Tornionjokilaakson lumo

01.06.2020 | Marinella Himari

Sole mikhään ihme, että Tornionlaakso ja erityisesti Aavasaksa ovat kautta aikojen vetäneet meitä matkailijoita puoleensa, onhan Tornionjoki alusta asti ollut luontainen kulkuväylä syvälle Lapinmaahan ja sen tarjoamiin suuriin seikkailuihin. Tässä kolme kohdetta, jotka jokaisen kannattaa kerran elämässään kokea.

Yöttömän yön melontareitti

Suomi on täynnä toinen toistaan upeampia kohteita, joiden määrää en tajunnut, kun viisi vuotta sitten tein päätöksen matkustaa enemmän kotimaassa. Sittemmin olen patikoinut lukemattomilla neulaspoluilla, kumisevilla pitkospuilla ja kesää vihertävien tunturien kalveessa.

Aina välillä on kuitenkin suotavaa poistua omalta mukavuusalueeltaan ja lähteä tutkimaan kohteita uudesta näkövinkkelistä – tällä kertaa Ylitorniossa sijaitsevalta Yöttömän yön melontareitiltä käsin.


Iloinen meänkieli kajahti ilmoille, kun jätin auton parkkiin ja hyppäsin Mikaelin, erä- ja luontoelämyksiä tarjoavan Active Norberg -yrityksen puuhamiehen kyytiin. Tarkoituksena olisi meloa Haapakosken vanhan voimalaitoksen alta kymmenen kilometrin mittainen matka Tornionjoen sillan eteläpuolella sijaitsevalle rannalle, joka kesäisin palvelee kaiken kansan uimareita.

Onneksi vesille pääsee aina takaisin!

Noviisina melojana matkan mitta hieman arvelutti mutta osoittautui lopulta oikein sopivaksi loppukesän aktiviteetiksi lähes tyynellä lohijoella.

Yöttömän yön melontareitin varrella pääsee ihailemaan Aavasaksan vaaraa (242 m) sen koko komeudessaan. Jääkaudenjälkeisen, Saksasta Suomen Lappiin yltäneen muinaisen Ancylusjärven rannan rajan näkee selvästi rakkakivikertymästä, joka aiemmin peittyi veden alle paljastaen vain kalottivaaran huipun pitkäksi venyneen laen.

Kokonaisuudessaan 160 kilometrin mittaisen melontareitin varrelta löytyy useita laavuja ja lepopaikkoja, joista yhdelle pysähdyimme mekin. Katettu kota sijaitsi noin puolessa välissä matkaa ja toimi taukopaikkana lounaalle.

Mikael valmisti meille nuotiolla bravuurinsa, tomaattisen chorizo-keiton, jonka kylkeen keitimme vielä nokipannukahvit ja nautimme perinteiset ruotsalaiset punssileivokset, rajan tuntumassa kun oltiin.

 

Ihan kaksin ei meidän kuitenkaan tarvinnut joella oleskella, nimittäin nälkäiset hauet kävivät molskauttelemassa aivan kanootin vieressä. Lensipä rannan lintutorniin meitä vahtimaan myös nuori merikotka; melontareitin erikoisuus lienee juuri se, että maisemia pääsee ihailemaan molemmin puolin Suomen ja Ruotsin rajaa.

Totta puhuakseni, ja vaikka alkuun reitin pituutta hieman mietinkin, lyhyt vesivaellus loppui aivan liian lyhyeen. Olisin mieluusti viettänyt melomassa pidempään, mutta kolmen kilometrin mittainen iltalenkki kehutulla Kruununkierroksella odotti kulkijaansa.

Onneksi vesille pääsee aina takaisin!

Aavasaksan Kruununkierros

Ani harvoin olen kulkenut niinkin sukkelasti erämaisiin maisemiin johdattavalla luontopolulla kuin Aavasaksan Kruununkierroksella, jonka laelta pääsee ihailemaan yhtä Suomen 27 kansallismaisemasta.

Tengeliönjoen kauniiden maisemien lisäksi polulla lienee parasta se, että rengasreitti sopii helppokulkuisuutensa vuoksi ihan koko perheelle. Maisemakierrokselle tulee mittaa vajaa kolme kilometriä, ja vaihteleva maasto tarjoaa luontoelämysten lisäksi mielenkiintoista nähtävää niin maapallon historiasta kiinnostuneille kuin vanhan eräkirjallisuuden ystäville.

 

Aavasaksan Lomakylän (Aavasaksanvaarantie 181) pihapiiristä alkavan Kruununkierroksen näköalapolun uudet pitkospuut alkoivat reitin alkumetreiltä.

Myös kameran suljin pääsi heti töihin. Niukillakin vesivaroilla selviävät, vanhan taivaan painamat männyt kumarsivat kulkijalle mitä komeimmin kaarin. Vaikka ne eivät vähäisen ravinnon vuoksi kasva kovin suuriksi, vuosilustoja voi olla satoja. Niiden omituiset muodot ovat talven tekosia: paksu ja raskas lumi muotoilee niitä haluamallaan tavalla. Minusta ne näyttivät kuitenkin siltä, kuin Lapin entisaikojen jättiläiset olisivat kerran kulkeneet Aavasaksan yli ja painaneet jättimäisillä peukaloillaan puut aivan kieroiksi.

Älä siis kiirehdi, vaan katsele rauhassa ympärillesi.

Mene ja tiedä, mutta puuvanhukset ovat ihailunsa ansainneet. Älä siis kiirehdi, vaan katsele rauhassa ympärillesi.

Ensimmäinen levähdyspaikka on vain mutkan takana, minkä jälkeen jo saavutaan Kruununkierroksen laavulle. Hirsien suojissa voi pitää juomatauon sekä istua ja ihailla upeaa jokimaisemaa. Laavun puuhuolto on hyvällä mallilla, mutta tulitikut kannattaa jokaisen pakata mukaansa nuotiolla grillattavia eväitä unohtamatta – näissä maisemissa viettää mielellään tovin jos toisenkin.

Reitti jatkaa kohti Keisarinmajaa, Lapin vanhinta matkailurakennusta. Metsäinen, pulleiden mustikoiden reunustama polku muuttuu pian ylämäkeen viettäviksi leveiksi pitkospuiksi ja rappusiksi. Kauaa ei kuitenkaan tarvitse kiivetä, komean rakkamaan ohitus riittää. Maisematasanne näkyy jo.

Jääkausi päättyi jo noin 10 000 vuotta sitten, mutta maankohoaminen jatkuu edelleen. Sen vauhti vaihtelee, ja täällä Perämeren pohjukassa liike on enää alle metrin sadassa vuodessa. Siitäkin huolimatta maankuoren jännitteet aika ajoin purkautuvat, mikä tuntuu Tornionlaaksossa lievinä maanjäristyksinä. Nyt maa kuitenkin makaa tukevasti jalkojeni alla, ja uskallan huoletta nojailla näköalatasanteen puiseen kaiteeseen. Joki virtaa aikaansa. Rauhallisesti, varmasti.
 

Hengähdystauon jälkeen polku kaartaa tunnelmalliseen mäntymetsään sekä Lapinmaan väkevän kuvaajan, Annikki Kariniemen muistopatsaalle. Kariniemi tunnetaan Lapin ensimmäisenä naiskirjailijana, eräkirjailijana, luonnonsuojelijana ja myös pohjoisen kantaaottavana äänitorvena, jonka kirjoittamat teokset sodasta, väkevästä rakkaudesta ja vahvoista naisista herättivät aikoinaan kiivastakin keskustelua. Kariniemi oli myös tiettävästi Pohjoismaiden ensimmäinen naiskirjailija, joka valloitti perinteisesti miehille kuuluvan alueen: eräkirjallisuuden. Mikäli Annikki malttaisi irrottaa rakastavan katseensa kirjastaan, näkisi hän oikealla kyljellään upean Tengeliönjoen maiseman, joka jatkuu niin pitkälle kuin silmä piirtää.

Keisarinmajan vierestä löytyy toinen muistomerkki, joka on pystytetty Unescon maailmanperintölistalle nostetun Struven ketjun kunniaksi. Se on Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä sijaitseva kolmiomittausketju, jolla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla. Ylitorniolle Aavasaksan piste mitattiin vuonna 1845.

Muistomerkistä puolen kämmentä vasemmalla sijaitsevaan, Aavasaksan lakialueen korkeimmalla kohdalla seisovaan 13 metrin korkuiseen näköalatorniin on vapaa pääsy. Tornin huipulta, lasi-ikkunoiden takaa aukeaa 360-asteinen näköala, jonka yksityiskohtia voi kiikaroida betonilattiaan pultatuilla kiikareilla.

Tornin välittömästä läheisyydestä löytyy Lapin vanhimmaksi matkailurakennukseksi tituleerattu Keisarinmaja. Rakennus edustaa romanttista sekamelskaa, jossa voi nähdä uusklassisia, karjalaisia ja bysanttilaisia piirteitä sekä viikinkityyliä.

Rakennuksen pihalta Kruununkierroksen polku viettäisi alamäkeen ja viitoitetun metsäosuuden kautta takaisin alkupisteeseen, mutta päätän jäädä hetkeksi istumaan lautavanhuksen portaille ja kuuntelemaan, josko sillä olisi minulle tarinoita kerrottavanaan.

 

Aurinkovaarojen Jotos

Aurinko paahtoi pilvettömällä taivaalla. Tuulenvire oli unhoittunut päiväunille. Ilma seisoi paksuna ja hikisenä, paita liimautui ihoon. Otsaa sai pyyhkiä yhtenään. Väsymättä kiipesi vanha valopallo yhä ylemmäs taivaankantta, kun puhisten saavutin Viisavaaran laen.

Olin aloittanut päivävaelluksen Eholammen rannasta, jonka jyrkästi nousseen polun tarjoamat maisemat olisivat vasta alkua.

Taivaalla viiletti tuulihaukka. Jo pian se aloittaisi syysmuuttonsa Etelä-Eurooppaan tai sitten Pohjois-Afrikkaan, riippuen siitä, mihin olisi aiemmilla matkoillaan mieltynyt. Tuulihaukka hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunut, ja estradille sen tilalle tepasteli maata pitkin pikkuinen niittykirvinen. En ole varma, mutta luulen, että tämä yksilö jatkaa matkaansa Välimerelle. Lapissa on varmasti yhtä kuuma kuin siellä nyt.

Ilma seisoi paksuna ja hikisenä, paita liimautui ihoon.

Olin valinnut kulkea Aurinkovaarojen Jotoksesta puolet, reilun 20 kilometriä. Kivivaaran laavu sijaitsee suurin piirtein puolen välin tuntumassa. Sen takana kohoaa komea kallio, joka tarjoaa yhdeksän metrin verran kiivettävää. Kuulin, ettei sen negatiivista seinää ole vielä kukaan koskaan suorittanut.

Matka jatkuu yli kallioiden. Pian Kivivaaran laelta aukesi niin komea maisema, että piti hieraista silmiään. Näkymä oli kuin Kolin yltä, mutta Pielisen tilalla – niin kauas kuin silmä kantoi – tumma kuusimetsä. Aivan ihana näky.

Hjii—tsak! Kivitasku laulaa lennähti seuraksi viereiselle kallionlohkareelle. Se katsoi minua pieni pää kallellaan. Yömuuttajalla ei näyttänyt vielä olevan kiire trooppiseen Afrikkaan, sillä Suomen Lappi hehkui helteestä.

Kivivaaralta vanhalle Porokämpälle matka viettää alamäkeen vajaa kaksi kilometriä. Perille päästäkseen askeltaan saa varoa, sillä täällä on rakkaa vaikka ja kuinka. Suurimman pirunpellon yli on onneksi rakennettu kulkua helpottamaan tukevat pitkospuut. Tällaisen laajan kivikon, Pirunpellon, sanotaan olevan itse pahamaineisen sarvipään esimerkki omista surkeista maanviljelystaidoistaan, tai sitten sen oletetaan olevan vanha muinaisranta.

Jälkimmäinen sopisi tilanteeseen paremmin, sillä näillä main makasi aikoinaan Itämeren syntyä edeltäneen Ancylusjärven raja.

Päivä alkoi painua kohti iltaa, vaan matkaa oli vielä jäljellä. Porokämpältä Kotarovalle pitäisi kulkea vielä 3,4 kilomeriä ja Kotarovalta Utsuun 3,3 kilometriä. Utsun eräkämpän jälkeen jäljellä olisi viimeinen nousu Ehovaaran yli ja laskeutuminen takaisin Eholammen rantaan, jossa auto odottaisi. Jossain vaiheessa askel alkoi jo vähän painaa, mutta mieli oli loppukesän illasta kevyt.

Miten ihanaa olikaan olla täällä, kun ei oikeasti ollut kiire mihinkään.

Vaelluksen loppuosuutta reunustava metsä oli kaunis, luonnontilainen ja rehevä. Ilta-auringon pehmeät säteet painautuivat havupuiden oksia vasten, joilta ne valuivat alas saniaismattojen ylle. Tsi-tsi-tsää-tsää-tsää! Tjyy-tjyy­tjyy… Se oli baskeripäinen hömötiainen.

Autolle saavuttuani olin väsynyt ja onnellinen. Teki mieli saunoa. Niinpä jätin telttayön tuonnemmaksi ja varasin yön Aavaloma Cottages of Holidaylta, jonka pieni ja viihtyisä mökki sekä kotoisa sauna olivat juuri niitä asioita, joita retkeilijä osaa arvostaa ja mitä tämän mieleenpainuvan Ylitornion reissun päätteeksi kaipasi.