Miten lähellä on lähiluonto?

28.08.2024 | Mari Parikka-Nihti

Mihin mennään, kun lähdetään ulkoilemaan, liikkumaan, retkeilemään tai oppimaan lähiluontoon? Montako askelta, metriä tai kilometriä se sinulle on? Mitä sinä vaadit omalta lähiluontopaikaltasi?

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä uteliaampi hän on maailmalle. Lapsella on tarve oppia jatkuvasti uutta, kerryttää pääomaa, jota hän tarvitsee myöhemmin. Uteliaisuutta voi ruokkia asfaltilla kulkeva muurahainen ja näin lähiluonto voi tarkoittaa astumista ovesta ulos.

Myöhemmässä ikävaiheessa on hienoa nähdä muurahaispesä ja ymmärtää yhteys muuhun ympärillä olevaan. Silloin lähiluontoon siirtyminen kenties vaatii jo kulkemista pidemmälle.

Entä jos edelleen haluammekin tutkia laajemmin ilmiötä nimeltä muurahaisten heimo ja lähestymme aihetta eri lähteitä käyttäen sisätiloissa – olemmeko edelleen lähiluonnossa vai onko kyse vain tiedonhausta? 

Anna lähiluonnon herättää kunnioitusta, ihmetystä ja inspiraatiota.

Lähiluonto on mielestäni usein siellä, missä koemme kiinnittymistä, välittämistä, ihastumista ja erityisesti halua huolehtia toisistamme sekä monilajisesti kaikesta elävästä ympärillämme. Kun havahdumme ympärillämme olevaan kauneuteen ja herkkyyteen, jota haluamme suojella, olemme myös empatian ja myötäelämisen tiellä.

Kyse on osaltaan ekososiaalisen sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden avautumisesta. Tähän kuuluu myös sen ymmärtäminen, miten olemme osa monilajista luontoa. Ihmisellä on kuitenkin laajempi vastuu maapallon tilasta ja sen kaikista lajeista. Vastuun oppiminen alkaa siitä, kun pieni lapsi havaitsee ensimmäisen kerran, vaikka tuon muurahaisen kotipihallaan. 

Luontoyhteys on perustarpeemme – olla osa luontoa. Kun koemme yhteyttä (lähi)luontoon, olemme myös taipuvaisempia elämään tasapainossa luonnon kanssa. Tätä tasapainoa toivottavasti voidaan soveltaa myös elämiseen ihmisyhteisössä.

Luonto voi yhdistää meitä yhteisten elämysten, kokemusten ja havaintojemme kautta. Luonto toimii sosiaalisten suhteiden, psyykkisen- ja fyysisen terveyden edistäjänä sekä motivoi vastuullisuuteen, unohtamatta liikkumisen lisääntymistä – joka tapahtuu kuin itsestään lähiluontoon lähdettäessä. 

Kannattaa siis suunnata katse ulos. Mikä siellä kiinnittää sinun huomiosi? Onko tuo sinun lähiluontoasi? Kenen kanssa tuon haluat jakaa vai onko se juuri sinun salaisuutesi?

Anna lähiluonnon herättää kunnioitusta, ihmetystä ja inspiraatiota. Lähiluonnon puolesta toimiminen myös vahvistaa resilienssiä, kykyämme kohdata odottamatonta. Erityisesti lapsille toivoisin mahdollisuuksia kokea minäpystyvyyttä, onnistumista, empatiaa, optimismia sekä toiveikkuutta. Malli tulee ympärillä toimilta aikuisilta. Siksi aikuisten vuorovaikutuksessa on hyvä ilmetä elävän ja elämän kunnioitusta, iloa ja huumoria unohtamatta.

“Ei mitään ilman iloa” on oleellinen osa myös Metsämörri-ideologiaa. Metsämörriohjaajan peruskurssi sekä monet muut Suomen Ladun lastentoiminnan kurssit tukevat oman lähiluonnon mahdollisuuksien löytämistä. 

Lue lisää Metsämörri-koulutuksista Suomen Ladun kotisivuilta.