Tapaus Sompio

02.03.2022 | Raija Hentman

Jokamiehenoikeuksien vastinparina ovat velvollisuudet. Luonnonsuojelualueilla liikkumista ohjaavat myös monet muut säännöt. Toimitaanko seuraavassa tarinassa sallitun rajoissa vai meneekö jotain pieleen?

Retkeilijä istuu tauolla Sompiojärven pohjoisrannalla kodassa. Penkillä on pari isoa kassia, ja näyttää siltä, että kodassa on yövytty. Hiihtoreissu oli alkanut Tankavaarasta edellisenä päivänä kohtalaisen hyvällä hankikannolla, ja yö oli vierähtänyt Nalijoen laavulla Pyhä-Nattasen juurella. Vanhalla tiepohjalla matka oli taittunut mukavasti luonnonpuiston rajalle ja sieltä suoaukeita ja matalia metsämaita Nalijoelle. Nyt oli toisen hiihtopäivän ensimmäisen tauon aika.

Kuumaa juomaa hörppiessä kodalle hurauttaa kelkka, ja sisään työntyy mies kelkkahaalarissa, karvalakki korvilla. Jaa-a, ei ole kaverilla kypärää, jollaista pitäisi käyttää. Kaveri kertoo olevansa viikon pilkkireissulla Keski-Suomesta. Hän oli tullut hakemaan lisää polttopuita, sillä oli kätevämpää tehdä lämmittävät tulet Lokan jäälle kuin tulla evästelemään kodalle.

Oli hän käynyt uteliaisuudesta kokeilemassa pilkkionneaan Nattasten välissä lepäävillä Iso-Hietajärvellä ja Sukkulalammellakin, tuloksetta. Ylihuomenna on kotiinlähtö edessä, mutta mukavastihan kaikki oli mennyt kodan suojissa ja kalaakin on tekojärvestä tullut.
 

Kun kalastaja on puulasteineen lähtenyt, vaeltaja suuntaa Ruijan polulle. Toissavuotinen vaellus ruska-aikaan näissä maisemissa oli herättänyt halun nähdä Nattaset talviasussaan. Aamusta päivä on lämmennyt ja hanki pehmennyt. Pilkkijän kelkkajälki Iso-Hietajärvelle kantaisi paremmin, joten suunta viistosti jäljelle. Eipä siitä pitkäaikaista iloa saanut. Kohta on kavuttava Seinätunturin ja Terävä-Nattasen väliseen satulaan.

Ruskaretkellä tuli kiivettyä Terävä-Nattasen huipulle, ja kyllä sieltä olikin ollut hienot näkymät. Laelle oli kasattu muutamia kivikasoja. Huomiota oli kiinnittänyt kuinka koko rinteen lohkareikko oli ollut jäkälien kirjomaa. Miten hienoja kuvioita rupi- ja karttajäkälät kiville muodostivatkaan! Itse asiassa erityisen hienosti kuvioitu kivi oli päätynyt mukaan reppuun. Mieleen oli jäänyt myös, miten kivikkoinen ja hankalakulkuinen polku olikaan ollut niillä main, joten laelta laskeuduttua tauko tulipaikalla oli ollut tarpeen.

Hiihtäen on helpompaa. Tunturien pohjoispuolellakin näkyy kelkkajälkiä, mutta ne eivät nyt näyttäneet menevän oikeaan suuntaan. Kaptukaislammen laavulla voisi yöpyä.

Ruskareissulla pimeä oli päässyt yllättämään, kun aikaa oli kulunut tunturin huiputukseen, tauon pitoon, ja kivikossa kulkukin oli ollut hitaampaa. Silloin piti jäädä puiston puolelle leiriin Kivivosan ja Siltamaan välissä virtaavan Nattushaaran äärelle. Hyvä teltan paikka sieltä oli löytynyt, sekä aamulla puuron päälle marjoja ja pari sientä paistettavaksi leivälle.

Sillä reissulla toinen yö tuli vietettyä Kopsusjärvelle vievän tien varrella sijaitsevassa laavussa, vähän Ruijan polusta sivussa. No, hiihtäen matkan teko on joutuisampaa, joten eiköhän laavuyöpymisen jälkeen Kiilopään kutsu vie voiton!

 

Oikein vai väärin?

Luonnonpuistot (19 puistoa) on perustettu lailla tai asetuksella tieteellisiin tarkoituksiin. Liikkua saa vain muutamissa puistoissa ja sielläkin vain merkityllä reitillä (esimerkiksi Karkali, Kevo, Malla, Salamanperä, Sompio). On muitakin jokamiehenoikeuksia, jotka eivät päde luonnonpuistoissa.

Sompion luonnonpuiston järjestyssääntö sallii liikkumisen vain merkityillä reiteillä. Näin ollen hiihtäminen Tankavaarasta suoraan Nalijoen laavulle on paha haksahdus. Kannattaa tutkia tarkkaan luontoon.fi/sompio-sivut. Nykyisen järjestyssäännön mukaan puistossa on sallittua yöpyä vain Sompiojärven leiripaikalla, mutta Pyhä-Nattasen reitin varrella sijaitseva Nalijoen laavu oli unohtunut sääntöä laadittaessa. Käytännössä sakkolappua tuskin tulee, jos paikalle on saapunut sallittua reittiä. Ehkä tämä huomioidaan uudessa järjestyssäännössä.

Sompiojärven leiripaikalla voi yöpyä korkeintaan kolme vuorokautta, joten kalastajalla on mennyt yli sallitun ajan. Sitä paitsi Sompiojärven pohjoisosa on jo luonnonpuistoa, eikä kelkalla ole asiaa puiston rajan yli edes jäätä pitkin. Tuplamoka. Vain poronhoitajat voivat työssään liikkua puistossa kelkoilla.

Nuotion teko jäälle on toki sallittua, sillä jokamiehenoikeuksien avotulenteon rajoitukset koskevat maa-alueita. Mutta tässäkin luonnonpuisto on poikkeus; ei tulia edes Sompiojärven jäälle puiston puolella. Lisäksi kannattaisi miettiä, onko fiksua käydä hakemassa puita liiteristä. Nehän on tarkoitettu vain leiripaikalla poltettaviksi. Omat puut kyllä kulkisivat kevyesti kelkan tai reen kyydissä. Iso etikettimoka.

Kalastus Sompion luonnonpuistossa on sallittu yleiskalastusoikeudella pilkkimällä ja onkimalla, sekä Metsähallituksen vapaluvalla myös heittovavalla ja verkoilla – mutta vain Sompiojärvessä. Tunturijärville ei voi mennä pilkkimään siksi, että liikkuminen muualla kuin merkityllä reitillä ei ole sallittua. Erävalvojan sattuessa paikalle olisi rapsahtanut sakot. Sosiaalisen median kuvissa patsastelu kielletyillä paikoilla voi yhtä lailla tipauttaa postiluukusta sakot. Niin, ja seuraamalla kalastajan kelkkajälkeä hiihtäjänkin tuli rikottua liikkumisrajoituksia toistamiseen.

Ruskavaelluksella ei ollut käynyt sen paremmin. Terävä-Nattaselta matkaan poimittu kivi olisi pitänyt jättää niille sijoilleen, sillä maa-ainesten ottaminen on kiellettyä – laittaa kiven sitten reppuun tai kivikasaan. Samaten matkaa olisi pitänyt jatkaa otsalampun valossa puiston ulkopuolelle, sillä leiriytyminen on sallittu vain Sompiojärven leiripaikalla. Mikä kurjinta, luonnonantimien keräily on kielletty kaikilta muilta, paitsi Sodankylän kunnassa kirjoilla olevilta asukkailta. Marja- ja sieniretkillään paikalliset saavat liikkua puistossa – mutta vain kävellen.