04.10.2024 | Tapani Leppänen
Liesjärven kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on noin kilometrin pituinen Kyynäränharju, joka kiemurtelee kapeana kannaksena Kyynäränjärven ja Liesjärven välkehtivien vesien välissä. Kulttuuriperintöä edustaa Korteniemen tila. Se ei ole museo, vaan perinnetila, jossa viljellään yhä ruista, pellavaa ja muita vanhoja suomalaisia lajikkeita 1900-luvun alun menetelmillä.
Minulle Liesjärvi on liittynyt aina vanhoihin metsiin, joita on eteläisessä Suomessa vain vähän. Liesjärvelläkin aarnialueet ovat sirpaleita, sillä osassa puistoa on harjoitettu metsätaloutta sen perustamisvuoteen 1956 asti. Isossa kuvassa syrjäinen sijainti ja vaikeakulkuinen maasto ovat kuitenkin suojelleet nykyistä kansallispuistoa ja koko Tammelan ylänköä. Vanhimpia metsiä on suojeltu lailla jo vuodesta 1920.
Helpoiten vanhan metsän tunnelmaan pääsee Korteniemen tilalta lähtevällä Ahonnokan luontopolulla (1,3 km) tai Pohjantikan kierroksella (5 km). Ikiaikaisen kuusikon läpi siivilöityvä valo tekee sammalpeitteisestä metsästä lumoavan kauniin.
Kansallispuiston alueella on kolmisenkymmentä kilometriä Hämeen Ilvesreitistöön kuuluvia polkuja. Lännen suuntaan ne jatkuvat kohti Ruostejärveä ja itään Onkimaanjärvelle. Tulipaikkoja ja muita retkeilyrakenteita on runsaasti. Puiston alueella sijaitsevat myös Hyypiön ja Peukaloisen varaustuvat. Korteniemen ohella hyviä lähtöpaikkoja ovat Kyynäränharjulla sijaitsevat parkkipaikat.
Aamuauringon ensimmäiset säteet maalaavat suon kullankeltaiseksi. Ajatus siitä, että olisimme ainoat aamuvirkut, osoittautuu vääräksi jo parkkipaikalla. Avosuon laitaan putkahtelee vähäsanaisia valokuvaajia kuin sovittuun tapaamiseen.
Torronsuosta on tullut suosittu. Niin suosittu, että se näkyy jo linnustossa, sanoo yksi kokeneista kuvaajista.
Suon alkuperäiset asukkaat ovat väistäneet ihmistä. Toisaalta reitistö kattaa vain pienen osan suoalueesta. Upottavalla avosuolla ihmisten kulkua on helppo ohjata pitkospuiden avulla.
Vuonna 2023 Torronsuon kansallispuistossa tehtiin 58 000 käyntiä. Väkimäärä on yli kolminkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Aamupäivän tunteina parkkipaikat täyttyvät, vaikka niitä onneksi saatiin hiljattain lisää. Koronavuosien rektkeilybuumin myötä juuri Torronsuosta tuli jonkinlainen trendikohde.
Torronsuon ympäri kiertää noin 9 kilometrin pituinen rengasreitti. Kiljamon lähtöpaikalta käsin voi kiertää myös lyhyemmän luontopolun, osin esteettömän Kiljamon kierroksen. Tulipaikalla suomaisemaa pääsee ihailemaan myös lintuperspektiivistä. Maisematorni kohoaa korkealle puunlatvojen yläpuolelle.
Torronsuo on eteläisen Suomen laajin, lähes koskemattomana säilynyt keidassuo. Lokakuisena pakkasaamuna sen pinta on jo kohmeessa. Kulkijaa se ei kuitenkaan kanna, kuten eivät yön aikana jäätyneet lampareetkaan.
Pitkospuita kuorruttaa valkoinen kuura, jonka syysaurinko jaksaa vielä sulattaa.
Lähes 250 kilometrin pituinen Ilvesreitti yhdistää Tammelan ylängön tärkeimmät retkikohteet. Tähän joukkoon kuuluu myös Hämeen Härkätien varressa sijaitseva Ruostejärven virkistysalue.
Yhdysreitit katoavat usein talousmetsiin, mutta Liesjärven ja Ruostejärven välinen osuus on paitsi kuljettavissa myös kulkemisen arvoinen. Ruostejärvi laajentaa mukavasti Liesjärven reitistöä, mutta on itsessäänkin helposti lähestyttävä päiväretkikohde. Sitä se on myös järven pohjoisrannalla sijaitsevalle Eerikkilän urheiluopistolle. Poluilla saattaa kohdata tavallista urheilullisempaa väkeä, joskus kokonaisen joukkueen.
Härkätien varressa pitkään toiminut Hämeen luontokeskus on nykyisin urheiluopiston privaattikäytössä, mutta toimii virkistysalueen porttina suljetuin ovinkin. Myllylahtea ja Leppilampea kiertävä reitti johtaa Eerikkilään, joka on toinen luonteva lähtöpaikka.
Kuvankaunista järvimaisemaa leimaavat harjumuodostelmat ja kapeat kannakset. Kurjenniemen ja Leppilammin kannaksen välinen silta mahdollistaa noin kolmen kilometrin pituisen rengasreitin, jonka varrella Myllylahden laavu toimii hyvin hoidettuna taukoipaikkana.
Luontokeskuksen vieressä on kirkasvetinen uimaranta. Toralahteen johtavan reitin erikoisuus on köysilossi, joka kiinnostaa etenkin perheen pienimpiä. Täältäkin löytyy tulipaikka.
Tornin juurelta avautuu näköala Kaukolanharjulta. Se on livekuva Albert Edelfeltin saman nimisestä maalauksesta, vuodelta 1890.
Edelfelt oli naimisissa Saaren kartanon tyttären kanssa. Vuonna 1926 maalauksen syntysijoille pystytettiin näkötorni, ja kuusi vuotta myöhemmin kartanolta vuokratuille maille perustettiin kansanpuisto. Näkymä Kaukolanharjulta määrittää kokonaisuutta. Kuuluisa taulu on Ateneumin kokoelmassa.
Syksyllä näkötorni on jo säpissä, mutta sen juurelle kannattaa silti kiivetä. Tämäkin on osa Ilvesreitistöä, jonka viitat osoittavat kohti Torronsuota.
Nykyisin Kaukolanharju on luonnonsuojelualue. Se sijoittuu Tammelan Pyhäjärven ja Kuivajärven väliselle kannakselle. Saaren Kansanpuiston poluilla voi tehdä muutaman kilometrin mittaisen rengasreitin. Myötäpäivään se lähtee seurailemaan Kuivajärven hiekkaisia rantoja. Puiston sisälle jäävän Suujärven ja sen eteläpuolella olevan Määrlammin välissä kuljetaan kapean harjumuodostelman huipulla, noin 20 metriä vedenpinnan yläpuolella.
Kuivajärven rannalla on laavu, jonka puuvaja oli tällä kertaa tyhjä. Paikalle sattuneet kahvittelijat pahoittelivat, että lähiseudulla veneilevillä mökkiläisillä on tapana käydä varkaissa. Kiusallinen lieveilmiö, jos selitys pitää paikkansa.
Kansanpuiston portilla on Lounais-Hämeen Pirtti, jonka pitopöytä palvelee viikonloppuisin vielä syksylläkin. Parhaimmillaan kansanpuisto on kesällä. Edelfeltin mukaan noin neljännestunnin aina auringonlaskun aikaan.
Kommentointi