07.09.2022 | Sauli Herva
Keskimäärin säät suosivat ruska-aikana retkeilyä, mutta ei sekään tietty ole aina kirkossa kuulutettua. Joskus päivisin ruskatunturissa saattaa olla jopa shortsihelteitä ja tosinaan voi sataa räntää. Kaikki kelit tältä väliltä ovat ihan yhtä mahdollisia.
Vaikka välttämättä joka kerta parhaat ruskakelit eivät osu täsmällisesti kohdilleen, on pitkä syksy taatusti ihan parasta retkeilyaikaa.
Räkkää ei ole. Viilenevät yöt ja halla ovat pudottaneet hyttyset, mäkärät, paarmat ynnä muut ötökät ilmatilasta. Yöttömän yön kaunis, mutta räkän kiihkeä ja hermostunut ilmapiiri on kääntynyt raikkaaksi syksyksi, haikeaksi ja seesteiseksi talven tulon odotukseksi.
Vaan ei ruskatunturissa sentään tarvitse yksinään olla, eihän tokikaan!
Helpottunut ja iloinen mieliala vallitsee kaikkialla. Linnut ja eläimet ovat sonnustautuneet juhlahöyheniin ja uusiin tuuheisiin turkkeihin. Kuinka häpeällistä olisikaan esiintyä kauhtuneissa puvuissa ruohojen, varpujen, pensaiden ja puiden ilotulitusvärien keskellä.
Aivan kuin senkin tietäisivät tai aavistaisivat.
Herra Kiiruna astelee ruskanummella variksenmarja-, mustikka- ja vaivaiskoivuvarpujen keskellä rohkeasti ja ylpeästi pää pystyssä poikuettaan Lapin ankarien tunturien vaaroihin ja houkutuksiin valmentaen.
Tokka nuoria poroja tölvää tunturissa riehakkaana sinne tänne. Poroilla ja hirvillä on alkamassa rykimäaika. Ruskan tienoilla luomakunta haluaa näyttää parastaan. Geeniperimää asetellaan taas kerran paremmuusjärjestykseen.
Rouva Vaami, arka ja ujo, nostaa hännän typykän säikähtäneenä pystyyn. Varmuuden vuoksi ja miettimättä, valkoinen peräpeili vilkkuen se emon vaistoilla varustettuna ryntää outoon kulkijaan törmättyään suin päin karkuun.
Vaami haluaa saada ikioman vasan ensi kesäksikin. Ihmisiä on liikaa, pitää olla koko ajan varovainen.
Vaan ei ruskatunturissa sentään tarvitse yksinään olla!
Kuningas Minä, luomakunnan kaikkivaltias, haluaa itselleen aidon ja koskemattoman luonnon. Muita ihmisiä vain on liikaa.
Suosituimmissa kohteissa ja näköalaspoteilla ramppaa kieltämättä hirmuisesti väkeä, joka päivä sadoittain, ellei enemmänkin. Kävijäpaineessa kansallispuistoihin rakennetut lähiretkeilyn suorituspaikat ovat muuttumassa rähjäisiksi. Reitit ja monet leiri- ja taukopaikat ovat ikävästi kuluneita.
Kaikki riippuu tietty näkökulmasta, joten jätetään ikävät ja hankalat asiat tällä erää. Sen sijaan riemuitaan ruskamaisemista ja luomakunnan loistosta. Luonto on vielä meidän, keskitytään liikkumaan ja iloitsemaan.
Useimmilla ruska assosioituu kellastuviin koivunlehtiin. Lapissa puhutaan erikseen puuruskasta ja maaruskasta. Joskus lämmin ja sateinen syksy pilaa ruskan. Myrskyt saattavat ehtivät pudottaa rusehtavat lehdet ennen hallaöitä.
Toisinaan räntä ja ensilumi voivat peittää hehkuvan punaiset ja oranssit varpujen lehdet ennen niiden varisemista. Värikontrasti maastossa voi olla huikea.
Silloin tällöin myös harmaat tihkusateiset tai pilvipoutaiset ruskapäivät voivat olla aivan poikkeuksellisen hienoja.
Levollinen harmaa sumusää saattaa nostaa ruskavärit fantastisesti esiin ja värjää kaukomaiseman upeilla, hienovaraisilla ja hennoilla pastellisävyillä.
Maat ja mannut ovat nyt upeimmillaan. Silti järvien äärellä ja jokien partailla ruska saattaa tuikkia aivan omassa luokassaan – vielä komeammin!
Ruska-aikana retkeilyyn voi olla monia motiiveja. Maastoon mennään liikkumaan ja iloitsemaan erilaisista intresseistä ja lähtökohdista.
Ruskavaellukset merkityillä retkireteillä ovat edelleen suosiossa, elleivät juuri nyt peräti nousussa korona- ja energiakriisin tai kiihtyvän inflaation takia. Luonnossa liikkuminen on varsin edullinen tapa viettää vapaa-aikaa.
Etelän ihmiset saattavat rynnätä tunturierämaahan tiukalla aikataululla, samalla kun pohjoisen väki ottaa erä- ja jahtiretkillään rauhallisemmin.
Maastopyöräily on noussut kestosuosioon vaellusreittien käytön avauduttua. Syyspäivän tasauksen lähestyessä ruska-ajan uutena jahtivillityksenä on yötaivaalla tuikkivien revontulten metsästys.
Kommentointi