Pessimisti ei pety

02.12.2020 | Tapani Leppänen

Puolangan Paljakka on hiljaisuuden retriitti.

Ladut ovat kunnossa. Luonnon lunta on 113 senttimetriä ja sympaattinen metsähiihtokeskus pyörii vaaran rinteellä. Vain hiihtäjät puuttuvat.

Menossa on etelän hiihtolomaviikko. Monissa hiihtokeskuksissa on ruuhkaa, mutta ei Paljakassa. Ehkäpä Keski-Suomen ja Pohjois-Suomen lomaviikot muuttavat tilanteen, tai sitten eivät.

Kainuun keskukset tuppaavat unohtumaan Ruuhka-Suomen ja Lapin välimaastoon. Ne ovat väliinputoajia, vaikka toisinkin voisi olla. Etelästä käsin ajomatka on merkittävästi lyhyempi. Rukalle suuntaava autoletka ohittaa Paljakan vain parin kymmenen kilometrin päästä.

Ilmapiiri on toiveikas.

Satuimme paikalle parahiksi Puolangan Pessimistipäivien aikaan. Ne järjestetään joka vuosi 1.1.–31.12.

Muuttotappiokuntaa markkinoidaan hirtehishuumorin keinoilla, mutta lumivarmoja latuja, ruuhkattomia rinteitä ja luonnonrauhaa etsivälle hiljaisuus kääntyy matkailuvaltiksi ilman sitäkin.

Lumen kuorruttamissa vaaramaisemassa kumpuilevia Latukilometrejä on viitisenkymmentä ja ne kaikki ovat hiihdettävissä myös vapaalla. Se on toki vähemmän kuin Lapin keskuksissa, mutta etelästä katsottuna jokainen kilometri alkaa olla plussaa. Pettymykseksi osoittautui Paljakan ja naapurikeskus Ukkohallan välinen yhdyslatu, joka oli mainospuheista huolimatta tekemättä. Puolankalaisen version mukaan se johtui Hyrynsalmen kunnasta. Olipa asia niin tai näin, latu yhdistäisi noin 30 kilometrin päässä olevat hiihtokeskukset ja tuplaisi molempien latukilometrit.

Pienellä yhteispelillä Paljakka ja Ukkohalla voisivat haastaa isompiaan. Edellinen yritys ei kuitenkaan onnistunut. Saman yrittäjän omistuksessa Paljakka jäi vuosiksi lapsipuolen asemaan.

Nykyisin rinneyhtiö pyörii paikallisin voimin. On selvää, että keskus on nähnyt parempia aikoja, mutta myös huonompia. Nyt mukana on ulkomaista investointirahaa. Hotelli on  remontoitu, samoin rinneravintola.

Ilmapiiri on toiveikas.
 

Paljakan alue on Suomen lumisinta. Vertailukohtaa saa hakea Länsi-Lapista, ja sama pätee luontoon.

Paljakan Luonnonpuisto on ympäröivine metsineen Lapin eteläpuolisen Suomen laajin koskematon metsäerämaa. Hiihtäjälle se avautuu parhaimmillaan luonnonpuistoa sivuavilla Latvavaaran ja Metlan laduilla.

Ensin mainittu on vaaran laelle nouseva maisemapala, jälkimmäinen alueen erikoisuus. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusaseman ympärillä kulkeva lenkki on mahdollisesti Suomen hienoin ensilumenlatu ja takuuvarma elämys myöhemminkin talvella.

Metlan ladulla ensilunta ei tehdä lumitykeillä. Alueella vallitsevan mikroilmaston ansiosta sitä sataa taivaalta paljon aikaisemmin kuin muualla. Monena vuonna hiihtämän on päästy jo lokakuun puolella.

Hiihtokeskuksen lähiladut, Rakennusjärven ja Hepovaaran lenkit, ajetaan tarvittaessa päivittäin. Valaistua latua on 6,5 kilometriä.
 

Paljakan laduilla tietää olevansa syrjässä isompien hiihtokeskusten humusta. Täältä on turha etsiä latukahviloita, mutta mukavia tulistelupaikkoja ja päivätupia löytyy kiitettävästi.

Rinteitä on raivattu vähän laskutavasta riippuen kymmenkunta ja ne ovat Kainuun eliittiä niin pituudeltaan kuin profiililtaankin. Hoitamattomat reunarinteet toimivat offareina, mutta hylätyt hissit näyttävät alakuloisilta. Ne muistuttavat menneiden aikojen loistosta, mutta myös siitä, että kapasiteettia on varaa kasvattaa.

Sitä ennen pitäisi selvitä koronatalvesta. Kotimaan matkailun näkökulmasta se voi olla myös mahdollisuus. Ainakin Paljakassa on helppo olla omissa oloissaan.