaisen askeleen paikalla, mutta tasapaino pitää, ainakin vielä.

Rinkoissa on muutaman päivän varustukset. Reissussa on tarkoitus olla vain yksi yö, mutta ruokaa on varattuna kaiken varalta hieman pidemmäksi aikaa. Yllättävät säämuutokset saattavat aiheuttaa joko reissun pidentymisen tai pahimmassa tapauksessa lyhenemisen.

Täällä Slovenian pohjoisosassa, Juliaanisten Alppien hulppeissa maisemissa kasvatetaan karjaa, jonka kaulassa roikkuvat kellot kilisevät iloisesti vaeltajien ohittaessa maatiloja. Muutaman maatilan yhteydessä on pieni majatalo ja kahvila, joissa voi levähtää kuumuudelta suojassa.

Reitin toisen majatalon kohdalla tuuli alkaa kuitenkin yltyä ja taivas pimenee. Myrsky on saavuttanut ryhmän.

Pian ovat kuitenkin edessä viimeiset metrit ennen Kredarican majataloa. Takin huppu on vedetty jo niin syvälle päähän, että silmät juuri ja juuri näkevät oikean kulkusuunnan. Rakeet tulevat taivaalta vaakasuoraan, eikä silmiä voi pitää koko aikaa auki.

Tuuli yrittää työntää vaeltajia takaisin alarinteeseen kaikilla voimillaan. Lopulta askel kuitenkin voittaa, majatalon ovi avautuu ja painavat rinkat lasketaan sisälle.

Rinkan sisältö on hetkessä ripustettu kuivumaan ja sänky tehty valmiiksi.

Ulkona pauhaava myrsky laantuu yhtä nopeasti kuin se nousikin. Ikkunasta kajastaa illan viimeiset auringonsäteet, ja vaeltajat uskaltautuvat takaisin ulos katsomaan, miltä ympäristössä näyttää ilman myrskypilviä.

Henkeäsalpaavan kaunista, yksi pojista huokaa.

Majan vierestä lähtee reitti, joka johtaa Triglavin vuoren huipulle. Polku lähtee epäilyttävästi lumihangen läpi ja jatkuu kohti pystysuoraa vuoren rinnettä.

”Tästä paikalliset varoittelivat”, yksi vaeltajista huikkaa.

Päivällisen ohessa keskustelu käy tiiviinä siitä, lähtevätkö kaikki neljä seurueen jäsentä aamuvarhain huiputtamaan Triglavin vuorta. Vaellusporukan ainoa tyttö päättää puhaltaa pelin poikki jo tässä vaiheessa ja toteaa kiipeilypolun olevan hänelle liian vaativa.

Seurueen pojat puolestaan kysyvät majatalon isännältä kypärät ja valjaat vuokralle, jotta kiipeämisen riskit minimoitaisiin.

Osa muista vaeltajista kulkee kuulemma ilman valjaita ylös saakka, mutta miksi ottaa riskiä, pojat miettivät ennen nukkumaanmenoa.

Herätyskello soi kuudelta. On vielä pimeää, mutta vaeltajat kömpivät yksi toisensa jälkeen taskulampun valossa alas kerrossängyistään ja pakkaavat varusteensa. Jännitys on käsin kosketeltavissa: mitenköhän tässä käy?

Vaelluskenkä toisensa jälkeen tepastelee lumenviipymän päällä ja suuntaa kohti kallion seinämää – eli vaellusreittiä. Taivaalla loistava kuu valaisee maisemaa kauniisti saaden sen samalla näyttämään mystisen pelottavalta.

Heti ensimetreillä jalkojen avuksi on otettava kädet ja luja ote reitin apukettingeistä.

Pojat suuntaavat kohti huippua mielessään auringonnousun taltiointi yhdestä Slovenian upeimmista maisemista.

Samaan aikaan hieman alempana Kredarican vuoristomajassa soi vaellusseurueen ainoan tytön herätyskello. Vaatteet sujahtavat hämyisessä huoneessa pikavauhtia päälle ja tyttö suuntaa ulos kohti auringonnousua.

Kello lyö seitsemän ja auringon ensimmäiset säteet valaisevat korkeimpia vuorenhuippuja. Triglavin päälle kiivenneet pojat saavat todistaa oranssina hohtavaa jättimäistä aurinkoa ensimmäisten joukossa seisoessaan jyrkänteellä 2 864 metrin korkeudessa.

Jo muutaman minuutin kuluttua auringon säteet hivelevät Kredacican majan ympäristöä ja koko seurue pääsee todistamaan maagista auringonnousua Juliaanisten Alppien yllä, vaikkakin eri paikoista.

Muistot taltioidaan upeiksi valokuviksi.

Matka ylös huipulle oli jokaisen askeleen väärti, tunnelmoivat pojat laskeutuessaan alas kohti Kredarican majataloa.

Triglavin rinteet on aika jättää taakse ja suunnata alas laaksoon kohti uusia seikkailuja.

Yllättäen askel ei olekaan enää lainkaan kankea, ja vaeltajat harppovat ketterästi kivikkoista polkua kohti Bohinjin turkoosia järveä: sinne he aikovat sukeltaa vilvoittelemaan polttavassa auringonpaisteessa vaelletun paluumatkansa päätteeksi.