29.05.2024 | Panu Könönen
Tapani Leppänen
Iso lintu nousi siivilleen äänettömästi kuin aave – ihan jalkojen juuresta.
Poika pelästyi. Kotona hän oli ilmoittanut, että lähtisimme pöllöretkelle. Minä, lintujen suhteen noviisi, ymmärsin olla lupaamatta pöllöä, mutta pidin iltakävelyä hyvänä ajatuksena. Ja siinä lehtopöllö meitä nyt katseli koivun oksalla niin epätodennäköiseltä kuin se tuntuikin. Se lähti seuraaman meitä. Siirtyi puusta toiseen ja saattoi meidät kotimetsänsä reunaan.
Sittemmin pöllöä on etsitty kymmeniä kertoja, turhaan. Jokainen retki Pornaistenniemellä, Helsingin Vanhankaupunginlahdella, on silti ollut tekemisen arvoinen.
Olen asunutkin kosken rannalla ja nyt lyhyen pyörämatkan päässä. Juossut polkuja ja pitkospuita, luistellut ja melonut Vanhankaupunginlahdella ja hiihtänyt kotilatujani kerta toisensa jälkeen. Vanhankaupunginlahden suojelualueesta on tullut tärkeä minulle ja monelle muulle helsinkiläiselle.
Niin ei ole ollut aina. Vaikka lintukosteikko oli retkeilijöiden suosiossa jo Magnus von Wrightin aikaan 1800-luvun alussa, vielä 1990-luvulla Vanhankaupunginlahti oli Helsingin likavesiviemäri ja rakentamisuhan alla. Kerrotaan, että WWF:n puheenjohtajan roolissa Vanhankaupunginlandella vieraillut Edinburghin herttua prinssi Philip joutui herättelemään kaupungin johtoa alueen suojelemiseksi.
Hyvä että herätteli. Suojeluarvon lisäksi alueella on valtava virkistysarvo. Kävele ruovikon halki kiemurtelevia puupolkuja Lammassaareen tai Kuusiluodolle, kiipeä johonkin alueen lintutorneista, piipahda piilokojussa tai tutustu tervaleppälehtoon Pornaistenniemen luontopolulla.
Luonnonsuojelualueen reiteille pääsee Pornaistenniemeltä, osoitteesta Jokisuuntie, 00560 Helsinki. Vanhankaupunginkoskelle vievät Helsingin paikallisliikenteen bussit 57, 71, 78 ja 506.
Terhi Ilosaari
Suomen itärajan tuntumassa, Istanbulia ja Kiovaakin idempänä, asumattomassa erämaassa mutkittelee Koitajoki. Koitajoen alku on oikeastaan sellainen hiljainen helmi, jonka haluaisi pitää omana salaisuutenaan.
Entisten pirtupolkujen mailla Koitajoki pujahtaa Suomen puolelle ja kiemurtelee maassamme noin 30 kilometrin matkan. Tähän jokiosuuteen lienee melojan mahdoton kyllästyä.
Toukokuun tulvassa virta vie paattia ja hymy pysyttelee korvissa. Kesällä vettä on vähän ja esiin nousevat joen mutkien pienet santarannat, joihin on hauska pysähdellä pulahtelemaan. Virtaava vesi virkistää, neidonkorennot ihmettelevät melojaa ja meloja hiljaisuutta. Syksy tuo joelle oman tumman lumonsa.
Koivusuon luonnonpuistoakin halkova Pirhunkierto (17 km) avaa maiseman uudesta kulmasta. Rengasreitillä patikoidessa joki ylittyy vetolauttojen kyydissä. Tapion taival (21 km) kuljettaa läpi koko retkeilyalueen luontoelämyksiä säästelemättä.
Talven pehmeät takuuhanget, soita pitkin autiotuvalle hiihtely ja siellä nautitut luksuskahvit kaiversivat mieleen kroonisen kaipuun itäisille hangille. Erämainen tunnelma, upea joki, alueen lukuisat laavut ja autiotuvat sekä vähäinen retkeilijämäärä saavat palaamaan rajavyöhykkeen tuntumaan tänäkin vuonna monet kerrat.
Alue sijaitsee Ilomantsissa, 50 km keskustasta. Perille ei pääse ilman autoa. Vierailtavissa ympäri vuoden. Huhtikuussa rospuuttokeli vaikeuttaa perillepääsyä. Polvikoskella pääsee kulkemaan esteettömästi pysäköintialueelta joentörmän tulentekopaikalle. Tulipaikan läheisyydessä on esteetön käymälä.
Panu Könönen
Asun Helsingissä, kivisessä kantakaupungissa, mutta meren ympäröimänä. Lähiluonnoksi luettakoot puistot ja katupuut. Surullista, saattaa joku pelkästään metsässä viihtyvä ajatella.
Merta edemmäksi ei kuitenkaan oikean luontokokemuksen perässä tarvitse lähteä. Rakkain lähiretkikohteeni löytyy noin 10 minuutin venematkan päästä Pihlajasaaresta.
Pihlajasaari on Helsingin kaupungin omistama virkistyssaari, jonka värikkäät uimakopit ovat muistuma ajasta, jolloin ei lähdetty rantalomalle etelään tai vetäydytty oman mökin rauhaan.
Pihlajasaaria on itse asiassa kaksi: itäinen ja läntinen. Niitä yhdistää kesäkaudella puinen silta.
Saaren palvelut ovat vertaansa vailla. On venesatama, leirintäalue, uimarantoja, ravintola, vessoja, vuokrattava sauna, lasten leikkipaikka. Jos ei omista venettä, niin kesäkaudella yhteysalus tuo Kaivopuistosta tai Ruoholahdesta. Hellepäivinä voi olla ruuhkaa lautalla, mutta saarelta löytyy silloinkin rauhaa.
Tärkeintä on kuitenkin luonto, jota esittelee vajaan kahden kilometrin mittainen luontopolku.
Suomenlahteen laskevat silokalliot, suojeltu lehto ja merimaisemat. Ne virkistävät joka kerta sielua, mieltä ja ruumista.
Pihlajasaari on hyvien palveluittensa ja matalien hiekkarantojensa ansiosta myös täydellinen kohde pienten lasten kanssa retkeilyyn – tai vaikka lomailuun. Jätä tänä kesänä Linnanmäki väliin ja vietä päivä tai kaksi Pihlajasaaressa.
Pihlajasaari sijaitsee Hernesaaren edustalla. Lauttayhteys päivittäin Merisatamasta ja Ruoholahden kanavalta. Vierailtavissa ympäri vuoden, lautta ja palvelut saatavilla vain kesäkaudella.
Jouni Laaksonen
Olen valtavan mieltynyt Inariin. Inarin laajan kunnan alueella on upeita erämaita, joissa vaeltaa, ja toisaalta myös lukemattomia mahtavia päiväretkikohteita.
Jo matkustaminen Ivalon ja Inarin välillä saa mieleni läikähtelemään. Maasto on jännittävän terävästi kumpuilevaa, männikkö on vanhaa ja runkojen lomassa lojuu isompia ja pienempiä lohkareita, mikä korostaa erämaista vaikutelmaa heti tien viereltä alkaen. Ja Inarijärvi välkkyy koko ajan vierellä.
Nämä maisemat jäivät mieleeni jo lapsuudestani, josta muistan monia Inarin-retkiä: Pielpajärven erämaakirkon, Ukonsaaren risteilyn sekä Karhunpesäkiven.
Karhunpesäkivi on Suomen suurin tafoni eli osittain ontoksi kovertunut siirtolohkare. Talonkokoinen kivenjärkäle, jonka alle pystyy ryömimään ja kiven sisällä peräti seisomaan, on tietenkin huippunähtävyys jo itsessään.
Vuosikymmenien takaa muistin Karhunpesäkiven lähinnä turistipyydyksenä ja erikoisena kivenä, mutta kun kävimme uudelleen, tajusin, että tämä Myössäjärven ympäristöhän on aivan mahtavaa aarnimetsää. Lisäksi portaat jatkuvat nykyään kiveltä Karhunpesävaaran lakijyrkänteen näköalapaikalle asti.
Nykyään Karhupesäkivi, Ukonsaari ja Pielpajärvi, samoin kuin hienot Otsamon, Juutuan ja Tuulisjärven polut kuuluvat Inarin retkeilyalueeseen. Juutuanjoen rannassa on esteetöntäkin reittiä, muut ovat tavallisia metsäpolkuja. Saapuminen nelostien varressa olevaan Inariin on helppoa, vaikka bussilla.
Karhunpesäkivi on lähinnä sulan maan kohde. Lähtöportin kahviloineen löytää reilut 20 km Ivalosta Inariin päin, osoitteesta Inarijärventie 2288, Inari.
Sauli Herva
Mielestäni parasta (päivä)retkikohdetta Oulunseudulla Latu&Polku-lehden toimituksesta tiedusteltaessa, jouduin omia suosikkejani tovin puntaroimaan. Ensiksi mieleen tulivat Pilpasuo, Isokangas, Koiteli, Rokua, Hailuoto ja Liminganlahti. Tosi hienoja kohteita nousi ehdokaslistalle monia muitakin.
Lopulta valinta oli kuitenkin helppo ja päivän selvä. Epäilemättä suosikkikohteeni on Oulun (ja entisen Haukiputaan) edustan merialue ja sen loivapiirteinen ja matala saaristo. Sinne tulee lähdettyä sisämoottorilla (toisinaan kajakillakin) veneilemään, yksin tai porukalla monta kertaa kesässä. Aina, kun sattuu olemaan sopivasti aikaa ja kelit merellä kohdillaan.
Perämerellä saaristo on aivan toisenlaista kuin silokallioluodot Saaristomerellä tai Suomenlahdella. Purjehtijoiden mielestä Oulun matalat rantavedet, kivikkoiset karit ja hiekkapankit eivät ehkä ole saaristoa lainkaan. Perinneveneilijät ja melojat pääsevät siellä kuitenkin rantautumaan ainakin kahlaamalla lähes joka paikkaan, ja jossain kohdin keula rantaan saakka kellutellen.
Nautinnollinen meriretkeily edellyttää tietysti jonkin verran kokemusta ulappaolosuhteista sekä asianmukaista vesikulkuneuvoa. Muutamaa tulistelupaikkaa ja retkisatamaa lukuun ottamatta rakennettuja palveluita ei alueella juuri ole, mikä seikka aina ainakin allekirjoittanutta erityisesti viehättää.
Horisontti siintää kaukana ja illuusio lähes koskemattomasta, alkuperäisestä ja karusta meriluonnosta on parhaimmillaan.
Alueella voi vierailla kesällä ja syksyllä kajakilla tai veneellä. Talvella jäälle ja lähisaaristoon pääsee hiihtämällä, mutta laivaväylä katkaisee pääsyn ulommaksi saaristoon.
Kommentointi