Retkiä Enontekiöllä

02.06.2021 | Sauli Herva

Enontekiö sijaitsee paitsi nimensä mukaisesti mahtijokien niin myös Lapin matkailun alkulähteillä. Eikä suotta, sillä upeaa luontoa ja huiman hienoja harrastusmahdollisuuksia piisaa moneen lajiin ja lähtöön, kuten vaikkapa maastopyöräilyyn ja melontaan.

Allekirjoittaneella oli jo pari vuotta aikaisemmin tarkoitus ajaa maastopyörällä Pyhäkero-Ketomellan ”erikoiskoe” Ounastuntureilla, mutta erinäisten sattumusten takia se ei silloin onnistunut.

Toteutumaton homma jäi kaihertamaan mieltä kuin vuorenhuippu kiipeilijää ja asia piti tietty saada pois päiväjärjestyksestä.

Tällä kertaa lähdimme liikkeelle porukalla ja suuntasimme iltamyöhällä viikonloppua ja valoisaa kesäyötä kohti maastoon. Retkipolkujen kunnostusta urakoivat pienkaivinkoneet ja mönkijät olivat panneet pillit pussiin siltä viikolta. Sääskien ininää lukuun ottamatta Pyhäkeron juurella oli hiiren hiljaista.

Mustavaaran metsäautotien päästä Pyhäkeron kämpälle poljetaan kilometrin verran männikössä loivaa ylämäkeä. Sitten polku kaartaa jyrkästi ylös tunturiin.

Pahakurun kämppä on kiva kortteeri yön yli.

Jos on tarkoitus urheilla, kovakuntoinen voi vetää 350 korkeusmetrin ja neljän kilometrin pituisen nousun tunturin toppiin saakka pyöränsatulasta laskeutumatta.

Enemmän saattaa kuitenkin saada reitistä irti, jos ehtii ja malttaa välillä pysähtyä. Sitä paitsi jyrkimmissä portaissa joutuu laskeutumaan satulasta ja päätyy jalkamieheksi todennäköisesti joka tapauksessa.

Viimeistään tunturin laella ennen 50 korkeusmetrin loppunousua Pyhäkeron huipulle kannattaa pitää taukoa historiallisen matkailumajan raunioilla.

Pyhäkeron tuvalta Sioskurun tuvalle on reitin vaativin osuus. Nautitaan siis paikka paikoin rakkakivikkoisessa ja ”teknisesti” haastavassa tunturissa polkemisesta sekä karulta Pyhäkerolta kaikkiin ilmansuuntiin avutuvista avarista maisemista.
Ainakin sesonkeina Sioskuru on ruuhkainen ja jotenkin ikävän rähjäinenkin, mikä tietty on kurja asia. Hyttysten lisäksi kuulee muutakin ininää. Rauhallisempi leiripaikka saattaa löytyä kolmen neljän kilometrin päästä Tappurista.

Mikäli valitsee tämän reitin kohti Ketomellaa, kannattaa tutustua matkalla Kaaremaraston porokaarteeseen. Sen jälkeen polku polveilee loput kahdeksan kilometriä vanhassa männikössä.

Märimmissä kohdissa polkua pääsee tasapainoilemaan pitkospuilla.

Toinen reittivaihtoehto kulkee Ounastuntureiden ylänköä Seiposeen ja edelleen alas Ketomellaan 
 

Kalmakaltio–Pöyrisjärvi–Näkkälä. Reitti saattaa haiskahtaa luontourheilulta ja osin näin oli tarkoituskin. Alkuperäinen suunnitelma oli nimittäin polkea sähköläskipyörillä yhdessä vuorokaudessa 90–100 km taival halki Pöyrisjärven erämaan Kalmakaltiosta Näkkälään.

Rauhallisemmalla ja leppoisammalla tyylillä sopiva aika-aukko tämän kaltaiseen seikkailuun voisi olla kolme tai neljä päivää.

Toisaalta voittopuolisesti nopea maasto, helpot hiekkatievat ja menopelien sähköavusteisuus helpottaisivat moista urheilusuoritusta.

Matkatoveriksi ja maasto-oppaaksi olin saanut Enontekiön erämaat perin pohjin tuntevan pitkän linjan luontomatkailuyrittäjän ja maailmanluokan seikkailu-urheilijan Pasi Ikosen.

Olimme matkassa syyskuun alussa parhaaseen ruska-aikaan. Tarkoituksena oli polkaista ensin illansuussa Kalmakaltiosta Naltijärvelle ja Lenkihakaan, torkahtaa Lenkihaan autiotuvassa yön pimeimmiksi tunneiksi ja jatkaa matkaa halki tuntureiden Pöyrisjärvelle ja edelleen Näkkälän saakka.

Alkumatkan reilut 20 km sujui rennosti suunnitelmien mukaan. Käkkälöjoen ylityksen jälkeen Lenkihaka-tunturin loivahkossa nousussa tuli äkkiarvaamatta täyskäännös.

Takanavasta kuului vain yksi ilkeä rusahdus ja matkanteko tyssäsi saman tien siihen paikkaan. Pyörä ei liikahtanut enää mihinkään, vaikka kuinka olisi yrittänyt polkimilla sotkea. Joten se siitä reissusuunnitelmasta tällä kertaa.

Evakuoiduimme tasaiset pätkät rauhallisesti potkien ja alamäet pyörän päältä lasketellen Naltijärven autiotuvalle ja seuraavana aamuna seikkailu-urheilutyylillä läskipyörä toisen hinauksessa takaisin lähtöruutuun, Kalmakaltioon.

Enontekiötä ei kannata sivuuttaa istahtamatta retkikajakkiin.

Tämäkin homma ja haveri jäi tietty kaihertamaan mieltä, eikä se ole ihan selvä vieläkään. Tuskan lievittämiseksi palasimme samalla kokoonpanolla kuukauden kuluttua tantereille, tällä kertaa erämaan länsilaidalle.

Aikaikkuna salli valitettavasti tällä eräät vain tiukan 30 km pituisen yön yli piipahduksen Näkkälästä mennen tullen Pöyrisjärvelle.

Nyt poljettiin ilman sähköavustusta tai aikataulupaineita. Ruskalehti oli pudonnut puusta alas ja kelikin oli vähän koleahko. Maisema oli nyt lokakuun alussa sen sijaan harmaa ja apeampi kuin vain hetki aikaisemmin oranssinhehkuisessa syyskuisessa ruskaloistossa.

Ihan lopullista tuomiota siitä kumpi, Kalmakaltio vai Pöyrisjärvi on maastopyöräilijän ykkösvaraus ei voi vielä julistaa. Sen verran seikka kuitenkin mieltä kaihertaa, että Pöyrisjärven erämaahan on vielä jossain kohtaa palattava.

Sen voi kuitenkin kernaasti jo todeta, että molemmat edellä mainituista ovat aivan fantastisen hienoja ja ehdottomasti kenelle tahansa suositeltavia maastopyöräilykohteita!
 

Aivan viime vuosina maastopyöräilystä on tullut sallittu laji myös kansallispuistoissa, mikä on tietysti hyvä ja tervetullut asia. Harmillista sen sijaan on, mikäli samalla perinteiset paikkakuntalaisten eränautinnat (vaikkapa metsästys) joutuvat ahtaalle ja väistymään uusien turistien ja uusien villitysten tieltä.

Eräs todella hieno äskettäin linjattu ja maastoon merkitty maastopyöräreitti on 22 km pituinen rengasreitti Pahakurun kierros, Ounastuntureiden eteläosassa.

Pahakurun kierros on sopiva urakka poljettavaksi yhdessäkin päivässä, mutta ainakin maisemien puolesta reitillä kelpaa hyvin viipyillä pitempäänkin. Pahakurun kämppä on kiva kortteeri yön yli.

Kierros sopii varauksin aloittelijoillekin. Reitti tosin voi olla rankan puoleinen aremmille polkijoille. Maisemat ovat joka tapauksessa fantastiset.

Pahakurun Hannukurun murroksen eteläpuolella aukeaa Pallastuntureiden mahtava ketju lähes koko pituudeltaan, samalla kun renkaiden alla ja selän takana pullistelevat Ounastuntureiden komeat kerot.

Reitti alkaa ja päättyy Ketomellaan Ounasjoen tuntumaan. Vaativin osuus on kiipeäminen tunturin juurelta jyrkkää polkua ylängölle.

Vain kovimmilta tekijöiltä nouseminen onnistuu pyörän päällä polkien ja alastulossakin monet joutuvat uskon tai rohkeuden puutteessa jalkautumaan.

Periaatteessa reitin voi kiertää kummin päin tahansa, mutta eritoten maisemien ja ehkä maastonkin takia suositeltavinta on kiertää se vastapäivään.

Ylin kohta reitillä on Rouvivaaran ja Porttivaaran välissä 550 m korkeudessa. Vain linnut ja enkelit liitävät enää tätä ylempänä – niin avariksi voivat ajatukset siellä karkailla.
 

Enontekiötä ei kannata sivuuttaa istahtamatta retkikajakkiin. Melonta on sitä paitsi hyvää vastapainoa ja palauttelua pyörällä polkemiselle.

Nimensä mukaisesti isot virrat saavat alkunsa Enontekiöltä. Kuka kaipaakin suuria seikkailuja, voi kauhoa Ounasjokea Hetasta Rovaniemelle. Toki paljon helpompiakin vaihtoehtoja löytyy.

Mielenkiintoinen melontareitti löytyy heti kirkonkyliltä Muotkajärvellä ja Ounasjärvellä. Muotkajärveen menopelit voi laskea helposti muutamastakin eri paikasta Hetta–Palojoensuu-maantieltä ja hieno taukopaikka on Pahkurinniemessä päivätuvalla ja tulistelupaikalla järven pohjoispäässä.

Pahkurin jälkeen syöksytään 100 metrin mittaiseen Vajekoskeen. Kapean ja paikoin vähän kivisen rännin ensivaikutelma voi olla jännittävä ja jopa hieman pelottavakin. Vähän matkan päässä on vastassa vielä toinenkin virtapaikka ja sillan alitus, jonka jälkeen 10 km pitkä Ounasjärvi alkaa aueta edessä vähitellen.

Kirkonkylä Hetan asutus on levittäytynyt helminauhaksi kapean ja pitkän Ounasjärven pohjoisrannalle sen keskivaiheille.

Rantautuminen onnistuu moneen kohtaan tai vaihtoehtoisesti voi pujahtaa vielä järven itäpäästä kilometrin pituisen Perilänkosken kautta Perilänjärveen. Vaikkojoen yhtymäkohdassa Perilänjärven luusuassa alkaa Ounasjoki. Ja, kuten edellä jo todettiin, ajatuksella ”next stop arctic circle” voi sinnekin pujahtaa.