Rannekeautomaatista tulonlähde talviuimareille

09.09.2019 14:56 | Milla Kahelin

Rannekeautomaatti on mahdollistanut talviuintiseuroille tehokkaan varainhankinnan Joensuussa ja Kuopiossa.

Talviuinti on nosteessa koko Suomessa ja buumi näkyy myös Joensuussa, jossa sille on tarjolla varsin upeat puitteet Joensuun Jääkarhut ry:n tukikohdassa Mäntyniemessä.

Etenkin nuorten aikuisten määrä kävijöissä on lisääntynyt todella paljon!

Seuran talonmies-isännöitsijä Pasi Mikkonen kertoo, että Jääkarhuilla on noin 1 750 jäsentä, joiden lisäksi uinti- ja saunomismahdollisuutta hyödyntää mittava määrä vierailijoita.

"Kertarannekkeita myydään yli 10 000 kappaletta joka vuosi. Etenkin nuorten aikuisten määrä kävijöissä on lisääntynyt todella paljon", Mikkonen toteaa.

Päästäkseen uimaan vierailijan pitää ostaa ranneke, joita myytiin aiemmin vieressä sijainneesta kioskista silloin, kun paikalla ei ollut omaa henkilökuntaa. Ongelma oli kuitenkin se, ettei kioski ollut auki niin aikaisin ja myöhään kuin avantouintikeskus. Kun kioskin toiminta loppui, siirrettiin rannekkeiden myynti automaattiin.

"Automaatti on lisännyt rannekkeiden myyntiä todella paljon, ja yli 95% rannekkeista ostetaankin juuri silloin, kun meillä ei ole ketään paikalla."

Mikkonen lisää, että seura on saanut rannekkeiden automaattimyynnistä paljon positiivista palautetta. Ostaminen on kävijälle helppoa, sillä rannekkeen voi lunastaa itselleen joko kolikoilla tai MobilePayllä. Kansainvälisille kävijöille automaatissa on selkeät englanninkieliset ohjeet.

"Voimme ehdottomasti suositella automaattia rannekkeiden myyntiin. Talviuinnilla on tällä hetkellä niin kova imu, että sitä kannattaa hyödyntää kaikilla tavoin."

Myös Kuopion Talviuimareilla on käytössä rannekeautomaatti Sorsasalon toimipaikassa ja käytäntö on todettu erittäin toimivaksi.

"Ennen automaattia vierailija otti mukaansa paperisen pankkisiirtolomakkeen ja maksoi sen jos muisti. Asiaa oli mahdotonta valvoa, eikä tällainen maksutapa ole enää millään tavalla tätä päivää", Sorsasalon lämmitysvastaava Jari Liukkonen kertoo.

Rannekkeiden käyttöönotto helpottaa huomattavasti myös valvontaa, kun jäsenet tunnistaa jäsenmerkistä ja vierailijat rannekkeesta.

"Automaatin täyttäminen on helppoa ja nopeaa. Kiireisimpään talviaikaan taisin yhtenä päivänä ladata automaattiin yli 100 uutta ranneketta."

Rannekkeiden myynti automaatista tarjoaa seuroille merkittävän ja helpon varainhankintakeinon. Snacktime.fi:n myyntijohtaja Mikko Lahtinen kertoo, että automaatti ei maksa seuroille mitään.

"Toimitamme laitteen ja rannekkeet seuroille tuotonjakoperiaatteella. Seurojen tarvitsee ainoastaan huolehtia automaattien täyttämisestä itse."

Lahtinen muistuttaa, että automaatit tarjoavat rannekkeiden lisäksi mahdollisuuden laittaa myyntiin lähes mitä vain, mikä kokonsa puolesta sinne mahtuu.

"Esimerkeiksi hotelleissa automaateissa on hammasharjoja ja välipaloja, golfkentillä palloja ja sairaaloissa sekä työpaikoilla välipaloja."

Milla Kahelin

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?