Pienen punaisen mökin terveiset

01.04.2019 | Marinella Himari

Retkeilytoimittaja, elämänmuutos ja pieni puilla lämpiävä mökki syrjäisellä saarella. Uusi juttusarja kertoo omavaraisesta elämästä pohjoisnorjalaisella Gisløyan saarella.

HELSINKI, toukokuu 2018. Lauri on saapunut kaupunkiin. Helsinki hyörii ympärillä, kun jonotamme kahvia Hakaniemen torilla. Meillä on pari tuntia aikaa, kunnes mies jatkaa matkaansa junan kyydissä Jyväskylään viettämään äitinsä 80-vuotissyntymäpäiviä. Minä tarjoan nämä, sanon ja maksan kassatytölle.

Lauri kiittää ja ojentaa maidon, mutta juon sumppini mustana. Hymy on leveä auringon ja tuulen ahavoittamilla kasvoilla, joihin kahdenkymmenen vuoden myrskyt elämässä ja merillä ovat jättäneet jälkensä. Onneksi noille poskipäille on osunut myös monta suolaista suukkoa.

"Miten sydän voi?" kysyn.

"Hyvin, nyt ihan hyvin, meinasin kyllä kuolla."

Hiljaisuus.

Laurin ilme ei värähdä, vain Itämeri lipuu rauhallisesti hänen silmissään. Katson miestä lempeästi ja hörppään kuumaa kahvia. On toukokuun alku, omat viimeiset hetkeni hesojen stadissa, kuten ystäväni Kim sanoisi.

"Minne lähdet ensimmäiseksi?" Lauri kysyy.

"Lappiin, mahdollisimman kauas täältä."

"Entä Lapin jälkeen?" hän jatkaa ja ryystää kahvia. Katselen lokkeja, jotka nahistelevat kovaan ääneen maahan pudonneista ja ympäriinsä kierineistä pariisinperunoista.

"En tiedä, syksyksi pitäisi löytää paikka missä voin kirjoittaa, kesähän menee missä vaan, kalassa ja teltassa, tiedäthän."

"Tule minun luokseni, meidän mökki on tyhjillään. Pieni apu ei myöskään olisi pahitteeksi, kun on tämä leikkauskin aika tuore, ja seura kelpaa aina. Pakkasessa on paljon kalaa."

"Minä tulen!"

 

GISLØY, maaliskuu 2019. Tuli rätisee takassa. Ilta on painumassa yöhön, tuuli ulvoo pienen hirsimökin nurkissa. Kurkistan ulos verhon takaa ja riemastun: taivas on auki, eli revontulien pitäisi saapua pian!

Ovi narahtaa. Astun raikkaaseen meri-ilmaan ja tähyilen tähtiä. Varpaita lämmittävät Suomesta tuodut lampaanvillaiset tohvelit, myös merinovilla on tullut tutuksi. Olen käyttänyt samaa harmaata kalastajan villapaitaa viime marraskuusta asti, olo siinä on kotoisa.

Viisi kuukautta on hujahtanut silmissä, vaikka elämä tällä apilanmuotoisella saarella on hyvin verkkaista; täällä ei ole koskaan kiire. En ole käyttänyt herätyskelloa saapumiseni jälkeen, ja puilla lämpiävän mökkini halkohommat teen kun on tarvis tai huvittaa. Syön, kun on nälkä, ja menen nukkumaan, kun väsyttää. Sienessä vietimme monta tuntia pitkälle viime syksyyn, jäiden saavuttua olemme pilkkineet rautua ja taimenia.

Noin muuten päivät kuluvat luontoa kuvaten sekä kirjaa, artikkeleita ja Laurin tarinoita puhtaaksi kirjoittaen, minkä ohella dokumentoin ja opiskelen pohjoista omavaraisuutta miehen viisautta kuunnellen ja itseeni imien.

Hänen tarinansa muuten on melkoinen: Suomessa (ja Islannissa) puutarhurina, maatalouslomittajana, 4H-neuvojana ja maanviljelijänä työskennellyt mies lähti Norjaan elämänsä suurimman rakkauden, valaiden, perässä ja päätyi ammattikalastajaksi sietäen sitä työtä 18 vuotta. Sydänleikkauksen jälkeen kalastus – paitsi pilkkiminen – on kuitenkin lääkärin määräyksestä jäänyt, mutta rakkaus ryhäkkäitä kohtaan vain kasvaa, eivätkä tarinat lopu. Nykyisin oppaana työskentelevä Lauri on niitä harvoja, jotka unohtavat asioita enemmän kuin monet tulevat koskaan tietämään.

Pohjois-Norjan suurimpaan kalastajakylään, reilun 2 000 asukkaan Myreen saavuttuani olen monesti miettinyt, miten yksi ihminen voikaan muuttaa koko elämän. Eilen Facebook nimittäin muistutti seitsemän vuotta sitten alkaneesta sosiaalisen median kaveruudestamme, vaikka Morgenstjernan ja Kaukokaipuun kommenttiboksit ovat paukkuneet jo paljon pidempään.

Haaveilin kaikkien niiden vuosien ajan elämästä vuonon varrella, sillä Laurin luonnonmukainen elämä näytti ihanalta. Jostain syystä en kuitenkaan koskaan kuvitellut kaiken tämän konkretisoituvan kohdallani, vaikka meinasin välillä hukkua haaveisiini. Nyt ymmärrän, että hänen tarkoituksensa elämässäni on ollut olemassa paljon pidempään, kun olisin koskaan osannut aavistaa.