Oikea askel

20.04.2018 13:01 | Tapani Leppänen

Yhä useampi juoksija etsii luonnollista askelta. Asiantuntijoiden keskuudessa ei vain tunnu olevan täyttä yksimielisyyttä, millainen sen pitäisi olla. Suomalaisen Feet-juoksukengän kehittäjä Teuvo Niskanen kertoo oman käsityksensä.

“Jokainen osaa juosta”, sanoo fysioterapeutti ja juoksukenkien suunnittelija Teuvo Niskanen. Hän ei ymmärrä lainkaan, miksi ihmisiä opetetaan juoksemaan puhumattakaan sitä, että monissa juoksukouluissa vieläpä kantapään kautta.

Niskanen suunnittelee työkseen kenkiä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa jalan luonnollinen toiminta. Hänellä, jos kenellä luulisi olevan vahva näkemys siitä, miten juoksuaskeleen tulisi laskeutua.

Päkiällekö sitten?

“Sekin on luonnonvastaista”, hän sanoo. “Päkiällä on tärkeä rooli ponnistusvaiheessa, mutta eivät jalan rakenteet kestä laskeutumista yksinomaan päkiälle.”

Niskasen käsityksen mukaan juoksuaskeleen tulisi laskeutua jalkaterän keskiosalle, tarkemmin sanottuna keskitakaosalle.

Laskeutumisvaiheessa keula voi olla hieman koholla, mutta missään tapauksessa kontakti ei tapahdu kantapäällä. Tärkeintä on, että askel on suoraan painopisteen alapuolella.

Kantapään on käytävä alustalla. Se aktivoi pohkeen lihakset ja virittää jalan ponnistukseen. Kontaktivaiheen jälkeen liike siirtyy päkiälle mahdollisimman nopeasti. Toisin sanoen askel rullaa. Jalka irtoaa alustalta isovarpaan kautta.

Kun Niskanen sanoo, että kaikki osaavat juosta, hän ei tarkoita, että kovinkaan moni tekisi sitä edellä kuvatulla tavalla. Hänen mielestään juoksemista ei vain voi opettaa. Oikea askel tulee luonnostaan, jos siihen on olemassa edellytykset.

Ja ei, jalkinesuunnittelija-Niskanen ei nyt puhu kengistä.

“Mainoslauseista huolimatta mikään kenkä ei paranna ihmisen askelta”, hän sanoo. “Kengän tehtävänä on antaa jalalle mahdollisuus toimia oikein, mutta fyysiset valmiudet pitää hankkia muualta.”

Äänessä on fysioterapeutti-Niskanen. Tekniikkavinkkien sijaan hän puhuu toiminnallisesta harjoittelusta eli lihasten treenaamisesta kehon painoilla. Ja aina paljain jaloin.

“Fyysinen suorituskyky pitää saada sille tasolle, että ylipäätään pystyy juoksemaan. Kun lihaksisto kehittyy, ja keho oppii kantamaan kuorman, asento ja askel korjaantuvat itsestään”, hän lupaa.

Niskanen sanoo, että juostessa on hyvin vaikea tehdä huomioita omasta askeleestaan, eikä tekniikkaa oikeastaan kannata edes miettiä suorituksen aikana. Hän huomauttaa, että monet mieltävät juoksevansa päkiöillä, vaikka eivät todellisuudessa niin tee.

Niskasen ajatusmallin mukaan jokaisella ihmisellä on olemassa synnynnäinen tapa juosta. Näitä muutamia jo mainittuja lainalaisuuksia lukuun ottamatta se ei ole kaikilla samanlainen.

Niskanen muistuttaa, etteivät maailman huiputkaan juokse minkään oppikirjan mukaisesti. “Mo Farahia lukuun ottamatta”, hän lisää pilkettä silmäkulmassa.

Niin täydelliseltä kuin Iso-Britanniaa edustavaan Farahin juoksu näyttääkin, se on silti – niin kuin meillä muillakin – monien yksilöllisten ominaisuuksien summa.

Kenkäsuunnittelija lyttää juoksukenkien myyntiargumentit

Vaimennus. “Kaiken pahan alku. Estää jalan oman, luonnollisen toiminnan ja mahdollistaa kaikki ne askelvirheet, joista juoksijat kärsivät. Liian pehmeään kenkään hukataan merkittävä osa askelkontaktin tuomasta eteenpäin vievästä energiasta. Kengässä pitää olla joustoa, ei vaimennusta.”

Tuki. “Kaikki tukielementit, joita kengän sisä- tai ulkopuolelle laitetaan, menevät lähtökohtaisesti pieleen. Ylipronaatiotuki estää jalan normaaliin toimintaan kuuluvan pronaation, mistä seuraa isoja ongelmia. Rakenteellinen poikkeama on vain jollain promillella ihmisistä. Jos jotain korjattavaa on, sitä ei tehdä kengällä.”

Droppi. “Markkinointihömpötystä. Vallalla olevan ajattelun mukaan juoksu muuttuu sitä luonnollisemmaksi, mitä vähemmän nettokorkoa, eli kannan ja päkiän välistä erotusta kengässä on. Oikeasti sillä ei ole tämän päivän juoksukengissä mitään merkitystä. Kengän ulkoiset muodot eivät korjaa kenenkään juoksuaskelta.”

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?