Takaisin juurille – luontoyhteys on avain pakonomaisesta suorittamisesta ja maailman pelastamisen tuskasta vapautumiseen

02.03.2022 | Pauliina Toivanen

Lähimetsään voi viedä muitakin lajeja kuin joogan tai kahvakuulan. Kurinalaisiin peilisaleihin tottunut ballerina löysi elämäntyönsä lähiluonnostaan.

”Mitä minulle on tapahtunut?” lapsuutensa Ronja Ryövärintytärtä ihannoinut ja metsässä ja järvien rannoilla koko pienen elämänsä leikkinyt Karoliina Laitinen ihmetteli.

Oli kaunis päivä kevääseen heräilevän pääkaupungin sykkeessä, ja Laitinen oli menossa luokkakavereidensa kanssa viettämään ruokatuntia pihalle. Mutta häntä ahdisti. Häntä ahdisti se, että hän ei halunnut istua maahan. Häntä ahdisti likaisuus ja ötökät.

”Se oli hirveä huomata, että olin ajautunut niin kauas luonnosta. Sen jälkeen rupesin tietoisesti viemään itseäni takaisin luontoon. Päätin, että olisin valmis ja selättänyt ötökkäkammoni, kun pystyisin istumaan alas muurahaispesään. No enhän minä sinne ole voinut vieläkään istua litistelemään muurahaisia, mutta palasin kyllä takaisin luontoon, juurilleni”, Laitinen hymyilee.

Häntä ahdisti likaisuus ja ötökät.
 

Nykyisin Laitinen asuu Tampereella Kaupin metsän vieressä ja pyörittää omaa Villipihlaja-nimistä luontoelämysyritystä.

”Karoliina takaisin luontoon -prosessini vei minut opiskelemaan luontoalaa ja villivihanneksia. Kaikki se, mitä opin ja imin, muutti minua radikaalisti. Yhtäkkiä söin rikkaruohoja. Myös tanssijuus minussa muuttui”, yli 20 vuotta freelance-tanssijana ja baletinopettajana työskennellyt Laitinen kertoo.

”Baletti on hyvin kurinalaista, pikkurillin asento pitää olla oikein ja samalla tavalla kuin muilla. Halusin selvittää, mitä Karoliinasta lähtee enkä tehdä sitä, mitä muut käskevät”, Laitinen lisää.

Muutosprosessin vuoksi Laitinen ei pystynyt enää toimimaan baletinopettajana paikoissa, joissa seurattiin tiettyä ja tarkkaa baletin metodia ja pedagogiikkaa. Hän halusi opettaa iloisemmin, kevyemmin, sallivammin ja kannustaa jokaista oppilasta etsimään sisältään omaa luontoaan tanssijana.

Laitinen rupesi pitämään tanssimeditaatioita ja lähestymään tanssia terapeuttisemmasta vinkkelistä. Baletti jäi pitkäksi aikaa. Nykyisin hän on kuitenkin löytänyt siihenkin uuden tulokulman – elämysbalettituntien ohjaamisen.

”Balettitaustani näkyy edelleen jonkunlaisena estetiikkana ja siinä, miten näen tietyt asiat. Mutta vaikka jotkut asiat voivat näyttää rumalta, se ei tarkoita, että ne olisivat väärin. Joskus on kiva tehdä rumaa ja hirveääkin. Baletin ydinolemus on minulle vahva ja rakas, vaikka se on hieman muuttanut muotoaan, kun olen päässyt eroon pakottamisesta ja suorittamisesta”, Laitinen aprikoi.

Pakonomainen treenaaminen vei baletista aikoinaan myös ilon. Paluu luontoon opetti Laitista kuitenkin hyväksymään kaiken – myös itsensä – sellaisena kuin on kussakin hetkessä. Luonnossa ballerina koki myös elämänsä suurimman oivalluksen.

”Asuin silloin vielä Helsingissä ja olin kävelyllä keskuspuistossa. Pohdin ihmissuhdekuvioita, ihastumista ja rakastumista, kenen kanssa pitäisi olla mitäkin. Ja yhtäkkiä se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikki rakkaus on minussa. Kukaan ei voi sitä ottaa pois itseltäni.”

Samankaltaista rakkauden filosofiaa Laitinen on soveltanut myöhemmin myös maailman pelastamisen tuskaansa.

”Tänä päivänä ymmärrän, että kun pelastan itseni, pelastan maailman itseltäni. Jos itseään osaa rakastaa, myös ulkopuolisen ympäristön näkee eri tavalla.”

Laitinen aloitti syksyllä 2021 luontoalan taitovalmentajana Ahlmanin ammattiopistossa ja siellä häntä on ihastuttanut opiskelijoiden yhteinen visio juuri luontoyhteyden vahvistamisesta eri keinoin.

”Kun ihmiset rupeavat toimimaan luonnon hyväksi, he alkavat voimaan hyvin ja haluavat myös parantaa ympäristölle haitallisia tapojansa”, Laitinen pohtii.
 

Kävely on Laitiselle nykyisin yksi kaikkein mieluisimmista luonnossa liikkumisen muodoista.

”Se on elinehto, ykköstapa pitää itseni kunnossa. Ero siinä, lähdenkö metsään tai kaupunkiin kävelylle, on huomattava. Metsästä tulee ulos aina uusi ihminen.”

Ja siksi Laitinen haluaa viedä myös asiakkaansa ja oppilaansa metsään. Erityisesti kansainvälisten vieraiden kokemat metsäelämykset muistuttavat siitä, minkälainen hyvinvointikeidas löytyy jokaisen suomalaisen lähiluonnosta.

”Meille tällainen Kaupin lähimetsä on aivan itsestäänselvyys. Mutta kansainväliset vieraani ihastelevat, miten ilma on niin puhdasta ja minkälaiseen satumetsään he ovat astuneet. Emme me ajattele, että onpas täällä raikasta. He saattavat nukahtaa muutamassa minuutissa sammalvuoteelle!”

Monet Villipihlajan vieraat ovat myös kertoneet, että metsäkävelyn aikana tunteet ovat rauhoittuneet ja tasoittuneet tai elämyksen aikana joku mielen prosessi on selkiytynyt ja jopa ratkennut.

”Yksisuosikkini on myös rikkaruohoihin rakastuttaminen. Se palkitsee joka ikinen kerta, kun vuohenputken vihaajat saa rakastumaan siihen”, Laitinen kertoo.
 

Lähiluontoon Laitinen kannustaa ihan jokaista – olipa kyseessä vain ydinkeskustan yksittäinen puu tai pikkupusikko.

”Tarkastele luonnon yksityiskohtia, myös risukosta voi löytää niitä. Pysähdy yksityiskohtien äärelle, kuule, haista ja maista. Koen aina suurta iloa ja kiitollisuutta siitä, jos näen jossain rumassa paikassa, esimerkiksi tehdasalueella, voikukan puskevan asvaltin raosta. Se on niin voimauttavaa!”

Pilkuntarkoista koreografioista vapautunut tanssija kehottaa viemään luontoon muitakin lajeja ja arjen askareita.

”Työikäinen ihminen viettää jopa 90 prosenttia päivästä sisällä. Toki nukumme tästä ajasta ison osan. Voisimme viedä monet asiat ulos. Voisiko kahvakuulan tai joogan lisäksi viedä metsään muitakin lajeja?” Laitinen pohtii.

Hän muistuttaa, että lapset ovat metsässä mitä parhaimpia oppaita ihmettelyyn ja leikkiin.

”Metsään menemisessä ei tarvitse olla mitään erillistä pointtia. Sen kuin vain menee sinne olemaan spontaanisti, katsoo mitä tapahtuu ja mitä löytää.”

Mutta pystyisikö villiintynyt tanssija ja luontoelämysyrittäjä vielä lopuksi tiivistämään, mitä luontoyhteys hänelle tänä päivänä tarkoittaa?

Laitinen on hetken hiljaa.

”Minulle se tarkoittaa elämää”, hän vastaa.

Entä pihlaja, miksi se on Laitisen lempipuu?

”Se on sellainen idolini ja esikuvani. Pihlaja on kaunis puu. Se on hirveän hyödyllinen eläimille ja ihmisille. Sitä voi hyödyntää marjoineen ja jos happamuus pelottaa, sitä voi kesytellä hillokkeena ja hyytelönä. Keväällä pihlajansilmua kannattaa maistaa sen yllätyksen vuoksi”, Laitinen kertoo.

”Pihlaja ei sovi riveihin tehokasvatetuksi. Se kasvaa villisti, kuten minäkin. En soveltunut baletin kurillisiin riveihin”, hän summaa.