Retkeilijän skinisukset

01.12.2021 | Tapani Leppänen ja Jouni Laaksonen

Hiihtovaelluksella pitokarvat on tavattu laittaa siinä vaiheessa, kun muut konstit loppuvat. Latusuksissa ne ovat kuitenkin syrjäyttämässä perinteisen pitovoitelun puhumattakaan muista pitopohjista. Otimme selvää, onko skinisuksista myös latujen ulkopuolelle.

[01] Åsnes Mountain Race Skin 48

(60-48-53)

Mountain Race on mielenkiintoinen suksi. Leveytensä puolesta se mahtuu ladulle, mutta latuverkoston ulkopuolella pieni sivuleikkaus ja 3/4 teräskantti parantavat suksen hallintaa merkittävästi.

Tällainen suksi on elementissään avotunturissa, jäällä tai pellolla, kun tuuli on kinostanut ladut umpeen. Latuverkoston ulkopuolella suksi vaatii alleen kantavan hangen, mutta pienistä epätasaisuuksista se ei ole moksiskaan. Teräskantti tuo varmuutta jäisiin laskuihin.

Täysiveriseen tunturisukseen verrattuna Mountain Racessa on latusuksen jalkavuus. Voidepesä, johon karva on upotettu, irtoaa lumesta kokonaan ja mahdollistaa rennon liu’un kaikilla perinteisen tekniikoilla. Hyvällä ladulla pystyy pitämään varsin mukavaa hiihtovauhtia.

Suksen pitoalueelle integroitu mohairkarva tarjosi varman pidon useimmissa lumiolosuhteissa. Jäisellä alustalla pito on herkemmässä kuten skinisuksilla yleensä.

Åsnesin Skinlock-systeemi mahdollistaa puolipitkien nousukarvojen pikakiinnityksen kiinteiden pitokarvojen päälle. Karva karvan päällä tuntui vähän hassulta ratkaisulta, mutta miksipä ei. Melkoinen nukka uudenkarheista skineistä tosin liimapinnoille jäi.

Erikseen myytäviä puolikarvoja on saatavana eri levyisinä. Lisäkarva on noin 20 cm integroitua karvaa pidempi. Vastuksen kasvaessa meno muuttuu retkihiihdoksi, mutta lisääntynyt pito mahdollistaa jyrkempienkin rinteiden nousemisen. Alamäessä irtokarvat voi heittää reppuun.

Laitoin testipariin Rottefellan backcountry-siteet. Ne vaativat retkikengän, mutta tarjosivat vastineeksi tukea erityisesti latujen ulkopuolella. Suksi on silti riittävän kevyt myös kilpasiteelle. Tavallisella hiihtokengällä sen luonteen voi kuvitella muuttuvan vieläkin lähemmäksi latusuksea. [TL]

[02] Fischer Transnordic 66 Easy Skin Xtralite

(66-54-61)

Fischerin backcountry-mallisto uudistuu tulevalle talvelle. Transnordic 66 on legendaarinen E99, maailman myydyin retkikuntasuksi, jonka nimen vaihtuminen on herättänyt melkeinpä tunteita.

Mitat ovat kuitenkin samat. Keskeltä 54-millinen kevyesti sivuleikattu tunturisuksi on itselleni tyypillinen vaellussuksi: riittävän kapea ja jalkava ollakseen hiihdettävä, mutta tarpeeksi leveä ja tukeva kantaakseen keväthangilla. Vastaavilla olen vetänyt ahkiota kymmenillä tunturivaelluksilla, joiden aikana ovat tulleet tutuiksi myös erilaiset nousukarvat.

Tämän tyyppisissä suksissa integroitu karva on irrotettavaa mallia. Toisin kuin latusuksissa, karvaa ei ole upotettu, vaan se liimataan pohjamuovin päälle. Etuosan kiinnitykseen kullakin suksimerkillä on omat patenttinsa.

Fischerin Easy Skin sukeltaa suksen läpi pitoalueen etuosassa ja kiinnittyy suksen päällä olevaan muoviholkkiin. Yhden kevään kokemuksella kiinnitys vaikuttaa luotettavalta.

Olen tehnyt lähes kaikki vaellukseni voideltavilla suksilla. Nämä tarjoavat senkin vaihtoehdon. On mahdollista hiihtää purkkivoiteilla, mutta liisterikelillä tai pitkillä nousuosuuksilla voi laittaa skinit.

Pohjan päälle asennettava karva syö toki luistoa, mutta vaellushiihdon luonteesta johtuen ero ei ole merkittävä. Varma pito on lopulta se, joka tekee retkihiihdosta rentoa ja taloudellista.

Pitoalueen etuosaankaan ei muodostu kummoista pykälää. Karva kului kyllä siitä kohdasta, josta se kääntyy suksen sisään, muttei osoittanut rikkoontumisen merkkejä.

Kevään vaellusviikolla voitelukeli oli lopulta niin haastava, että karvat olivat alla käytännössä koko viikon. Verrokkina olleissa suomupohjissa luisto oli hieman parempi, mutta skinisuksen pito vastaavasti varmempi. Pitopohjan ja skinisuksen yhdistelmää tästä suksesta ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa.

Puolikkaan karvan pito loppuu jyrkimmissä nousuissa, mutta riittää hyvin sellaisessa maastossa, missä ahkion vetäminen tai rinkan kantaminen on ylipäätään mielekästä.

Karvoja on kahta leveyttä: kantista kanttiin ulottuvat 50-milliset ja kapeammat 35-milliset. Tasamaalla jälkimmäiset riittivät hyvin. [TL]

[03] Peltonen Metsä Skin

(70-70-70)

Olen ollut 25 vuotta vannoutunut suomupohjaisten, pitkien metsäsuksien fani. Valitsen lähes kolmimetriset metsäsukset melkein kaikille hiihtovaelluksilleni. Nousukarvoja en ole koskaan isosti kaivannut, vaikka toki toisinaan täytyy kaivella pitoa hartiapankista ja loivemmista nousulinjoista.

Kiinteällä nousukarvalla varustettuihin Peltonen Metsä Skin -suksiin törmäsin muutama vuosi sitten. Umpihankihiihdon MM-kilpailujen joukkuekaverini oli ostanut sellaiset ja seurasin suksia kisan aikana. Sukset eivät toimineet, sekä pito että luisto olivat heikommat kuin meillä muilla. Kaupassa siteet oli asennettu väärin, suksen tasapainokohtaan, jolloin jalka oli lähes kokonaan karvaosuuden takapuolella.

Tästä oppineena asensin siteet testipariin 455-säännön mukaan, eli 270-senttisissä suksissa noin kahdeksan senttiä tasapainokohtaa edemmäs. Kantapää asettui karvaosuuden takareunan kohdalle eli koko jalka oli skinien alueella.

Tein Peltonen Metsä Skin -suksilla kolme pitempää vaellusta ja lukuisia päiväretkiä pitkin talvea. Olin todella positiivisesti yllättynyt! Pito oli mainio kaikenlaisissa normaaleissa talvioloissa: pakkaslumella, suojakelin lumella, uudella lumella, vanhalla lumella, upottavassa umpihangessa, hankikannolla ja kelkanjäljellä. Pito oli hyvä myös täysin jäisellä kelkanjäljellä ja vieläpä järven jäällä, jossa jään päällä oli vettä ja siitä piti hiihtää porskuttaa yli.

Luisto oli aluksi selvästi heikompi kuin sileä- tai suomupohjaisella suksella, mutta parani käytön myötä varsin hyväksi. Kun suksessa on kiinteät skinit, eli karvaa on vain pitoalueella ja karvapinta on samassa tasossa muun suksenpohjan kanssa, luisto on aivan toista luokkaa kuin suksenpohjaan liimattavilla irtoskineillä. Sekin parantanee luistoa, että karvaa ei ole koko suksen leveydeltä, vaan kummallekin sivulle jää sentin kaistale karvatonta suksenpintaa. [JL]

[04] OAC XCD GT

(116-86-100)

OAC:n suksia kutsutaan usein liukulumikengiksi, mutta parempi termi on karvapohjasuksi. Lumikengän oleellinen ominaisuus on liukumattomuus. Karvapohjasuksi ilman muuta liukuu alamäessä, vaikkakaan ei yhtä hyvin kuin karvaton suksi.

XCD on 160 senttiä pitkä, sisarmalli Kar on 147-senttinen. Karvaosan pituus on suunnilleen yhtä pitkä XCD:ssä ja Karrissa. Näin ollen karvatonta suksenpintaa on XCD:ssä enemmän, joka liukuu hieman paremmin.

Karvapohjasuksilla on ilo hiihtää päiväretkillä. Lyhyet ja leveät, pitävät ja ketterät sukset pesevät pitkät metsäsukset Etelä-Suomen tiheässä metsässä ja pienipiirteisillä kallioseuduilla sekä myös pohjoisessa tunturien ja vaarojen takarinteitä ylös kavutessa ja alas lasketellessa. Tällaisissa seikkailuissa loistava pito ja karvan takia heikompi luisto ovat hyviä asioita. Suksilla on helppo nousta tiukkaakin ylämäkeä, ja vastaavasti niillä uskaltaa laskea melko jyrkästä paikasta alas. Tunturissa on toki ymmärrettävä varoa lumivyöryherkkiä rinteitä.

Karvapohjasukset sopivat myös vaellukselle, mutta monen päivän reissussa pitkä metsäsuksi on usein toimivampi. Testasimme asiaa niin, että toisella oli karvapohjasukset ja toisella suomupohjaiset metsäsukset. Kun molemmat hiihtivät samalla rasitustasolla, metsäsuksija pystyi liu'uttamaan suksiaan ja eteni tasaisella ja alamäissä selvästi nopeammin. Hän sai pysähdellä usein odottamaan. Ylämäissä karvapohjailija saattoi oikaista suoremmin, kun metsäsuksija kapusi sik-sakkina. Toki vaelluksella harvoin on kiire, mutta harmittaa se jonkun verran, kun kaveri pääsee eteenpäin kevyemmin.

Leveän ja lyhyen karvapohjasuksen pinta-ala on pienempi kuin pitkän metsäsuksen, mutta ero ei ole valtava. Karvapohjasuksen kantavuus riittää yleisimpiin umpihangen olosuhteisiin. [JL]