Retkeilyn hullu vuosi

03.03.2021 | Tapani Leppänen

Kun Suomi meni kiinni, ihmiset lähtivät ulos. Kaikkien aikojen retkeilyvuosi ja kuinka siitä selvittiin.

Koronakevään myötä retkeilyn ja luontomatkailun tasaisesti kasvanut suosio räjähti buumiksi. Ensin se näkyi lähikohteissa, kun sisäharrastukset vaihtuivat ulkoiluun. Siinä vaiheessa Lappia vielä tyhjennettiin, mutta kaikkien aikojen kotimaanmatkailukesä oli jo ovella. Lomalaiset suuntasivat luontokohteisiin, ja sama meno jatkui pitkälle syksyyn. Monissa pohjoisen kohteissa vilkasta syksyä seurasi loppuunmyyty joulu.

Eikä buumille näy loppua. Vaikka paluu normaaliin on jo näköpiirissä, se ei välttämättä ole paluu vanhaan. Koronakriisillä on pysyviä vaikutuksia, eivätkä ne kaikki ole negatiivisia. Retkeilyn suosion ohella pandemia on vauhdittanut monia muitakin vallalla olleita muutoksia. Kotimaanmatkailukin lähti kasvuun jo kauan ennen koronaa.

Luonnossa liikkumisen vaikutukset pitää tietysti nähdä positiivisina. Pandemian aikana ne ovat olleet ihmisille elintärkeitä, mutta äkillinen kasvu toi mukanaan myös haasteita.

Suosituimmissa kohteissa esimerkiksi pysäköintipaikkojen rajat olivat tulleet vastaan jo kauan ennen pandemiaa. Retkeilyrakenteisiin ja palveluinfrastruktuuriin liittyi korjausvelkaa, jonka lyhentämiseen oli onneksi kuluvalla hallituskaudella osoitettu sekä luontopalvelujen perusrahoituksen tuntuva tasokorotus että yhteensä 30 miljoonan euron kertaluontoiset lisäinvestoinnit.

 

Kun ihmiset ryntäsivät metsään, työt olivat vasta alkamassa.

Suurin paine muodostui sinne, missä on eniten ihmisiä: kaupunkien lähiluontoon ja etenkin pääkaupunkiseudun kansallispuistoihin. Uusimaa suljettiin.

Sipoonkorven kansallispuistoon oli vastikään avattu Vantaan kaupungin rakentama Kuusijärven silta. Parkkipaikkoja, tulipaikkoja ja tärkeimpiä reittejä oli muutenkin ehostettu, ja hyvä niin. Maaliskuussa Sipoonkorven kävijämäärä viisinkertaistui vuoden takaiseen verrattuna.

Nuuksiossa prosentuaalinen kasvu oli maltillisempaa, mutta sielläkin puhuttiin valtavista väkimääristä. Kokeneemmat retkeilijät osasivat hakeutua muualle – siitä Sipoonkorvenkin luvut kertovat.

Vuositasolla Sipoonkorven käynnit kasvoivat 85 %, Nuuksion 11 %. Kasvu on kova, kun otetaan huomioon, että se tuli yksinomaan lähivirkistyksen kautta. Nuuksiosta puuttui samaan aikaan noin 37 000 ulkomaalaista matkailijaa.

Nuuksion kansallispuiston alueelta purettiin 350 laitonta nuotiopaikkaa.
 

Koronakriisin keskellä ihmiset hakeutuivat omiin oloihinsa. Luonnon helmasta haettiin turvaa, mutta kun kaikki hakeutuivat omiin oloihinsa samaan paikkaan, seurasi ongelmia.

Nuuksion Haukkalammella tilanne eskaloitui heinäkuisena viikonloppuna, kun poliisipartio haki metsästä äänekkäästi häiriköineen naishenkilön.

”Onhan se täysin poikkeuksellista”, myöntää ylikomisario Jussi Päivänsalo Länsi-Uudenmaan poliisista. Yleensä tämän tyyppiset tapaukset hoidetaan puhumalla, mutta tämä retkeilijä piti viedä putkaan.

Hätäkeskukseen alkoi tulla ilmoituksia.

”Metsässä ei uskallettu yöpyä. Ihmiset tunsivat olonsa turvattomaksi ja luonnon uhatuksi.”

Metsähallitus ja poliisi pitivät palaveria. Seuraavana viikonloppuna tilanne rauhoitettiin, kun poliisi jalkautui puistoon ja siitä tiedotettiin Metsähallituksen retkiratsian yhteydessä.

Retkiratsioissa jaettiin ruusuja ja huomautuksia. Huomautuksista koostui myös valtaosa poliisityössä syntyneestä paperista. Päivänsalon mukaan muutos aiempiin vuosiin oli selvä. Syyskuun loppuun mennessä Nuuksion alueelle kohdistui 250 poliisitehtävää, 70 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vaikka suurin osa tehtävistä liittyi liikenteeseen, yleisimmin väärinpysäköintiin, kirjattiin ilkivaltaan ja häiriökäyttäytymiseen liittyviä ilmoituksiakin peräti 20.

Puistonjohtaja Harri Karjalainen kuvailee kansallispuistoon kokoontuneita porukoita sellaisiksi, joita on totuttu näkemään lähinnä Kaivopuistossa. Pahimpina viikonloppuina meno alkoi muistuttaa vappua. Soitettiin musiikkia ja nautittiin alkoholia. Sinänsä rauhanomaista toimintaa, mutta uusi ilmiö tulipaikoilla.

”Olemme paljon miettineet miten siihen voi ottaa kantaa, ja mikä siinä lopulta on sääntöjen vastaista. Mikä on oikea tapa olla tulipaikalla”, hän miettii.

”Tulipaikkaetiketti on selvästi muuttumassa, ja se tosiasia pitää varmaan ottaa vastaan. Omassa toiminnassamme pyrimme silti ylläpitämään perinteitä ja tuomaan neuvonnan kautta jonkinlaista punaista lankaa.”

 

Yhtenä lokakuisena lauantaipäivänä Nuuksion kansallispuiston alueelta purettiin talkoilla 350 laitonta nuotiopaikkaa. Niitä oli kartoitettu Metsähallituksen pilotoimassa karttapohjaisessa Retkikompassi-palvelussa, jonka kautta retkeilijöiden ja puiston henkilökunnan välille on avautunut sosiaalinen palautekanava.

”Vuoropuhelu ja yhdessä tekeminen on tärkeää. Retkeilijät olivat mukana talkoissa purkamassa itse rakentamiaan tulipaikkoja”, Karjalainen sanoo.

Samana päivänä savun haju johdatti puistonjohtajan Nuuksion pohjoisosassa sijaitsevan syrjäisen Majaslammen rannalle. Noin kymmenen nuoren miehen syksyinen mökkiviikonloppu oli vaihtunut telttaretkeen. Puolijoukkueteltan vieressä roihusivat vasta kaadetusta kelopuusta tehdyt tulet. Ei mikään pieni nuotio, Karjalainen kuvailee. Nuotion lämmössä tirisi loimulohi. Oli punaviiniä, olutta ja vähän parempaa viskiä.

Retkeilyn lieveilmiöt syntyvät tietämättömyydestä, ajattelemattomuudesta ja välinpitämättömyydestä, tässä järjestyksessä. Karjalaisen mukaan Majaslammen tapauksessa oli kysymys niistä kaikista. Miehet siivosivat leirinsä sovittelevaan sävyyn.

Kokeneen retkeilijän näkökulmasta vaikeinta on käsittää juuri tietämättömyyttä. Aikaisemmin etikettejä ei tarvinnut kirjoittaa. Kulttuuri periytyi retkeilijältä toiselle. Nyt kun liikkeellä on iso joukko uusia kävijöitä, puuttuu monesta paikasta malli. Oman viestintänsä lisäksi Metsähallitus peräänkuuluttaakin kokeneilta retkeilijöiltä empatiaa. Ettei retkiyhteisö ylenkatsoisi tulokkaita, vaan kokeneemmat neuvoisivat tuoreempia.

Luvaton tulipaikka rakennetaan vain kerran. Seuraavan retkeilijän silmissä sen käyttäminen tuntuu jo paljon pienemmältä rikkeeltä, jos ylipäätään ymmärtää tekevänsä mitään väärää. Koronavuonna nuotiorinkejä on syntynyt ennätyksellisen paljon, koska ihmiset haluavat olla omissa porukoissaan, etäällä muista.

Räikeimmissä tapauksissa polttopuu on otettu pystymetsästä.

 

Käyntimääriin suhteutettuna retkeilyn lieveilmiöt ovat silti olleet vähäisiä ja enimmäkseen sosiaalisia. Vaikka suosituimmat kohteet ovat olleet ruuhkaisia, pullonkaulana on ollut lähinnä parkkipaikka. Korona on ohjannut ihmisiä yksityisautoihin, mutta polulle on sittenkin mahtunut.

Ekologisen kestävyyden kannalta retkeilijöiden määrä ei ole Metsähallituksen mukaan noussut kriittiselle tasolle.

”Jos käyttäjien ohjaus toimii ja infrastruktuuri pidetään kunnossa, käyntimäärät voivat kasvaa vielä merkittävästikin luontoarvojen vaarantumatta”, sanoo Luonnon virkistys- ja matkailukäytön päällikkö Sakari Kokkonen. Hänen mukaansa korjausvelka pienenee nyt saadun rahoituksen avulla ratkaisevasti ja palvelutason ylläpitoon liittyvä rahoituskin alkaa olla sillä tasolla, ettei uutta korjausvelkaa pitäisi syntyä.

Koronavuonna toimenpiteet onnistuttiin kohdentamaan tärkeimpiin kohteisiin. Kulutuksenkin kannalta avainasemassa oli ja on käytön ohjaaminen laajemmalle alueelle. Viestintä oli tärkeässä roolissa ja siinä onnistuttiin.

Kokkosen mukaan reittien kuluminen nousi keskusteluun parikymmentä vuotta sitten. Ensimmäisiä toimenpiteitä tehtiin pohjoisen kansallispuistoissa, mutta viimeistään 2010-luvulla kestävöinnistä on tullut systemaattista muuallakin. Koronakevään kuormittamassa Sipoonkorvessa se näyttäytyi aika massiivisina tietöinä.

Kävelläänkö tulevaisuuden kansallispuistoissa hiekkateitä?

”Kyllä se niin on, että suosituimmat lähireitit tullaan sorastamaan tai tekemään kivituhkalla. Se näyttää ensin aika kovalta ratkaisulta, mutta tulee maisemoitumaan 5–10 vuodessa neulaspolun näköiseksi”, lupaa puistonjohtaja Harri Karjalainen ja rauhoittelee, että valtaosa reitistöstä on tulevaisuudessakin ihan tavallista metsäpolkua.

Kulumisongelmaa on helpottanut se, että kokemattomat retkeilijät suosivat nimenomaan kestäviä ja helppokulkuisia polkuja. Toisaalta uudet retkeilijät näyttävät kävelevän mieluummin vierekkäin kuin peräkkäin, mikä on paitsi huvittava havainto, myös omiaan leventämään polkuja.

Kestävyyden kannalta ongelmallisempi on kuitenkin some-ajan ilmiö, jossa polulta poiketaan etsimään ”salattuja helmiä” tai uhanalaisia lajiesiintymiä. Valokuvien perässä etsiydytään kasvillisuudeltaan herkille alueille, joihin ei tarkoituksellisesti ohjata retkeilijöitä. Aikaisemmin nämä paikat piti löytää itse, mutta nyt ne ovat paikkoja, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Pahimmissa tapauksissa valokuvien vuoksi muokataan maisemaa.

Karhunkierroksen riippusilloille jonotettiin yli puoli tuntia.
 

Oulangan kansallispuistossa some-kansa metsästää neidonkenkiä. Päähkänänkallion maisemasta on tullut osa Instagramin alati kasvavaa kuvavirtaa, ikonisesta luontokuvasta, jonka vain harvat osasivat vielä vuosikymmen sitten sijoittaa kartalle.

Lähipuistojen koronakevättä seurasi kaikkien aikojen kotimaanmatkailukesä. Ruka-Kuusamossa rikottiin ennätyksiä. Rekisteröityjä yöpymisiä oli kolmannes enemmän kuin koskaan.

”Alueella kävi paljon suomalaisia, jotka eivät olleet koskaan käyneet Kuusamossa, ainakaan kesällä. Yli puolet oli ensikertalaisia ja se palaute oli todella innostunutta”, sanoo Ruka-Kuusamon matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja Mats Lindfors.

Viikon patikointiloma on Suomessa ilmiö, jota ei ole aiemmin juuri ollut olemassa. Nyt se sai lentävän lähdön, joka kantaa varmasti tulevaisuudessakin. Lapin kesästä tuli kertaheitolla vaihtoehto.

Heinäkuussa uutiset kertoivat, että Karhunkierroksen riippusilloille jonotettiin yli puoli tuntia. Sama ilmiö kuin etelässä. Ensikertalaiset hakeutuivat tunnetuimpiin kohteisiin – kenties ainoaan, jonka tiesivät nimeltä – kunhan ensin löysivät sen pahuksen parkkipaikan.

Heinäkuussa Oulangan kansallispuistossa kävi yli 62 000 vierailijaa. Siinä on sama kolmanneksen kasvu kuin Kuusamon alueen yöpymisissä ja Pienellä Karhunkierroksella, jonka laskuri naksutti 27 000 kävijän ennätyksen. Kahdentoista kilometrin reitillä oli joka päivä keskimäärin 900 kävijää, koko kansallispuiston alueella yli 2000.

Puistonjohtaja Sari Alatossavan mukaan kesään osattiin jo varautua, mutta volyymi tuli silti yllätyksenä. Kun todellisuus valkeni, huolto pystyi vastaamaan tarpeisiin varsin hyvin.

Alatossava korostaa matkailuyhdistyksen kanssa tehtävää yhteistyötä. Mitä kohteita markkinoidaan ja millä tavalla?

”Kaikki eivät välttämättä edes tiedä olevansa kansallispuistossa puhumattakaan siitä, mitä se tarkoittaa. Meidän kokemuksemme mukaan ihmiset ovat silti käyttäytyneet fiksusti.”

   Kesän lopulla osattiin jo kysellä muitakin vaihtoehtoja. Riisitunturin kävijämäärä tuplaantui, ja ihmiset etsivät vaihtoehtoisia ajankohtia. Reiteille lähdettiin aikaisin aamulla tai jopa yöllä.

 

Vaikka suosituimmat luontokohteet ovat olleet monin paikoin ruuhkaisia, Metsähallituksen saaman kävijäpalautteen perusteella ihmiset ovat saaneet hyvän luontokokemuksen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Metsähallituksen erikoissuunnittelija Liisa Kajala muistuttaa ilmiöstä, joka on puhuttanut maailmalla jo pitkään.

”Uusia tyytyväisiä kävijöitä on paljon, mutta ovatko tilanteeseen tyytymättömät siirtymässä muualle? Kävijätyytyväisyys voi pysyä korkealla, vaikka asiakaskunta vaihtuu.”

Kajala näkee, että Suomessakin ollaan nyt tällaisen ilmiön äärellä. Siitä on merkkejä syrjäisemmissä kohteissa, joita Suomessa onneksi riittää: tilaa niille, jotka haluavat olla rauhassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että perinteiset retkeilijät suhtautuisivat muutokseen suotuisasti tehdessään tilaa uusille tulijoille.

Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen sanoo, että kansallispuistoista on tullut yhä enemmän turistinähtävyyksiä. Eikä kysymys ole korona-ajan ilmiöstä, vaan pidemmän aikavälin muutoksesta ja tavallaan myös tahtotilasta.

”Kansallispuistojen brändityötä on tehty isosti, ja tällä hetkellä se kantaa nyt tällaista hedelmää”, hän sanoo.

Rautiaisen on helppo samaistua niihin perinteisiin retkeilijöihin, joille kansallispuistot ovat olleet hiljentymisen paikkoja, sillä niin hän ajattelee itsekin hakeutuessaan syrjäisemmille reiteille. Keväisellä Repoveden-retkellä hän sai kuitenkin maistaa todellisuutta. Lapinsalmen taukopaikalla grillirakennelmia oli puolen tusinaa ja ne kaikki olivat täynnä ihmisiä – ja makkaraa. Koirat haukkuivat kuorossa, ja joku kuunteli formuloita.

”Näillä palveluvyöhykkeillä se toiminta voi hyvinkin olla ekologisesti kestävää, mutta voidaan perustellusti kysyä, mihin motivaatioon se vastaa. Minusta se oli kamalaa.”

Rautiainen ajattelee, että ulkoiluolosuhteita tulisi kehittää paljon laajemmin, ja siihen hän pyrkii vaikuttamaan myös työssään.

”Luontoa pitää suojella. Se on kiistatonta, mutta kansallispuiston perustaminen ei voi olla ainoa ratkaisu ulkoilualueiden turvaamiseksi.”

Rautiainen muistuttaa, että retkeilyalueiden kehittäminen ja markkinointi on ollut saman aikaan lähes olematonta. Erityisen tärkeänä hän pitää kuntien virkistysalueita. On ekologisesti kestävämpää, ettei makkaranpaistoon tarvitse ajaa kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä.

 

Kiinnostus retkeilyä ja ulkoilua kohtaan on tietysti positiivinen asia. Jos se tuo mukanaan ongelmia, ne ovat sitten varmaankin niitä positiivisia ongelmia. Lieveilmiöillä on taipumus nousta otsikoihin, mutta ne pitää laittaa mittasuhteisiin. Pelkästään kansallispuistoihin tehtiin viime vuonna lähes neljä miljoonaa vierailua.

Metsähallituksen Sakari Kokkonen näkee, että pitkällä tähtäimellä koronavuoden kasvu edistää luonnonsuojelua. Ihmisten arvostus luontoa kohtaan kasvaa omien luontokokemusten kautta.

Päällikön näkövinkkelistä kaikkien aikojen retkeilyvuosi sujui lopulta hyvin.

”Tilanne on ollut mielenkiintoinen, henkilöstöä motivoiva ja positiivisella tavalla haastava. Olemme pystyneet reagoimaan muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti ja tarjoamaan hyvän palvelukokonaisuuden vahvaan luontobuumiin.”

Korona-altistumisiakaan ei juuri tullut ilmi. Ei, vaikka turvavälit meinasivat nuotiopaikoilla unohtua. Luonnossa ihmiset kokivat olonsa turvalliseksi, ja olipa se valheellista tai ei, se on varmasti ollut henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttaman luontosuhdebarometrin mukaan koronavuosi on vaikuttanut myönteisesti suomalaisten luontosuhteeseen. Erityisesti nuoret, alle 25-vuotiaat, ovat lisänneet luonnossa liikkumista.

Aika näyttää mille tasolle luonnon virkistyskäyttö asettuu korona-ajan jälkeen. Sitä on vaikea ennustaa kuten muitakin pandemian vaikutuksia, mutta kaikesta päätellen iso osa ihmisistä on tullut luontoon jäädäkseen.

Samaan aikaan retkeilykulttuuri muuttuu. Luonnossa liikkumiseen liittyy erilaisia motiiveja. Yhdelle metsä on kirkko, toiselle suorituspaikka ja kolmannelle statuspäivitys.

Luontokokemus on kuitenkin se, mikä kaikkia kävijöitä lopulta yhdistää. Tänä keväänä ja tulevana kesänä matkaillaan vielä kotimaassa. Kaikkien aikojen retkeilyvuotta viisaampina.