Repoveden sydämessä

17.09.2018 10:00 | Jouni Laaksonen

Syysloma kansallispuistossa on elämys perheen pienimmillekin. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen

Matkustimme kesällä junalla pääkaupunkiseudulle mummolaan tytärteni kanssa. Esikoisen pianonopettaja sattui samaan junaan, ja kävimme syömässä hänen kanssaan jäätelöt ravintolavaunussa Mäntyharjun ja Kouvolan välillä.

”Jos seuraa nuotiopaikan vieressä olevaa polkua, niin pääsee upeille leikkipaikkakallioille.”

Tyttäreni intoutui selittämään, kuinka olimme edellisellä syyslomalla olleet aivan mahtavassa kansallispuistossa. ”Mikä se olikaan, isi?” Vastasin, että Repovesi, aivan junan senhetkisen sijainnin lähellä.

Mikä Repovedestä teki niin mainion?

Viime syyslomalle olimme varanneet myös mökin, mutta tällä kertaa vailla mitään mukavuuksia. Repoveden kansallispuiston keskellä on entinen autiotupa, jossa on kamiina, kaasuliesi, lavereilla patjat ja sauna, mutta ei sähköjä eikä juoksevaa vettä.

Mökkivalinta sai aikaan odotettua napinaa, ja pakkasimme varmuuden vuoksi mukaan tablettitietokoneen, jolle oli tallennettu lastenohjelmia. Tietenkin tarkoitus oli pääasiassa retkeillä, mutta miksipä eivät lapset voisi jonakin iltana vähän ohjelmiakin katsoa.

Kuutinkämpälle on matkaa kansallispuiston pohjoiselta pysäköintialueelta, Saarijärveltä, noin 3,5 kilometriä. Kansallispuiston sisään ja itse asiassa kämpälle asti kulkee hiekkatie, mutta se on suljettu puomilla ja autolla kämpälle ei voi saapua.

Keksimme ottaa auton perään kaksi polkupyörää, kolmea emme saaneet mahtumaan.

Esikoinen polki omallaan ja vaimo omallaan, kuopus matkusti vaimon tavaratelineellä lastenistuimessa. Molemmille polkijoille laitettiin reppu selkään ja pyörälaukkuja tavaratelineeseen.

Minä patikoin iso rinkka selässäni muiden perässä ja näin matkat sujuivat oikein sujuvasti. Polkupyörä oli näppärä myös vedenhakureissuilla, sillä kämppää lähin kaivo, Olhava, on melkein kilometrin päässä.

Kun saavuin kämpälle, perheen naiset olivat jo sytyttäneet tulen kamiinaan. Kuulostelin hieman tunnelmaa, ja huomasin että tytöthän olivat ennen muuta innoissaan.

”Isi, tule katsomaan, miten hienoja kallioita täällä pihassa on!”

Pihassa, rannassa ja lähimetsän kallioilla leikkiessä pimenevä ilta sujahtikin huomaamatta.

Seuraavana päivänä patikoimme ensin Mustalamminvuoren näkötornille. Maisema Kuutinlahdelle ja Ruskiasalmen läpi Repovedelle oli tutun kaunis.

On mainiota, miten Repovedellä metsän vihreä turkki on täysin eheä. Avohakkuiden hampaanjäljet eivät nakerra erämaista tunnelmaa kallioiden päältä tähytessä. Sinänsähän nuorehkon kansallispuiston metsät eivät vielä ole aarniometsiä, vaan ne olivat talouskäytössä ennen suojelua, mutta ilmeisesti metsänhoitotapana ei juuri avohakkuuta käytetty.

Repoveden hienoimmista nähtävyyksistä itse asiassa vain osa sijoittuu kansallispuiston alueelle. UPM:n omistama Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualue on vähintään yhtä tärkeä puolikas alueen retkeilymahdollisuuksia.

Jatkoimme matkaa Kirnukankaan laavulle, jossa tulilla oli mukava valmistaa lounas. Kirnuhuo’on punainen kalliojyrkänne oli näyttävä, ja Hauklamminvuoren näköalakallio tarjoaa ehkä kaikkein erämaisimman näkymän mitä kansallispuiston reittien varsilta löytää.

Kämpälle palattuamme vaimo lähti vielä iltalenkille polkupyörällä. Hän ei ollut nähnyt Kuutinkanavaa ja Lapinsalmen riippusiltaa, ja nyt kun oli polkupyörä käytettävissä, näillekin Repoveden suurnähtävyyksille oli lyhyt matka.

Heinäkuun alussa 2018 Lapinsalmen riippusilta yllättäen vaurioitui ja asetettiin käyttökieltoon. Loppukesän ja syksyn ajan Lapinsalmen yli järjestettiin non-stop-venekuljetus, ja Ketunlossilla pääsee omatoimisesti Kapiaveden yli Lapinsalmen pysäköintialueelta retkeilypoluille, mutta toivottavasti riippusilta saadaan pian korjattua.

Yön jälkeen patikoimme Olhavanvuorelle. Olin käynyt täällä viimeksi vuonna 2010, kun tein Retkeilijän kansallispuistot -kirjaa. Kirjassa on sellainen kuva Olhavanvuoren kiipeilijöiden lähtösaaresta, joka on otettu kalliojyrkännettä pitkin suoraan alaspäin.

Olin useamman kerran miettinyt mielessäni, että olen minä ollut ihan hullu, kun olen tuollaisen kuvan ottanut.

Nyt kävin varta vasten katsomassa paikkaa, josta kuvan olin näpännyt. Kalliojyrkänteen laki viettää erikoisesti poispäin jyrkänteestä, joten jyrkänteen reunalle meno ei ole kovin turvatonta. Loppujen lopuksi otin uudelleen kuvia samalla kuvakulmalla.

Olhavanvuori on suomalaisten kiipeilijöiden mekka, mutta se on myös yksi aivan mahtavimmista näköalakallioista. Me tavalliset retkeilijät pääsemme huipulle normaalia metsäpolkua kaakosta, kun kiipeilijät nousevat pystysuoraan lännestä.

Päivän patikointi oli lyhyt, joten iltapäivää ja iltaa riitti kämpällä vietettäväksi. Jälleen aika sujahti tytöillä lähes kokonaan ulkona kallioilla leikkiessä. Me vanhemmat seurasimme heidän touhujaan, ja peilityyneksi rauhoittuvaa Kuutinlahtea ja auringonlaskua.

Loppujen lopuksi kävi niin, että kukaan ei muistanut koko tablettitietokonetta. Pois lähtiessämme vanhempi tyttäristäni kirjoitti kämpän vieraskirjaan ohjeita seuraaville lapsivieraille: ”Jos seuraa nuotiopaikan vieressä olevaa polkua, niin pääsee upeille leikkipaikkakallioille, joissa on kiva kiipeillä ja leikkiä!”

Tiesin ennalta, että Repovesi on hieno päiväretkikohde niin patikointiin kuin melontaankin ja sopii hyvin myös useamman päivän vaellukseen. Näköjään alue toimii upeasti myös kämppälomailuun.

Kuutinkämppä ei ole ainoa puiston sisälle sijoittuva varattava yösija.