Seikkailumelontoja

07.09.2022 | Jouni Laaksonen

Melontaa voi harrastaa monella tavalla. Seikkailumelonnat tuntemattomissa pikkukohteissa tarjoavat elämyksiä, luonnon rauhaa ja tutkimusmatkailun riemua.

En ole oikea meloja. En ole melonut juuri mitään tunnettua melontajokea tai -reittiä. En osaa eskimokäännöstä, en laske kovia koskia enkä suuntaa aavoille järven- saati merenselille.

Mutta olen innokas seikkailumeloja! Tuhansien järvien ja jokien maassa tuulensuojaisia järviä ja koskettomia jokiosuuksia riittää. Tuntemattomat, itse kartalta löydetyt kohteet ovat aivan mahtavia. Ennalta karttojen avulla voi suunnitella mahdollisimman lyhyet maakannakset järvestä toiseen siirtymisissä ja jokikohteissa joen leveydestä ja koskisuudesta saa hyvän käsityksen, joskaan ei täyttä varmuutta.

Poikkeuksetta näissä paikoissa on täysi oma rauha, mielenkiintoista vesiluontoa, eläinhavaintoja ja tutkimusmatkailun riemu.

Omat melontaseikkailuni sijoittuvat useimmin koti- tai lähimaakuntiin, eli Kainuuseen ja lähialueille. Kanootti on yleensä kuljetettava lähtöpaikkaan autolla, joten karttasuunnittelussa tärkeä pohdittava asia on, kuinka päästä takaisin lähtöpisteeseen.

Yhdellä järvellä melottaessa tämä on tietenkin helppoa: sen kuin valitsee saarien sokkeloissa itseä kiinnostavan rengastyyppisen reitin.

Jokimelonnassa sekä useiden järvien ketjuja kartoitettaessa ongelma on suurempi. Suureen arvoon nousevat sellaiset joet, jotka tekevät pitkän mutkan, mutta palaavat lähelle lähtöpaikkaansa, sekä järvien helminauhat, joissa voi tehdä rinkulan.

Esimerkiksi Nurmeksessa Hietasen, Talasjärven ja Turkkijärven kolmikossa oli näppärä meloa rengasreitti, tarvitsi vain lopussa vetää kanoottia muutama sata metriä Turkkisuon yli. Kuhmon Kieverrysjärviin kuuluvilla Porojärvellä, Hukkalammella ja Syvälammella saimme myös aikaan mainion silmukkareitin pienellä maakannaksen ylivedolla.

Toki edestakaisin-retketkin ovat hauskoja. Jongunjoesta etsimme kartoilta koskettoman osuuden ja meloimme telttailemaan Valamajoen autiotuvan pihaan. Seuraavana päivänä palasimme ylävirtaan hiekkatörmien ja -rantojen välissä meanderoivaa jokea pitkin.

Ruunaalla meloimme Sulkujokea ylös Säynäsemänlammelle, jossa tunsi olevansa todella erämaassa. Koillisessa Venäjän raja on aivan liki, ja Suomen suuntaan ei patikoimalla pääse, sillä vesi saartaa joka puolelta.

Rautavaaran Älänne osoittautui huikeaksi hiekkarantajärveksi. Biitsejä on järven rannoilla hyvän matkaa toistakymmentä. Telttailimme helteisen juhannuksen autiolla hiekkarannalla. Juhannuspäivänä meloimme takaisin uimarien kansoittamalle Roskunhiekan uimarannalle, jossa automme odotti.

Toissa juhannuksen herkkupalanamme oli puolestaan Lentuan Vetotaival, jossa kapean kannaksen molemmin puolin on hiekkaranta. Hellekelillä ei ole parempaa retkeilyä kuin melonta tyhjälle hiekkarannalle. Huuhkajanlammen veneensiirtoraiteelta tänne Kuhmon Rivieralle on melko suojaisa meloa lastenkin kanssa.

Kaikissa edellisissä olimme liikkeellä koko perheen voimin. Vaimoni Mervin kanssa olemme harrastaneet myös parin päivän seikkailuja kahdestaan. Kun lapset ovat menneet yökylään, me olemme monesti karanneet retkelle.

Kuhmossa Kalliolammen, Rapalammen ja Särkisen kautta teimme hienon iltaretken. Ilta oli peilityyni ja auringonlaskun värit maagisia.

Joessa on se hyvä puoli, että myötävirta auttaa matkanteossa. Lisäksi näköala on riittävän suppea, rantanäkymät vaihtuvat koko ajan. Mutkan takana odottaa aina uusi maisema. Haittapuoli on se, että joki vie kauas lähtöpaikasta – yleensä.

Martinselkosen Karttimonjoelle teimme kahden yön retken. Meloimme Karttimojoen myllyltä myllylle, Peurolta Taivalkoskelle. Joki oli tulvassa ja meidän vaatimattomille koskimelontataidoillemme muutama koski näytti turhan hurjalta. Vedimme siis kanoottia pitkin tulvivaa metsää.

Toisaalta ruskan loppuhäntä näyttäytyi joelle ja Lintulammelle kauniina, Lintulammen tuvan pihapiiristä keräsimme hetkessä ämpärillisen puolukkaa ja näimme Martinselkosesta aivan uuden puolen.

Jätimme kanootin Taivalkoskella joen, hiekkatien ja patikkareitin risteykseen. Nostimme reput selkään ja patikoimme Itärajan retkeilyreittiä Teerilammen autiotuvalle. Kolmantena aamuna kävelimme upeassa aamu-usvassa autolle, jolla haimme kanootin ja puolukkaämpärin ennen kotimatkaa.

Mujejärvellä samaa kaava jatkui eli ensin meloimme ja sitten palasimme patikkareittiä pitkin autolle.

Lähdimme Lietelammelta, josta puikahdimme Ala-Sammaljärvelle. Mujekoskessa vesi oli vähissä, joten uitimme kanoottia koskenpohjaa pitkin kävellen. Mujejärveä tutkimme nyt ensi kertaa vesiltä, ensin Kalmoniemeä ja Multiniemeä. Sitten pidimme ruokatauon Tammikämpän tulipaikalla ja jatkoimme yöksi Mujeniemen laavulle.

Aamulla meloimme Hiltuslahteen, jossa järven rantaan tulee toisaalta hiekkatie ja toisaalta patikkareitti. Patikointimatkaa autolle oli alle kolme kilometriä, mutta autolla piti ajaa 20 kilometrin lenkki kanootille pääsemiseksi.
 

Näimme kaksi majavan patoa ja kolme pesää.

Tuoreimmat seikkailumelontamme ovat suuntautuneet Kuhmon Viiksimonjoelle ja Suomussalmen Porrasjoelle.

Viiksimonjoelle teimme kahden päivän retken syyskuun lopussa, ruskan loppuhehkussa. Joskus retki on kuin pakattu täyteen elämyksiä, ja tämä oli sellainen!

Näimme kaksi majavan patoa ja kolme pesää. Padot aiheuttivat kanootille hieman kiertotietä, mutta melko helposti niistä selvittiin. Itse arkkitehdin näimme myös kahdesti.

Jokivarren metsässä seisoi kaksi metsäpeuraa. Aiemminkin olemme huomanneet, että kanootilla nisäkkäitä pääsee lähemmäs kuin kävellen ennen kuin eläin lähtee karkuun.

Lintumaailma oli myös esillä: näimme molempina päivinä merikotkan. Oli huikeaa, kun suuri kuningaslintu nousi yllättäen ja äänettömästi siivilleen joenmutkassa. Säväyttävä oli myös ukkometson äänekäs lentoonlähtö aivan viereltämme jokipenkan männystä. Teeriäkin näimme kolme, samoin kuikkia.

Suurimmalla osalla kävellen tehtäviä päiväretkiä ei näe ensimmäistäkään nisäkästä ja lintupuoleltakin vain pikkulintuja ja ehkä jonkun metsäkanalinnun. Näin runsaat havainnot olivat aivan erityistä.

Nukuimme yön Tahkosen laavulla. Illan ilonamme yllä loisti tähtitaivas ja aamulla saimme nauttia huikean hienosta pinkistä auringonnoususta aamupalaa nuotiolla keitellessämme.

Toisena päivänä jokiosuutta jatkui vielä hetken aikaa, kunnes saavuimme laajalle Veräiselle. Meloimme tyynen järven rantoja seuraillen kauniille Lämminhiekalle istahtamaan ja elämästä nauttimaan. Melonta päättyi Veräisen etelärannalle paikkaan, jossa Viiksimontie käy lähellä rantaa.

Olimme jättäneet menomatkalla polkupyörän tähän. Minä jäin valmistamaan retkikeittimellä lounasta, kun Mervi polki hakemaan auton Viiksimonjoen yläjuoksulta seitsemän kilometrin päästä.

Porrasjoelle suuntasimme heinäkuun lämpimillä. Porrasjoki tekee pitkän kaarroksen Myllysärkkien eli korkean harjun ympäri. Vasta kaukana koillisessa joki on saanut syövytettyä jääkauden pitkulaiseen maamerkkiin katkelman. Särkänpolvi-nimisessä paikassa joki puikkaa harjun luoteispuolelta kaakkoispuolelle ja myös nimi vaihtuu Porrasjoesta Isojoeksi.

Laskimme kanootin harjun jyrkkää pohjoistörmää alas Porrasjokeen. Mitään ennakkotietoa tästäkään joesta ei ollut: olisiko edessä paljon joen yli kaatuneita puunrunkoja taisteltavana, hankalia karttaan merkitsemättömiä koskipaikkoja tai mitä?

Joki osoittautui oivalliseksi viidakkojoeksi. Vähät kaatuneet puut eivät tukkineet koko väylää, vaan kiertämällä selvisi. Yksi vähävetinen koskipaikka oli, mutta siitä kanootti oli helppo uittaa kiviä pitkin tasapainoillen.

Erityistä Porras- ja Isojoessa oli kasvillisuus. Ensinnäkin joenvarsiniityt olivat todennäköisesti koko Kainuun parhaita tulvaniittyjä. Lisäksi vesikasvillisuus oli todella runsasta niin laji- kuin kappalemäärältään: suoputki, raate, vehka, ratamosarpio, ulpukka, lumme, palpakko, järvisätkin, ärviä, järvikaisla, -ruoko, -korte, isoruttojuuri, luhtavuohennokka, uistinvita, rantaleinikki, terttualpi, kurjenjalka, ruokohelpi, ja tietenkin erilaisia saroja. Suo-orvokkia kasvoi rantapenkereissä aivan mattona.
 

Tänään oli pieni tuulenviri ja hyttyshuppua ei vesillä tarvittu.

Pääsimme liikkeelle vasta iltasella, joten jo neljän harjunkuvetta nuoleskelevan ja tulvaniityillä kiemurtelevan kilometrin jälkeen olimme valmiita yöpuulle. Pystytimme telttamme Särkänpolveen harjun nokalle.

Matkalla näimme myös kuulun Satalatvan, Kalevalassakin mainitun Vienan reitin varressa sijaitsevan merkkipuun. Puu on kaatunut Porrasjokeen, mutta sen tyvi on nostettu alkuperäiselle

paikalle katoksen alle suojaan. Tätä harjua pitkin kävi Elias Lönnrotinkin kulku Vienan laulumaille.

Aamulla matka jatkui yhtä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä samaa harjua toiselta kyljeltä katsellen. Tänään oli pieni tuulenviri ja hyttyshuppua ei vesillä tarvittu.

Päätimme melonnan Torniojärven länsirannalle, jonne Mervi jäi kokkailemaan lounasta ja minä patikoin reilun kilometrin autoa hakemaan.

Vaikka melontamatka oli kaikkiaan vain kymmenisen kilometriä, retki tuntui paljon pitemmältä. Yön yli nukkuminen antaa matkallisesti lyhyeenkin retkeen aivan uudella tavalla syvyyttä.