07.09.2020 | Sauli Herva
Puhutut sanat, vakiintuneet tapamme järjestellä ja käyttää kieltä määrittävät kulttuuriamme ja maailmankuvaamme. Miten puhumme, niin ajattelemme. Olemme kielemme ja mielemme vankeja.
Jokainen puhuja pitää omaa ajattelutapaansa ja maailmankuvaansa oikeana. Yksilöinä ja yhteisöinä arvelemme olevamme ylivertaisia ja huipulla toisiin ihmisiin, kulttuureihin ja eloyhteisöihin verrattuna. Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen.
Diskurssimme kilpailevat keskenään niukkuudesta ja rajallisista resursseista sen sijaan, että yhdessä nauttisimme elämän yltäkylläisyydestä ja iloitsisimme sen jakamisesta. Länsimaisessa kulttuurissa ja kielenkäytössä vallitsee jatkuva kilpailuasetelma.
Vuosisatojen ajan olemme ajatelleet, että vain ihmisellä ja kristityllä on oikeus ja velvollisuus hallinta ja vallita. Mietitään esimerkiksi sanaparia luonnonsuojelu – metsähoito. Ihmisellä on sormet pelissä väliviivan molemmilla puolin.
Mutta myös puut puhuvat, uskokaa tai älkää. Puut aistivat, oppivat, maistavat ja muistavat. Puut ja metsät kommunikoivat keskenään siinä, missä ihmisetkin. Metsän äly ja tietoisuus on vain hieman toisenlaista kuin omamme, muttei lainkaan vähäisempää. Metsät ovat kukoistaneet maapallolla jo 300 miljoonaa vuotta. Vanhojen metsien viisaat ovat meitäkin aina puhutelleet.
Kommentointi