Nuorgamin sykkeessä

07.09.2020 | Sauli Herva

Keskuksien ja lentokenttien perusteella maantietoa jäsentäville voi olla hienoinen yllätys, että Lapissa elämä ei lopu vielä Leville Kittilään, eikä Saariselälle tai Inariinkaan. Harpattaessa erämaiden yli Tenojoelle ja edelleen pohjoiseen päästään Suomen ja EU:n ehkä monipuolisinta ulkoilmaelämää sykkivään ääripisteeseen, Nuorgamiin.

Epäilijöille voi kättelyssä todeta, että matka Nuorgamiin on taatusti vaivan väärti, eikä ainoastaan yhdestä syystä. Vetovoimatekijöitä on helppo luetella useita.

Jo ajomatka Inarista Utsjoelle on harvinaisen hieno matkailuelämys. Reippaan sadan kilometrin tieosuudella pihkantuoksuinen ja kuivan rosoinen sinisten järvien ja harmaanruskeiden petäjien Inari laantuu avaraksi ylängöksi, kunnes maantie sukeltaa alas Utsjoen sokkeloisiin kanjoneihin.

Ujostelematta voitaisiin myös tällä tieosuudella puhua maisemamaantiestä, vaikka ”oikea” Utsjoen maisemamaantie polveileekin Tenojoen laaksossa.

Loput vajaat viitisenkymmentä kilometriä Utsjoen kirkolta Nuorgamin kylälle saadaan ajella vehmaan vihreissä tai ruskan räiskyvissä keltapunaisissa, mutta muuten ehkä vähän yksitoikkoisessa koivikossa.

Suomella ei ole omaa rantatonttia, mikä on tietty harmillista.

Hopeansinisenä kimaltelevan ikiaikaisen rauhallisesti virtaavan Pohjois-Skandinavian tunturierämaiden mahtijoen, väärärunkoisten tunturikoivikoiden ja karun paljaiden kivisten tunturiylänköjen maisemat pysyvät lähes samanlaisina koko matkan.

Villinä ja vapaana virtaava Teno purkaa vetensä lopulta Jäämereen, mutta se tapahtuu vasta kauempana Norjan puolella valtakunnanrajaa.

Suomella ei ole omaa rantatonttia, mikä on tietty harmillista – eritoten siksi, että se olisi muljauttanut vaikuttajien silmät nurin niskoin. Suomalaisten maantiedon tietämys on koko lailla etelään kallelleen. Valtakunnan tasolle saakka puheet ja ymmärrys arktisesta strategiasta, taloudesta, historiasta, kansoista ja kulttuureista ovat enimmäkseen sanahelinää.
 

Haltioituneena, mutta hieman epätietoisin mielin mietin, mitä tuleman pitää, kun matkustin Inarijärveltä Kankiniemestä Tenojoelle ja Nuorgamin Lomakeskukseen. Vastaanotossa ”talonmieslohiopasjohtajasiivooja” Raimo Hekkanen toivotti kulkijan kuitenkin lämpimästi tervetulleeksi.

Majatalon pihapiiriin ja rantaan sekä Nuorgamin kylän asemakaavaan tutustumisen jälkeen päästäisiin nopeasti tosi toimiin, mutta vastoin ennakko-odotuksia Tenojoelle ei sännättäisi heti ensimmäisenä yönä.

Nuorgamin suvannossa uistaminen ja Boratbokcássa lohiperhon lennättäminen saisivat jäädä odottamaan myöhempää tutustumista. Soutukalastuksesta ja kuulaasta aamusta lohijoella nautiskeltaisiin vasta seuraavana yönä.
 

Sitä vastoin ensimmäisen aamiaisen voimalla suunnattiin Norjaan puolelle valtakunnanrajaa ja edelleen Nessebyn kylään Jäämeren rannalle.

Suunnitelmissa oli Nuorgamin henkeä ja Tenojoen antia hienosti täydentävä meriretki, ravustusta ja kalastusta Varankivuonolla, ja tähtäimessä ennen muuta herkullinen, mutta hirvittävä tulokaslaji, kuningasrapu.

Ja toden totta, jälkeenpäin voi kernaasti todeta, että Jäämeri ja kuningasrapu luovat upean kontrastin Tenojoelle ja lohensoutamiselle.

Arktiset meret ympäriinsä kolunnut entinen ammattikalasta ja nykyinen Varanger Lodgen kalastusmatkailuyrittäjä Edgar Olsen ansaitsee suurkiitosten lisäksi erityismaininnan, hatun noston korkealle kohti revontulia ja ravunsaksi tervehdyksen.
 

Eikä pelkästään Jäämeri, vaan valtioiden raja kaikkineen muodostaa jännän kontrastin ainakin satunnaisen matkailijan näkökulmasta.

Suomesta katsoen Nuorgam sijaitsee melkein maailman äärilaidalla, mutta elinvoimaiselta, iloiselta ja vauraalta vaikuttavasta Pohjois-Norjasta tultaessa kylä kukoistaa Suomen Tasavallan ensimmäisenä ylpeänä etuvartiona.

Erikoisella tavalla Varanki ja koko Ruijan rannikko sopisivat oikeastaan paremmin osaksi Suomea kuin Norjaan.

Ajatus ei ole ihan tunturi- ja merituulista temmattu. 1800-luvun katovuosina Perämeren alueelta (Kainuusta) ja etelämpääkin Suomesta taivallettiin sankoin joukoin Ruijanpolkua halki laajan Lapinmaan Jäämeren äärelle.

Tuo porukka ei ollut tyhjän kävelijöitä. Läpi talven auki pysynyt meri pelasti monet kainuulaisista kulkijoista muutoin varmalta nälkäkuolemalta.

Finnmarkin nykyisestä väestöstä isolla osalla on juuria Suomessa. He ovat mainittujen kainulaisten jälkeläisiä, kveenejä ehkä viidennessä tai kuudennessa sukupolvessa. Norjan ohella osa heistä puhuu vielä ikiomaa kveenin kieltään.

Norjalaisesta katsannosta Finnmarken (saamen- ja suomenkielisten alue) on tavallaan ihan oma valtakuntansa.

Jotta nykypäivässä vallitseva asetelma valtion-, kieli- ja kulttuurirajoineen alkaisi paremmin aueta, voisi ehkä ajatella, että nykysuomi on lukuisine lainasanoineen vuosisatojen kuluessa itäisiä, läntisiä ja eteläisiä kulttuurivaikutteita itseensä nykysaamea enemmän imenyt vanhan kantasaamen moderni murre.

Tässä mielessä Finnmarken voisi sopia paremmin osaksi Suomea kuin Norjaa – ja toisaalta Pohjois-Lappi sopisi paremmin osaksi Finnmarkia ja Norjaa kuin Suomea.    

Finnmarken voisi sopia paremmin osaksi Suomea kuin Norjaa.

Mantereinen suurjoki Teno virtaa keskellä tätä outoa maankolkkaa, ja halkoo mennessään kolmea Saamenmaata – Karasjokea, Utsjokea ja Tenoa. Oikeasti Teno ei ole, eikä sen pitäisi olla, mikään rajajoki. Kuten ei Tornionkaan.

Kaikkien mahtijokien alkuvoimaisena ja ikiaikaisena tehtävänä on yhdistäminen eikä erottaminen.

Jokisaamelainen lampaanhoito-, karjatalous- ja lohenkalastuskulttuuri yhdisti koko Teno-jokilaakson väestöä, saamelaisia, suomalaisia ja norjalaisia, samalla tavalla kuin peräpohjalainen karjatalous-, poronhoito- ja lohitalonpoikaiskulttuuri Torniojoen ja Kemijoen laaksojen väkeä aikoinaan.

Valtakunnan rajan Norjan puoleisessa Polmakin saamelaismuseossa sekä Suomen puolella Vetsikossa Välimaan erämaatilan entisöidyssä pihakentässä voi aistia vielä häivähdyksiä vuosisadan takaisesta jokisaamelaisesta elämänmenosta.
 

Jäämeren raikkaiden tuulahdusten mukanaan tuomat avarat ajatukset maantiedosta ja jokisaamelaista kulttuurihistoriaa olivat paikallaan.

Jokiveneen halkoessa äänettömästi vailla mitään kiirettä kesäyön kimmeltävää Tenojoen vedenpintaa Nuorgamin suvannon varhaisaamussa, ennätti tämänkaltaisia ja monia muita tuulahduksia pohdiskella kantilta, jos toiseltakin.

Vaan olisiko koukkuleuka kojamon ollut jo sopiva aika herättää tuumailijat uuteen huomiseen.

Ja jos ei ollut, niin illan tullen Tenon värikkäitä ottivaappuja tarjoiltaisiin virtaveden kuninkaallisten ruokapöytään uudelleen.

 

Tenolla lohenkalastusta hallitaan monilla erilaisilla säädöksillä sekä vakiintuneilla tavoilla ja käytännöillä. Määräykset, etiketti ja kirjoittamattomat ”herrasmiessäännöt” kannattaa selvittä ennen kalastuksen aloittamista.

Tenon pooleja kolunneet konkarit tietävät, mitä tekevät ja usein mielellään neuvovat ensikertalaisia. Aloittelijalle parasta tai ainakin nopein tapa saada juonen juuresta kiinni, voi olla paikallisen kalastusoppaan, jokiveneen ja soutajan vuokraaminen.

Oppaan avustuksella pelin henki ja tavat selviävät ensimmäisellä retkellä, eikä venekalastus ilman opasta sitä paitsi ole edes mahdollista kuin päiväsaikaan.

Jokiveneitä ja ammattitaitoisia lohioppaita Tenon varrelta löytyy kaikista kylistä ja monista matkailuyrityksistä.
 

Luonto antaa ja luonto ottaa, mutta en suinkaan ollut matkustanut Nuorgamiin saakka pelkästään pyynti- ja saantihommien vuoksi.

Laajassa katsannossa voi todeta, että Tenon molemmat rannat – 250 km jokisuistosta latvavesille – tarjoavat monipuolisesti erinomaista vaellus- ja retkeilymaastoa.

Mittakaavaa tarkentamalla huomaa, että laajojen erämaiden lisäksi eri pituisia ja tasoisia päiväpatikkapolkuja on merkitty maastoon eri puolille, niin Suomessa kuin Norjassakin. Monista kohteista on saatavilla reittikarttoja ja niitä voi kysellä matkailuyrityksistä, esimerkiksi Nuorgamin Lomakeskuksesta.

Sama seikka koskee luonnollisesti maantie- ja maastopyöräilyä. Eritoten maastopyöräilyn kannalta Utsjoen ja Tenon tunturiylängöt ovat kaikkiaan huiman hienoa seutua.
Alueesta on joitakin aikoja sitten julkaistu melko kattava MTB-reitit Utsjoella -opaskartta reittiselostuksineen. Sen saatavuus voi kuitenkin olla epävarmaa.

Nuorgamin kylän päiväreitit, kuten esimerkiksi Skaidijärven polku risteävät tunturiylängölle Pulmankijärvelle johtavan maantien molemmilta puolilta.
Näillä tienoin sijaitsee myös Nuorgamin Lomakeskuksen Riekkolan rinteen -metsästysmaja.

Kyseessä on riekonpyyntikämppä ja piilopirtti, jota vaikkapa maastopyöräilijäpariskunta voi vuokrata käyttöönsä, mikäli haluavat viipyillä yön yli tai pitempäänkin nautiskelemassa luonnon vahvasta läsnäolosta ja tunturiylängön panoraamamaisemista.

Mutta ennen kaikkea Nuorgam on Kaldoaivin erämaareittien pääte- ja lähtöpiste, ja ainakin tässä mielessä se on Enontekiön Hetan ohella ihan parasta Lapinmaata.
 

Nuorgamista puheen ollen ei sovi unohtaa myöskään melontaa. Isossa kuvassa Tenon pääuoma ja latvahaarat Inarijoki ja Karasjoki tarjoavat upeita melontaretkeily mahdollisuuksia.

Nuorgamin kylän ikioma melontasalaisuus on puolestaan Pulmankijärvi ja sen kirkkaat vedet Tenoon ja edelleen Jäämereen purkava Pulmankijoki.  Pulmankijärvi on muinainen jääkauden jälkeinen Jäämeren vuono. Eliöstö niin järvessä ja kuin rannoilla on poikkeuksellisen omaleimaista.

Pulmankijoki on uurtanut uomansa vuosisatojen saatossa syvälle punahiekkaisiin tievoihin. Lempeästi virtaava helppo joki on jopa poikkeuksellisen hieno melontakohde. Se sopii päiväretkikohteeksi jokaiselle vesiretkeilystä kiinnostuneelle ulkoilijalle.