Luvassa shortsikelejä

04.12.2024 | Panu Könönen

Moni liikkuu pakkaskeleillä liian kuumissa vaatteissa. Vähempikin riittäisi.

Jyväskylässä on viisi astetta pakkasta. Ensilumi on satanut yliopiston kampusalueelle.

Ajoitus ei voisi olla parempi jutella talviurheilusta kanadalaislähtöisen liikuntafysiologi Dominique Gagnon kanssa.

Vaikka suomalaisten luulisi olevan sinut lumen ja pakkasen kanssa, niin nykyään ei kannata olettaa enää mitään.

”Annan aina opiskelijoilleni esimerkin nuoruudestani, kun telttailin Kanadassa talvisin. Joskus heräsimme aamulla teltassa aivan kylmissämme, ulkona -40°C. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko jäätyä teltassa odottaen jonkun tekevän asialle jotain tai lähteä liikkeelle. 5–10 minuutin aktiivisen lumessa liikkumisen jälkeen alkoikin tulla jo kuuma”, Gagnon kertoo.

”Voisin olla shortseissa ja t-paidassa ulkona tällaisena päivänä.”

Keho tuottaa liikkuessaan valtavan määrän lämpöä.

Jokaisella lienee kokemus lapsuuden hiihtoretkestä, jolloin ylipuettuna on ensimmäisen kilometrin jälkeen aivan kuumissaan.

Tutkijana Gagnon katsoo asiaa tuotetun ja menetetyn lämmön määrän kautta.

”Mittaamme sitä laboratoriossamme. Voimme arvioida, paljonko lämpöä teknisesti menetetään ja tuotetaan.”

”Jos hiihdät normaalilla vauhdilla, sanotaan puolella huippunopeudestasi, tuotat tietyn wattimäärän lämpöä. Pikku pakkasessa menetät sitä, mutta et kaikkea – joten ylikuumenet.”

Moni lienee kuullut neuvon, että ennen liikuntasuoritusta olisi hyvä tuntea itsensä vähän viileäksi, silloin kehon ylikuumentuminen ei pääse heti yllättämään.

”Yleinen suositus on, että mitä ikinä pidätkin päällä liikkuessasi, heti kun alat hikoilla, se on merkki, että sinulla on liian lämmin”, Gagnon jatkaa.

”Joten, kun alat hikoilla, avaa takin vetskaria. Yritä löytää tapa viilentyä liikkuessasi.”

Kyseessä on myös turvallisuusteko, sillä hiestä märäksi kastunut vaate on pakkasessa hyödytön – ja jopa vaarallinen.

Yksi tapa välttää ylikuumenemista on varmistaa, että on alueita, joista lämpö pääsee poistumaan. Vaikkapa shortsit pikkupakkasella.

Toisinaan tapaa laduilla myös paidattomia hiihtäjiä. Sekin on Gagnonin mukaan tietyissä olosuhteissa turvallista.

”Iho tottuu ajan myötä tuntemaan kylmän vähemmän voimakkaana.”

”Kutsumme sitä lämpöadaptaatioksi. Kun altistuu säännöllisesti kylmälle, se tuntuu vähemmän ja vähemmän kylmältä. Ihon reseptoreiden viestit aivoihin muuttuvat niin, että aivot alkavat tulkita säännöllisen kylmän vähemmän merkitykselliseksi”, tutkija Gagnon kertoo.

Ilmiön voi huomata alkutalvesta, kun mittarin lasku nollaan tuntuu kylmältä. Ja sitten uudestaan keväämmällä, kun pitkän pakkastalven jälkeen nollakeli tuntuukin lämpimältä.

Kylmässä treenaamisella voi maksimoi myös harjoitteluajan. Ja samalla polttaa enemmän rasvaa.

”Keskeinen harjoittelun energiankäyttöä ohjaava periaate on, että ylikuumentuessa käytät enemmän hiilihydraatteja ja glykogeenia – ja nämä energialähteet ovat rajallisempia – heti kun ne alkavat vähentyä, väsyt”, Gagnon kuvaa.

”Kun vältät ylikuumenemisen, pysyt jokseenkin lämpöneutraalina ja voit harjoitella tehokkaasti, ja rasvojen käyttö lisääntyy.”

Rasvaa voi teoriassa käyttää harjoittelun energiana viikkojen ajan.

”Meistä kaikki, jopa hoikat ihmiset, voivat harjoitella viikkoja rasvavarastoillaan.”

Mutta on kylmässä riskinsä, eikä niitä tarvitse mennä etsimään edes napa-alueilta. Paleltumat eivät ole leikin asia.

”Jos ei ole varovainen ja saa paleltumia, vaikka lieviäkin, on alttiimpi saamaan samoja vammoja yhä uudestaan, koska paleltuneet kudokset eivät korjaannu yhtä hyvin kuin ei-paleltuneet”, Gagnon muistuttaa.

Helpoiten paleltumia tulee varpaisiin ja sormiin, joten tärkeintä on miettiä, miten varmistaa verenkierron ylläpitäminen näillä alueilla.

”Talvella kintaiden tai hanskojen ei pitäisi olla liian kireitä ranteista, sillä se rajoittaa verenkiertoa ja kykyä pitää käsiä lämpiminä. Hiihtäessä ongelma on usein monojen kanssa: liian tiukoissa monoissa jalka on puristuksissa ja verenkierto on rajoittunutta – ja johtaa helposti kylmävaurioihin”, Gagnon kuvaa.

Jyväskylän alkutalviseen säähän tutkijan oma pukeutumisvinkki on selvä:

”Voisin olla shortseissa ja t-paidassa ulkona tällaisena päivänä. Kevyelläkin hölkällä tuottaisin enemmän lämpöä kuin menetän. Minulla olisi jotain sormissa ja varpaissa ja jotain suojaamassa korviani ja päätäni. Se ei toki tarkoita, että se olisi mukavaa alussa, mutta täysin turvallista.”

Dominique Gagnon (LitT) toimii tutkimusjohtajana Helsingin Urheilulääkärisasemalla ja liikuntafysiologian lehtorina Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusalaansa kuuluu erityisesti lämpötilan vaikutukset lihasten ja koko kehon aineenvaihduntaan liikunnan aikana.
hula.fi