Talvilintu tarvitsee ruoka-apua

01.12.2021 | Pertti Koskimies

"Hömö-, töyhtö- ja lapintiaiset eivät löydä teini-ikäisistä talouspuista ruokaa talvivarastoihinsa, valkoselkä-, pikku- ja harmaapäätikat lahopuita toukka-apajiksi. Talvi on muillekin linnuille nälkäaikaa."

Pohjolan suurin luonnontutkija Carolus Linnaeus, vuodesta 1761 aatelisnimeltään Carl von Linné, kertoo Lapin-matkaltaan 1732, kuinka pelottomat kuukkelit lehahtivat nuotiopaikalle ruoankerjuuseen.

Tuohon aikaan ihminen ruokki villilintua poikkeuksellisesti mutta lintulaumat ihmistä vuosituhannet.

Kalat, hylkeet ja vesilinnut elättivät sadat sukupolvet Suomenniemelläkin jääkauden jälkeen. Kun jäkälätundralle marssivat pajut, koivut ja männyt, perässä seurasivat peurat, hirvet ja muut nelijalat.

Metsonsuvun taaperrettua maajalassa tänne asti viritti pyytömies kahansa, liskunsa ja muut loukkunsa ansapolulleen, jota sanottiin virkatieksi. Toiseksi vanhin virkamies, veronkantaja, muistuttaa yhä jahtimiehen perinnöstään tunnuksessaan, jossa on kaksi nuolta ristissä.

Aron ihminen keksi käyttää lintua ammuksena neljä vuosituhatta ennen kuin kiinalaiset keksivät ruudin. Kotkalla ja haukalla hän sai iskettyä lintuja, joihin ei keihäs eikä nuoli yltänyt. Ihminen varasti pataansa saaliseläimiä petolintujen pesiltäkin.

Ihmisen on aika auttaa lintuja.

Nyky-Suomessa kaksi kolmesta sorsan- ja metsonsuvussa, siis riistalinnuista, on uhanalaisia. Hupimetsästys kasvattaa kuolleisuutta eli alentaa entisestään elinympäristötuhon pienentämiä pesimäkantoja.

Luontoyhteydellään ylvästelevät suomalaiset ovat saattohoitaneet kaikista lintulajeista puolet ja luontotyypeistä kaksi kolmasosaa punaiselle listalle, siis uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi. Vain vuosikymmenissä metsälajeista yli 830 on hävitetty uhanalaisiksi. Moiseen pystyi ennen metsätaloutta vain mannerjäätikkö.

Taigan täydellisimmätkään sopeutujat, metson-, tiaisen-, tikan- ja pöllönsuku, eivät pysy puska-Suomessa hengissä.

Ihmisen on aika auttaa lintuja.

Historioitsija ja kirjailija Zacharias Topelius opasti siihen jo 1874 Kevätkirjassaan. Topeliukselle luonto oli osa isänmaata, metsä muuta kuin rahantekokone.

Hömö-, töyhtö- ja lapintiaiset eivät löydä teini-ikäisistä talouspuista ruokaa talvivarastoihinsa, valkoselkä-, pikku- ja harmaapäätikat lahopuita toukka-apajiksi. Talvi on muillekin linnuille nälkäaikaa.

Onneksi sadat tuhannet suomalaiset ruokkivat lintuja hätäapuna pesimä- ja talvikannoille, joita kaikenlainen ympäristömyllerryksemme kurittaa. Ruokinta hyödyttää lintuja kiistatta, mutta sen haitat ovat tutkitustikin teoreettisia.

Silti metsäalan edustaja vaati valtakunnan päälehdessä linturuokinnan lopettamista muka luonnonsuojelutekona. Tosinakin haitat olisivat kuin kärpäsen sylki Atlantissa verrattuna tuon toimialan tuottamaan tuhoon lintukannoille, joita ruokinta edes pikkuisen elvyttää.

Metsäalan pitäisi päinvastoin palkata hädänalaisiksi saattamiensa havutiaisten ja tikkojen ruokkijoita metsiinsä. Ja pihallaan luonnonystävä ruokkikoon lintujaan puhtaalla omatunnolla. Ruokinta paitsi auttaa lintuja myös hellyttää sydämiä luonnon hädälle.

Linturuokkijat ovat meille muistakin kuin itsestämme huolehtiville toivonkipinöitä siinä kuin Elokapinan urheat nuoret.