Ranskan alkeet & kolme klassikkoa

26.02.2025 | Päivi Mattila

Mont Blancin juurella sijaitsevasta Chamonix’n kylästä alkaa kaksi tunnettua vaellusreittiä. Jos aikaa on enemmän, Ranskan Alppien halki johtavalla GR5-reitillä voi viettää vaikka koko kesäloman. Sitä ennen on hyvä selvittää ranskalaisen vaelluskulttuurin salaisuudet.

Mitä retkeilijän on hyvä ottaa huomioon suunnitellessaan vuoristovaellusta? Tässä kirjoituksessa asiaa tarkastellaan varsinkin Ranskan Alppien näkökulmasta, jossa olen vaeltanut useita pitkiä reittejä.

Moni asia on toisin kuin Suomen Lapissa. Vaikka olisi kuinka kokenut erämaakulkuri, Alpeilla homman nimi on valmiiden retkeilyreittien seuraaminen. Jyrkkien maastonpiirteiden vuoksi on riskialtista lähteä reittien ulkopuolelle: siellä saattaa äkkiä huomata ajautuneensa vuorikiipeilyolosuhteisiin.

Maasto poikkeaa Suomesta niin paljon, että vuorten todellisia muotoja voi olla maastokartan perusteella hankala edes hahmottaa.

Alppimaissa reitit on pääsääntöisesti merkitty maastoon erittäin hyvin. Todennäköisin reitiltä eksymisen syy on se, että valitsee risteyksessä vahingossa väärän polunhaaran.

Opaskirja on vaeltajalle olennainen apuväline. Esimerkiksi englantilaisen Cicerone-kustantamon julkaisemat taskukokoiset reittioppaat sisältävät tarkan reittiselostuksen, karkeat kartat ja jokaisen ohjeellisen päiväetapin korkeusprofiilin.

Vuoristossa matkan pituutta ei voi päätellä kilometrien perusteella. Retkeilijä etenee laaksosta toiseen vuorten matalimmista kohdista eli solista. Rinteiden jyrkkyys ja kivikkoisuus vaikuttavat etenemisvauhtiin suuresti.

Koska korkeuseroja piisaa, reittiopasteissa etäisyydet kerrotaan kilometrien sijaan tunteina ja minuutteina. Kyse on keskivertokulkijan vauhdista, joka ei sisällä taukoja. Parin vaelluspäivän jälkeen selviää, miten oma tahti suhteutuu ohjeellisiin aikoihin.

Ihan tavalliseen 18 kilometrin mittaiseen päivämatkaan voi Alpeilla sisältyä vaikkapa 1 200 metriä nousua ja 900 metriä laskua. Mainittu ylämäki vastaa paria Saanalla käyntiä.

Alamäessä kulku voi olla ihanan kevyttä, mutta patikoijalta vaaditaan malttia. Laskeuduttaessa on tärkeä välttää harppomista, koska pitkä askel kuormittaa polvia.

Vaellussauvat ovat suureksi hyödyksi etenkin jyrkillä rinteillä.

Jos vastaan tulee muita retkeilijöitä, tapana on, että alamäkeen laskeutuja väistää ylämäkeen nousijaa. Lisäksi moikataan, eli ranskalaisittain ”bonjour!”.

Opaskirjassa selostetaan monesti kaksi eri reittivaihtoehtoa. Jos tuntee olonsa energiseksi ja tiedossa on kauniita päiviä, maisemien takia kannattaa ilman muuta valita fyysisesti raskaampi ja korkeammalle nouseva reitti. Mikäli taas väsyttää tai näkyvyys on heikko, samaan määränpäähän voi taivaltaa matalammalla pysyttelevää polkua pitkin.

Varminta vaellusaikaa Alpeilla on heinä–elokuu. Sää saattaa olla mainio syyskuun puoliväliin asti, jonka jälkeen vuoristomajat menevät kiinni. Kesä–heinäkuun vaihteessa pitää varautua siihen, että joihinkin soliin ei ehkä vielä pääse, koska lunta saattaa olla liikaa. Lumen sulamisnopeus vaihtelee vuodesta toiseen.

Yli 2 000 metrin korkeudessa lumessa voi joutua tarpomaan heinäkuun loppupuolellakin. Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä keskitalven umpihankiretkelle polkujuoksulenkkareilla, mutta vuoristolumessa olen useinkin kävellyt niillä. Heinäkuuhun mennessä edellisen talven lumi on pakkautunut tiiviiksi ja kantavaksi.

Myöhään iltapäivällä hanki saattaa tosin upottaa. Aamuvarhain lumen pinta voi olla jäinen, ja siinä tapauksessa jyrkillä rinteillä tarvitaan järeät liukuesteet kenkien alle. Niitä voi käyttää niin perinteisten vaelluskenkien kuin lenkkareiden kanssa.

Jos lunta on paljon, reittimerkit jäävät tietysti piiloon. Usein voi seurata muiden vaeltajien jälkiä, mutta siihen ei voi luottaa. Kaiken varalta itselläni on aina ollut mukana kompassi ja vähintään älypuhelimeen ladattu offline-maastokartta.

Porojen sijaan Alpeilla laiduntaa lehmiä sekä lampaita. Lampaat tuottavat vaeltajalle joskus tuskanhikeä, koska niiden seurana on yleensä laumanvartijakoira, joka suojelee katrastaan pontevasti.

Miten tilanteessa pitäisi toimia?

Jos mahdollista, lammaslauma on hyvä kiertää etäältä. Samalla omaa kävelyvauhtia kannattaa hidastaa. Mikäli paimenkoira lähestyy haukkuen, kulkijan tulee käyttäytyä rauhallisesti ja odottaa, että koirakin rauhoittuu. Tavallisesti myös lammaspaimen ilmaantuu paikalle. Jos muu ei auta, vaeltajan on pakitettava.

Paimenkoiria tarvitaan, koska susilla on Alppimaissa huomattavasti vahvempi kanta kuin Suomessa. Itsekin olen nähnyt retkeilyhistoriani ainoan villisuden juuri korkealla vuoristossa Ranskan ja Italian rajamailla. Se tapahtui auringonnousun aikaan, ollessani vielä leirissä.

Susi seisoi etäällä rinteessä ja katsoi suuntaani. Hetken tuijotimme toisiamme, sitten susi jolkotteli rauhallisesti pois. Muistan tuon upean hetken varmasti loppuikäni!

Tavanomaisempia vuorilla vastaan tulevia villieläimiä ovat pörröinen murmeli, lyhytsarvinen gemssi ja koukerosarvinen alppikauris. Taivaalla saattaa onnistua näkemään partakorppikotkan.

Kukkaniityillä rehottavat heinäkuussa monen lajiset liljat, kämmekät ja katkerot. Ylärinteillä kukkii alppiruusu.

Alppien vaellusreitit on suunniteltu niin, että retkeilijän on mahdollista nukkua katon alla joka yö.

Suomalaisesta näkökulmasta sikäläinen vuoristomajainstituutio (ranskaksi refuges) on loistokas. Erämaatuvallakin voi nauttia kolmen ruokalajin illallisen viinilasin kera.

Erämaaravintolassa syömisen varjopuolena on kylläkin se, että illallinen tarjoillaan Ranskassa vasta seitsemältä. Monella vaeltajalla on siinä vaiheessa iltaa kiljuva nälkä.

Kasvissyöjien tulee kertoa ruokavaliostaan jo tupavarausta tehdessä.

Peti, ilta-ateria ja aamupala maksavat yhteensä noin 50 euroa. Halutessaan saa kokkailla itse ja maksaa pelkästä sängystä. Yöpymismaksu on puolet halvempi, jos on liittynyt FFCAM-vuoristoklubiin (Fédération Française des Clubs Alpins et de Montagne) tai Ranskan naapurimaiden sisarjärjestöön. Mukana tulee olla käteistä, sillä korttiraha ei välttämättä toimi vuorilla.

Petipaikan voi maksaa tuvalla tai etukäteen netissä. Heinäkuun alussa tuvilla on väljempää kuin elokuussa, joka on ranskalaisten suosituin lomakuukausi. Erityisesti elokuussa varaus onkin varminta tehdä hyvissä ajoin.

Pulaan ei ketään kuitenkaan jätetä. Huonolla säällä vuoristomajalta järjestyy aina lattiatilaa, mikäli sängyt ovat jo täynnä.

Majoilla nukkumista varten tarvitaan oma matkalakana tai makuupussi. Lakanan käyttäjien kannattaa pakata rinkkaansa myös avaruuslakana tai superkevyt bivy-säkki, jonka avulla selviää hätätilanteessa yön ulkona.

Majalta voi ostaa valmiin lounaspaketin seuraavaa päivää varten. Vaihtoehtoisesti matkaeväät voi hankkia laaksoissa sijaitsevista kaupoista.

Kylissä reittien varrella on edullisia hostelleja vaeltajille (gîtes d’étape) ja tavallisia hotelleja. Jos kylään aikoo poiketa keskellä päivää, on hyvä pitää mielessä, että ruokakaupat ovat Ranskassa yleensä kiinni iltapäivällä kello 12–14.

Moni luulee, että Alpeilla saa yöpyä ainoastaan vuoristomajoissa. Tosiasiassa etenkin Ranskan vuoristossa saa pääsääntöisesti telttailla, muutamalla ehdolla.

Telttailu (bivouac) on Ranskassa sallittua, jos alueelta on vähintään tunnin patikointimatka lähimmälle autotielle. Lisäksi majoitteen saa pystyttää vasta iltaseitsemältä, ja aamulla matkaan tulee suoriutua kello yhdeksään mennessä.

Vuoristomajojen pihassa saa normaalisti telttailla. Kansallispuistoissa säännöt voivat olla tiukemmat.

Sveitsin vuorilla saa vastaavasti leiriytyä puurajan yläpuolella, joskaan ei kansallispuistoissa eikä monilla muillakaan luonnonsuojelualueilla. Sen sijaan Saksassa ja joissakin Itävallan provinsseissa leiriytyminen on tiukasti kiellettyä myös ylämailla.

Italian Alpeilla viralliset säännöt vaihtelevat alueittain, mutta käytännössä leiriytymistä suvaitaan ylhäällä vuoristossa.

Siellä missä telttailu on sallittua, omaa rauhaa kaipaavien kannattaa harkita sitä. Telttailija voi ketään häiritsemättä lähteä patikoimaan jo hyvin varhain aamulla tai kävellä vastaavasti iltamyöhään. Aamun ja illan tunteina polulla tuskin tapaa muita ihmisiä, vaikka reitti olisi suosittu.

Jos nukkuu tupien välimaastossa, on myös mahdollista välttää aamuruuhka, joka muodostuu, kun kaikki lähtevät tuvalta liikkeelle tismalleen samaan aikaan aamupalatarjoilun jälkeen. Kukaan ei halua kuhnailla, koska aamut ovat mukavan viileitä.

Aikaisen lähdön toinen syy on se, että vaeltajat ovat tottuneet varautumaan ukonilman uhkaan. Ukkoskuurot ovat Alpeilla kesällä melko yleisiä, ja ne ajoittuvat tyypillisesti iltapäivään. Kun aloittaa matkanteon heti aamulla, ehtii todennäköisesti alas vuorelta ennen kuin mahdollinen myräkkä alkaa.

Säätietoja voi aina kysellä vuoristomajan työntekijältä.

Illat vuoristomajoilla saattavat olla hieman yksinäisiä, jollei itse osaa paikallista kieltä. Ranskan reiteillä kohtaa lähinnä ranskalaisia, eivätkä kaikki heistä edelleenkään puhu englantia.

Sinänsä reissussa kyllä pärjää, vaikka ei olisi opiskellut ranskaa. Riittää, että tuntee muutamat keskeisimmät vaellustermit ja fraasit, jotka voi oppia esimerkiksi opaskirjasta.

Eräs tärkeimmistä tutuksi tulevista ilmaisuista on eau potable, joka tarkoittaa juomakelpoista vettä. Vesipullon voi täyttää kylien ja vuoristomajojen vesihanoista.

Villien vuoristopurojen puhtaudesta esiintyy vaihtelevia näkemyksiä. Ainakin laidunmailta otettu vesi saattaa olla saastunutta. Varmin tapa välttää ongelmat on suodattaa luonnonvedet tai puhdistaa ne joditabletilla. Ruoanlaiton yhteydessä riittää, että vesi kiehuu kunnolla vähintään yhden minuutin ajan tai kolme minuuttia, mikäli ollaan yli 1 000 metrin korkeudessa.