Portimon poluilla

05.12.2018 17:19 | Pertti Koskimies

Etelä-Suomen lumettomissa nykytalvissa kärppä loistaa lamppuna petojen silmiin.

Kun koulupoikana rupesin retkeilemään Parikkalassa, ei sieltä vielä ollut peruskarttaa, vaan mustavalkoinen pitäjänkartta vuodelta 1939. Kaksi lampea Tiviän peltojen takana oli merkitty ”Portimol.” ja ”Salmil.”. Nykykartassa niminä on Pieni-Portimo ja Iso-Portimo.

Myyrävuosina maassamme elänee noin satatuhatta kärppää

Tiesin portimon kärpäksi, pikkuportimon lumikoksi. Oliko Tiviän lammilla jahdattu äkkiliikkeisiä näädänsukuisia?

Kymmenet esi-isiemme sukupolvet sijoittivat satimiaan portimoiden päänmenoksi. Yli 300 vuotta sitten Ranskan Ludwig XIV eli Aurinkokuningas piti kärpännahkaviittaa kruunun ja valtikan ohella valtansa merkkinä.

Kärpällä on silti tärkeämpi rooli luonnon kuin ihmisen taloudessa. Kärpän pääruokaa ovat metsä- ja peltomyyrät, jotka suotuisissa oloissa lisääntyvät yhdessä kesässä moninkertaiseksi joukoksi. Kun myyräkanta kasvaa, niitä syöville pedoille on muonaa yllin kyllin, ja kärppänaaras imettää kahdeksan yhdeksänkin poikasta, ainakin kaksin verroin katovuosiin verrattuna.

Myyrillä herkuttelevat myös kasvavat haukka- ja pöllölaivueet, mutta juuri kärpän ja lumikon saalistus maakoloja myöten verottaa karvakansaa niin tehokkaasti, että myyrät hupenevat roimasti halki seutukuntien.

Pitojen päättyminen pienentää kärppäarmeijaakin, vaikka korvikeruuan, hiirien, päästäisten, oravien, linnunmunien ja -poikasten, pyyntikin onnistuu kaikenlaisissa metsän- ja pellonreunoissa, rannoilla ja joenvarsilla pärjäävältä elosalamalta.

Kärppä vaihtaa talveksi tuuheamman ja pitemmän, enemmän ilmaa sitovan talvikarvan, jonka valkoinen väri naamioi eläimen kettujen, näätien ja kanahaukkojen katseilta. Valkoinen talvipuku on Suomen selkärankaisista kehittynyt myös lumikolle, naalille, riekolle ja kiirunalle.

Mainio sopeutuma saattaa käydä kärpälle taakaksi. Valkoturkki vaihtuu valon vähenemisen, ei lumentulon tahdissa. Etelä-Suomen lumettomissa nykytalvissa kärppä loistaa lamppuna petojen silmiin. Riekko väheni vauhdilla etelän soilta lauhatalvisella 1930-luvulla.

Tosin kärppää peto ei saa yhtä helposti saaliiksi, ja toistaiseksi se on säilynyt yleisenä, pohjoisessa moninkerroin runsaampana kuin etelässä.

Myyrävuosina maassamme elänee noin satatuhatta kärppää. Kymmenistä tuhansista kulkukilometreistäni huolimatta olen kohdannut kärpän paljon harvemmin kuin lukemattomat harvinaisemmat lajit. Sitäkin paremmin muistan, kun sähäkkä pikkupeto sujahti talonnurkalla, kurkisti kivikasasta ja loikki lumitunturissa.