Metsässä oleskelu on offlinea

29.05.2024 | Pauliina Toivanen

Perttu Pölönen on futuristi, tietokirjailija ja yksi Suomen kysytyimpiä puhujia. Viime aikoina futuristi on ottanut teknologiaan etäisyyttä.

Teknologia ohjaa ihmisten huomiota ja sitä, mitä haluamme tehdä. Kun keksittiin saha, puu muuttui asiaksi, jonka voi kaataa ja josta voi tehdä lautaa. Kun keksittiin kamera, alettiin miettiä, mikä näyttää hyvältä kuvassa. Nykyisin pohditaan, onko puu instagrammattava?

Vaikka Perttu Pölönen on futuristi ja uskoo, että teknologialla voitaisiin tehdä paljon hyvää, viime aikoina hän on yrittänyt ottaa siihen etäisyyttä.

“Metsässä oleskelu on offlinea. Välillä on kiva olla kuuntelematta äänikirjaa tai musiikkia. Silloin ei irrota itseään omaan kuplaansa, vaan on osa luontoa”, Pölönen vinkkaa.

“Se, mitä nautimme, on esiäitiemme työtä.”

SOME on tehokkain käyttäytymisen muuttaja, mitä Pölönen tietää. Pölösen uusin teos Saisinko huomiosi? (2023, Otava) kuvaa somea valtavaksi ihmiskokeeksi, johon olemme lähteneet mukaan hälyttävän ohuella ymmärryksellä. Se on kirja, joka jokaisen somenkäyttäjän kannattaisi lukea.

Pölösen mukaan somen avulla ihmiset voidaan nopeasti ja tehokkaasti saada tekemään jotain, mitä he eivät aikaisemmin tehneet ja luomaan uusia rutiineja. Se saa ihmiset myös jättämään tekemättä asioita.

Ideaalitapauksessa samoja mekanismeja voitaisiin hyödyntää esimerkiksi siihen, että ihmiset valjastettaisiin tekemään asioita luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Tällä hetkellä somea ja ihmisten huomiota ohjaa kuitenkin muutama tusina someyritysten johtajia, jotka eivät pyri siihen.

“Huonolla suunnittelulla sillä saa hirveän surkeita asioita aikaan. Some on hyvä ihmisten mobilisointiin, politiikan tekemiseen ja ideoiden levittämiseen. Se on huono yhteisöllisyyden ja mielenterveyden kannalta ja aiheuttaa herkästi yksinäisyyttä”, hän toteaa.
 

VASTAPAINOA somelle haetaan luonnosta. Pölösen mielestä sen ei kuitenkaan tarvitsisi olla joko tai -tilanne. Digitaalisessa ympäristössä pitäisi pystyä olla ilman, että se turmelee mielenterveyttä ja kognitiivisia kykyjä.

“Ratkaisu uupumiseen ei ole se, että tehdään uusi rauhoittumisappi. Lääkkeestä maksetaan, mutta ei siitä, että viedään jotain pois ja otetaan tilalle jo jotain luotua. Se, mitä tarvitsemme, on vähemmän.”

Esimerkiksi päästöjen kompensointi on Pölösen mielestä mukiinmenevä ratkaisu ensihätään, mutta vaarana on, että siitä tulee modernia anekauppaa. Se ei ratkaise juuriongelmaa tai muuta ihmisten käyttäytymistä. Uusista ratkaisuista seuraa usein vain uusia ongelmia.

“Ihastumisemme uuteen teknologiaan on ehkä ollut katteetonta, ja nyt meillä on darra. Teknologia ei parantanutkaan elämäämme tai vähentänytkään töitämme, vaan toi ne kotiin. Nyt mietimme pienessä pöhnässä, pitäiskö vähentää. Ensi kerralla mietimme kahteen kertaan, mitä kaikkea alamme käyttää.”

Pölösen omassa kuplassa on myös nuoria anarkisteja, jotka eivät halua olla somessa. On statusjuttu jättäytyä sieltä pois.

“Somesta kieltäytyminen voisi levitä vielä isommallekin jengille”, Pölönen pohtii.
 

PUUT Pölönen löysi jo nuorena. Hänen lapsuudenkotinsa oli keskellä metsää, jossa pieni Perttu tykkäsi haahuilla ja kuljeskella ajatuksissaan. Kun hän keksi alkaa kiipeillä puiden latvoihin, hän löysi onnensa kukkulat.

“Kuuntelin puiden latvoissa klassista musiikkia. Siellä pystyin sulautua osaksi maisemaa ja katsella eläimiä, jotka eivät enää tajunneet läsnäoloani”, Pölönen kertoo.

Nykyisin Pölöstä kiinnostavat myös puiden nimet, lajit ja kasvuympäristöt. Hän osti vaimonsa kanssa Kirkkonummelta pari vuotta sitten pusikoituneen tontin, jonne he rakentavat jossain vaiheessa talon. Puiden istuttamisesta on tullut rakas harrastus, sillä niistä näkee ajan kulumisen.

Japanilaisen sananlaskun mukaan, paras hetki istuttaa puu oli kaksikymmentävuotta sitten. Toiseksi paras on tänään.

“Jos näen tammentaimen, haluan nähdä sen kasvavan. Tonttimme on etelälänsirinteessä ja lehtometsää, joten siellä kasvaa lähes mikä vain. Jossain vaiheessa olisi hienoa perustaa arboretum.”

Häämatkallaan Italiassa Pölönen oppi, että oliivipuu tekee ensimmäiset hedelmänsä vasta vuosikymmenten päästä istutuksesta. Puuta ei istuteta itselle vaan seuraavalle sukupolvelle, joka pääsee nauttimaan hedelmistä.

“Se, mitä nautimme, on esiäitiemme työtä.”

PUROVIIVAA Pölösen tontilla on 300–400 metriä. Puron liplatuksen kuuleminen vie futuristin paratiisiin. Hänelle metsä on kuin kirkko.

“Metsässä kokee tietynlaista hiljentymistä ja pyhyyttä. Ihmiset eivät ole luonnon yläpuolella. Hengitämme samaa ilmaa, jota kasvit tuottavat. Jos kasveilla menee huonosti, niin minullakin menee. Olemme riippuvaisia siitä, mitä luonto antaa.”