Susitaival

07.09.2022 | Terhi Ilosaari

Lähes 100 kilometriä pitkä reitti kahden kansallispuiston välissä.

Kaikki alkoi syysvaelluksesta, jonka ensimmäisten päivien aikana varusteiden vedenkestävyys osoittautui mielikuvituksen tuotokseksi, kosteat pähkinät nousivat pääravinnoksi ja ilmeisesti väärälle kyljelle kellahtanut karhu sotki reittisuunnitelmani. Viattomien vastoinkäymisten viedessä huomion pääsi Pohjois-Karjalan luonto ujuttautumaan iholle. Yksi vaellus johti toiseen ja muutaman kuukauden sisällä löysin itseni muuttokuormineni läheltä Ilomantsin Susitaivalta.

Kauempaa karttaa tutkiva voi erehtyä luulemaan erämaan asukkaita, karhuja, ahmoja ja susia, itärajan vaelluksen vaaroiksi. Todellinen vaara piilee hellivässä hiljaisuudessa, hienoissa maisemissa ja vieraanvaraisissa ihmisissä. Karjalainen kolminaisuus hurmaa vaeltajan ja saattaa muuttaa loppuelämän.

Mikä on Susitaival?

Susitaival on noin 95 kilometrin mittainen vaellusreitti, jonka voi kulkea Ilomantsin Möhköstä Patvinsuon kansallispuistoon tai toisin päin. Reitillä on neljä vetolauttaa, jotka lasketaan vesille toukokuussa ja nostetaan pois käytöstä lokakuussa. Kokeneet maastopyöräilijät kehuvat reittiä mukavasti poljettavaksi ja hyväpohjaiseksi. Omille taidoilleni reitti on paras patikoiden. Joku on myös hiihtänyt taipaleen, mutta virtaavien vesistöjen ylitykset tarjonnevat sydäntalvellakin vähintään keskitason seikkailuelementtejä.

Susitaival kulkee paljolti kuivia kankaita ja kapoisia harjuja pitkin. Välillä ihaillaan soita, välillä harjun molemmin puolin välkkyviä vesistöjä. Reitin pohjoisimmat kilometrit ovat rauhallista jokivartta ja avaraa suota pitkospuineen. Taipaleella on todennäköistä kompastella karhun kakkaisiin terveisiin, joku on kuullut suden ulvovan, mutta toista ihmistä on harvinaista tavata.

Jos Pohjois-Karjalan kansallispuistot ovat vielä koluamatta, kannattaa vaellusreissuun yhdistää sekä Patvinsuon että Petkeljärven kansallispuistojen nautiskelu. Reitin pohjoisin osuus kulkee Patvinsuon kansallispuistossa ja eteläinen päätepiste on vain kymmenen kilometrin päässä Petkeljärveltä.

Ultramatkaaja jatkaisi vaellusta pohjoisessa 120 kilometrin pituisella Karhunpolun reitillä Patvinsuolta eteenpäin ja etelässä Pogostan kierroksella saaden näin kasaan noin 300 kilometriä pohjoiskarjalalaista polkua.

Ensimmäinen kolmannes: Sotahistoriaa ja kapeita kangasharjuja

Möhkön ruukkialue monine kulttuurihistoriallisine houkutuksineen kutsuu selän takana. Edessä on lähes 100 kilometriä erämaista Susitaivalta. Opasviitta kehottaa matkaan. Vielä voisi pakittaa ja vaihtaa vaelluksen itäisten pitopöytien sikermään. Oikeastihan vaelluksen todelliset vaivat ovat jo takana päin. Rinkka on pakattu, lähtöpaikalle on suoriuduttu ja evästäkin on taskussa. Taipaleen ensimmäiset kilometrit ovat maisemiltaan keskinkertaiset. Tie vaihtuu poluksi, polku pitkoksiksi ja sama uudelleen. Arjessa vielä säntäilevä ajatus saa hortoilla hetken rauhassa vaeltajan etsiessä sielunsa säkkipillille rytmiä ja rinkalle sopivaa asemaa selästä.

Ennen kapoisimpien harjujen loputonta laulua esittää t-risteys kysymyksen: sotahistoriaa vai Susitaivalta? Oikealle kääntyen vaeltaja tulee kulkeneeksi muutamien satojen metrien lisälenkin, mutta saa kokea erittäin kiinnostavan Öykkösenvaaran sotahistoriallisen kohteen. Historian lisäksi on tarjolla helpotusta myös nykyhetkeen tulipaikan ja huussin muodossa. Matka Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvalle kuljetaan harjun laella laajojen vesistöjen välkkyessä molemmin puolin.

Seuraavalle autiotuvalle on matkaa kymmenisen kilometriä. Tällä osuudella on toisinaan törmätty karhunjätöksiin ihan urakalla. Itse otsoa ei ole tainnut vaeltaja kohdata.

Majoitus Susitaipaleella

Taipaleella on kolme autiotupaa ja viisi laavua. Pohjoisessa päätepisteessä voi majoittua Suomun luontokeskuksen sisämajoituksessa tai leiripaikoilla. Etelässä makeimmat yöunet voi varmistaa varaamalla makuupaikan etukäteen Möhkön majataloista. Jos matkan laavuista saisi valita vain yhden, olisi Kaunisjärvi oiva valinta. Laavun edustalla komeileva lampi ei ole ainoastaan kaunis vaan myös huomiota herättävän kirkasvetinen, lähistön kankaat luonnon kauneinta kokolattiamattoa ja maasto tarjoaa leiriytyjälle monta kuivaa tanteretta.

Autiotuvat etelästä pohjoiseen:

Pohjoinen Pitkäjärvi
Tunnelmallinen, pieni autiotupa laajoine makuulavereineen. Pihassa on puuliiteri ja tulipaikka, sisällä kamiina. Autiotuvissa on tapana antaa tilaa aina viimeisenä saapuville. Siksi onkin hyvä olla mukana oma varamajoite.

Särkkäjärven autiotupa
Tuvan ympäristö on luonnonystävän silmiin tyly joitain vuosia sitten riehuneen myrskyn jäljiltä. Sisällä tuvassa on myrskytuhoista huolimatta valloittava tunnelma. Lähistöllä on katoksellinen tulipaikka, kaivo ja uimaranta. Tupaa ylläpitää Lehtovaaran kyläyhdistys, joka kehuu lähdepohjaista kaivovettä erinomaiseksi. Tuvalla vieraillessa on suositeltavaa napata seinältä kyläyhdistyksen tilinumero talteen.

Jorhon autiotupa
Autiotupa, laavu tulipaikkoineen, kaivo ja huikea hiekkaranta houkuttelevat vaeltajaa asettumaan taloksi pidemmäksikin aikaa.

Suunnistus Susitaipaleella

Susitaival on merkitty maastoon oranssein maalitäplin. Muutamissa kohdissa reittimerkinnät saattavat kadota hakkuiden alle. Patvinsuon itäpuolella uudet metsätiet sekoittavat hetkeksi kulkijan mielen ja reittimerkit karkaavat silmistä. Kun pitää suuret avosuot toisella puolella, leveän Lutinjoen toisella sekä kartan varoiksi kädessä, ei tältäkään pätkältä kauas eksy. Paperinen kartta on hyvä turva ja sen avulla on mukavaa tutkia tulevaa etappia leirissä levätessään ja seurata matkan etenemistä polulla tarpoessaan. Kännykkäverkko ei ulotu koko reitille, joten pelkkään verkosta haettavaan sähköiseen karttaan ei ole syytä nojata.

Toinen kolmannes: Naarvan vaaramaisemia ja Suomen upein supikko

Reitin toinen kolmannes, Särkkäjärven autiotuvalta pohjoiseen, käynnistyy jo tutuksi tulleilla upeilla harjanteilla. Teponsärkän kodan tienoilla on muutama soramonttu ja hiekkatieosuus, mutta pian maisema palautuu taas huippuasetuksiinsa. Kesä-heinäkuussa vaeltava on tässä vaiheessa päässyt jo pohtimaan pitääkö enemmän paarmoista vai itikoista. Vaelluksensa toukokuulle ajastanut testaa kenkiensä vedenkestävyyttä viimeistään keväisin tulvivan Hepojoen kohdalla. Jokien lähellä kannattaa tähyillä puunpätkien ja kantojen suuntaan. Vaeltaja kulkee nyt majavien mailla ja talttahampaiden terveisiin on helppo osua.

Juuri kun vaeltaja löytää itsensä pohtimasta: voiko näin kaunista sammalharjua jatkua loputtomiin, avautuu eteen talousmetsien tantere. Herkkäsieluisinkin puunhalaaja voi onneksi ottaa pussin pois päästä parin kilometrin jälkeen ja heittäytyä takaisin onnelliseen vaellusuneen.

Ensimmäiset vetolautat katkaisevat mukavasti matkanteon pian Jorhon autiotuvan jälkeen. Petrokankaan eteläreunalla on laavupaikka, jossa istuskellessa voi pohtia, avautuuko ympärillä kenties Suomen hienoin suunnistusmaasto. Tällaiseksi paikkaa uumoiltiin O-Studio-suunnistuspodcastin parhaita maastoja etsiskelevässä jaksossa.

Metsä vaihtuu syvänvihreäksi kuusikoksi ja pian jalat kielivät nousun jatkuneen jo melkoisen kauan. Reisien rutinat peittyvät Naarvan tien ylitykseen saavuttaessa. Tästä pisteestä avautuu taipaleen upein vaaramaisema, joka loksauttaa leuan alas jokaisella säällä.

Miten päästä lähtöruutuun? Entä sinne takaisin?

Verkossa etukäteen samoillessa ei kyyditsijöitä reitille tai reitiltä tunnu löytyvän. Ihastuttavien itäsuomalaisten kanssa puuhatessa oppii pian, että kaikkia autetaan, kunhan juttusille pääsee.

Julkisilla kulkuneuvoilla matkaava hyppää Joensuussa junasta Ilomantsin linja-autoon tai jatkaa junalla Uimaharjuun. Uimaharjusta joutuu järjestämään taksin tai muun tilauskyydin Patvinsuolle, Ilomantsin keskustasta Möhköön. Ilomantsin Parppeinvaaralta lähtevää yhdyspolkua ja Pogostankierroksen vaellusreittiä seuraten pääsee Susitaipaleelle läheltä Ilomantsin linja-autoasemaa. Näin vaelluksen alkuun saa noin 27 kilometrin mittaisen Pogostan prologin.

Eräs reipas keksi Instagram-kommenteissa mainion ratkaisun janareitin kuljetusongelmaan: ”Täytyy vaan varata riittävästi aikaa edestakaiseen matkaan.”

Mistä ruokaa ja juomavettä?

Eväät on hankittava matkaan viimeistään Ilomantsin keskustasta (Möhköstä aloittaessa) ja vaihtoehtoisesti Uimaharjusta tai Lieksasta (Patvinsuolta aloittaessa). Joku sivusto vielä väittää, että Möhkössä olisi kyläkauppa. Tieto on valitettavasti vanhentunut.

Särkkäjärven ja Jorhon autiotuvilla on kaivot. Matkan varrella on monia kirkkaita ja osin myös virtaavia vesiä. Jokainen kulkija päättäköön, mikä vesi on omalle vatsalle riittävän puhdasta.

Eteläisen päätepisteen Möhkön ruukkialue on kesäsesongin ulkopuolella hiljainen, mutta etukäteen tilattuna järjestyvät niin ruuat kuin majoituksetkin.

Pohjoisin kolmannes: Patvinsuon pitkoksia ja Suomun syleily

Susitaipaleen pohjoisin kolmannes on reitin monipuolisin. Naarvan jälkeen tarjolla on sikermä vaihtelevaa metsää, minkä päälle ajatus saa tovin rauhoittua hiljaista tietä tarpoen ja lopun elämyksiin valmistautuen. Lutinjokea vetolautalla ylittäessä näkee Saarikosken kuohujen rippeitä. Kohinan katselija poikkeaakin joen ylitettyään Saarikosken laavulle taukoa pitämään.

Patvinsuolle päästyä on syytä laittaa käsijarru päälle ja huolehtia, ettei maaliviivan kutsu peitä alleen ainutlaatuisia suomaisemia. Teretinniemen laavun lähellä olevan lintutornin huipulta pääsee ihailemaan avaraa Patvinsuota. Päiväsaikaan suurin lintuorkesteri pysyttelee hiljaa silmien hoitaessa pehmeän maiseman ahmintaa. Keskellä kesäpäivää ei voi uskoa, millainen konsertti torniin tarjoillaan keväisenä aamuyönä. Värikylvyn ystäville syksy on parasta vierailuaikaa, kun itäinen erikoisuus vaivero punaa suomaiseman.

Virallisesti Susitaival laittaa viimeisen pisteensä Kurkilahden parkkipaikalle. Suomunjärven vastarannalla siintää kutsuvana Suomun luontotupa rantasaunoineen. Viisas onkin jo varannut itselleen etukäteen mehevät maalilöylyt ennen kotimatkaa. Mutta malttaako tässä kohden lopettaa? Opaspaalun kyltti kertoo seuraavan vaeltajan viettelyksen alkavan näiltä samoilta jalansijoilta. Lisää herkkua olisi tarjolla 130 kilometriä Karhunpolun nimellä.