Tasapainoton luonto

20.04.2018 12:55 | Pertti Koskimies

Mediassa ja ihmisten puheissa ollaan tavan takaa huolissaan luonnon tasapainosta.

Oikeasti luonnossa ei ole tasapainoa. Jos olisi, tuskin planeetalle olisi ikinä syntynyt elämää, ainakaan mitään merkittävää pariin miljardiin vuoteen sitten Aitolahden hiilipussien.

Luonto ei saavuta tasapainoa, koska kaikki muuttuu. Mantereet liikkuvat, vuoristoja poimuttuu ja rapautuu, jääkaudet tulevat ja menevät, auringonpilkut voimistuvat ja heikkenevät, ilmasto muuttuu, säät ailahtelevat, talvi seuraa kesää.

Kasvi, eläin tai sieni, joka tyytyy olevaan, on historiaa. Vain sopeutuvat, muutoskykyiset eliöt jäävät henkiin. Tai oikeammin geenien ailahtelevat yhdistelmät.

Seuraavaan sukupolveen seulotaan käytettävissä olevista perintötekijöistä sellainen sekoitus, joka mahdollisimman hyvin vastaa senhetkisten ympäristöolojen haasteisiin.

Luonnolla ei ole päämäärää. Luonnon tavoite ei ollut luoda talitiaista eikä ihmistä. Luonto vain on.

Nurinkurisesti luonto sopeutuu yksilöiden kautta, vaikka yksilö on vain pelimerkki. Populaatio, paikallinen yksilöjoukko, sen koko, kyky lisääntyä ja säilyä elinvoimaisena, on ratkaisevaa.

Tärkeintä luonnossa on perinnöllisen monimuotoisuuden takaama puskurointikyky ympäristömuutoksiin. Iso joukko geeniyhdistelmiä, joista riittää mitä valita.

Tärkeintä ei ole kana vaan muna, sillä kana on vain munan keino tuottaa uusi muna.

Usein kuulee, että ihminen hoitaa luontoa, palauttaa tasapainoa (jota ei ole).

Metsästäjä jahtaa kettuja ja variksia helpottaakseen riistaeläinten elämää. Metsänhoitaja kaataa puita ja myllää maata ja sanoo pitävänsä puut terveinä, ränsistyvän itsemurhakuusikon poissa.

Tutkimus ja kokemus kuitenkin todistavat, että ihmisestä ei ole kuin entisestään sotkemaan eliöyhteisöjen ja ekosysteemien monimutkaisia vuorovaikutussuhteita.

Periaatteessa luonnon hienosyinen dynamiikka löytää uuden väylän päämäärättömälle kululleen. Mutta vain, jos sillä on tarpeeksi puskurointikykyä, korjaustarpeita.

Niitä on enää niukasti, sillä ihminen on hävittänyt liian nopeasti liian suuren osan luontotyypeistä, lajeista ja perimästä.

Siksi ihmisen on moraalisena olentona yritettävä korjata virheitään. Mutta tiedettävä, että ei kettu ole vain munavaras eikä varis ”häirikkö”.

Luontoon pitää kajota vain harkiten ja punniten. Tiedolla.

Pertti Koskimies