Lukemista syysreissuille

21.09.2020 | Latu&Polku

Hyvä kirja kruunaa retkipäivän niin autiotuvan laverilla kuin vuokramökin sängyssä.

Koomikon vaelluskirja

Are Kalvø on menettänyt ystävän toisensa jälkeen luonnolle. Samat ihmiset, joita hän tapasi ennen baareissa, ovat ryhtyneet julkaisemaan kuvia vuorenhuipuilta ja hiihtoladuilta.

80 % norjalaisista on käynyt vaelluksella viimeisen vuoden aikana, mutta Kalvø ei ole käynyt koskaan. Nyt hän pakkaa reppunsa ottaakseen selvää, mistä on kysymys.

Helvetillinen vaelluskirja naurattaa terävänäköisyydellään ja ilkeydellään. Se on saanut norjalaiset tarkastelemaan itseään ja tekee nyt suomennettuna komediaa vuonomaan retkeilykulttuurista kaikkine omituisuuksineen.

Vuoristomajoilla Kalvø kohtaa samoja latteuksia toistelevia ihmisiä, loputonta keskustelua tunneista, kilometreistä ja hiertymistä, omituisia tapoja ja perinneruokaa, jota muistaa saaneensa viimeksi 80-luvun rippijuhlissa. Norjalainen retkeilykulttuuri näyttäytyy itsetietoisena, suorituskeskeisenä ja – kirjan tyylilaji huomioiden – monella tapaa koomisena.

Parhaimmillaan kirja on niille, jotka ovat Norjan vuorilla patikoineet ja tuvilla asioineet, mutta toimii kieli poskessa kirjoitettuna johdatuksena myös niille, jotka vasta harkitsevat lähtöä. [TL]
aulakustannus.fi

Pohjois-Suomen vaellusreitit

Jouni Laaksosen retkeilyopastehdas pyörii tasaiseen tahtiin. Tuorein tuotos esittelee kahdeksan muutaman päivän vaellusta, kolmetoista viikon vaellusta ja pari hyvin hiljaista reittiä Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Ensin kirja antaa hyvät eväät päiväretkeilystä vaeltamiseen siirtyvälle henkilölle. Tämä osio aloitetaan kertoen siirtymän eduista, sitten selvitetään suunnittelun, varusteiden, ruokien, juomien ja vastuullisen toiminnan salat. Kirjan käyttöohjeineen tämä osuus vie 45 sivua 328 sivusta. Symbolein esitetään paitsi kartan tietoja, myös onko reitti yksi- vai kaksisuuntainen, ympyräreitti, metsä- tai tunturimaisemissa, vaativuus, pääseekö julkisilla, miten kansoitettu reitti on ja onko kalastusmahdollisuuksia. Mietitty juttu.

Muutaman päivän vaelluksen kesto on kahdesta viiteen päivään ja kilometrejä kertyy 28–51. Viikon vaelluksista esitellään ensin kuusi parasta ja sen jälkeen vielä seitsemän. Näiden kesto on neljästä yhdeksään päivään ja kilometrejä kertyy 42–105 reittivalinnoista riippuen. Varsinaisen pääreitin lisäksi kerrotaan lyhyesti mahdollisuudesta muuntaa reittiä.

Jokainen reitti selostetaan etappi kerrallaan, kerrotaan tuvat, laavut ja tulipaikat. Muiden kulkijoiden vieraskirjamerkinnät ja Laaksosen tarinat omista retkikokemuksista elävöittävät kohdetietoja. Runsas kuvitus tukee hyvin tekstiä.

Erityisen hyvin teos palvelee vähemmän vaeltaneita, mutta veikkaanpa että konkarikin löytää sivuilta kiinnostavan kohteen. [RH]
minervakustannus.fi

Tarunhohtoinen Tankavaara. Kultakylän tarinoita

Kirjailija Anne Roth aloitti kullanhuuhdonnan jo neljävuotiaana Tankavaarassa. Hän on koonnut kultakylän vaiheet teokseen, jonne on tallennettu paikan syntyhistoria, kehitys ja nykypäivä. Kultamiehet Niilo ’Nipa’ Raumala, Yrjö ’Karhu’ Korhonen ja Kari Virtanen keksivät tarjota turisteille mahdollisuuden kokeilla kullanhuuhdontaa Tankaojan varteen tekemällään valtauksella. Kultahuuhtomo avattiin virallisesti 12.6.1970 ja tieto levisi puskaradion kautta. Kun lehdet innostuivat kirjoittamaan uudesta matkailun vetonaulasta, kävijöitä hääri valtauksella jo ensimmäisenä kesänä tuhansittain.

Tankavaaraan liittyy monia vaiheita. Kullanhuuhdontakisat saivat alkunsa, kun mietittiin tapaa, jolla voitaisiin kerätä varoja ikääntyvien kultamiesten Kultamieskodin rakentamiseen. Muitakin tempauksia järjestettiin, joissa varakkaampi väki sai osansa kullan lumosta ja kartutti samalla rakennuskassaa.     Turistilaumoille piti myös perustaa kahvila ja majoitustiloja, jotka nousivat talkoilla. Myös Kultamuseo sai alkunsa Tankavaaran alkuvuosina. Tankavaara tarjoaa edelleen palveluitaan nelostien varressa Vuotson ja Saariselän välissä. Tarunhohtoinen Tankavaara kokoaa vuosikymmenten tapahtumat ja tarinat. [RH]
docendo.fi
 

Suomen lohkareet ja tarinakivet

Kaksikko Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen on laatinut aiemmin teokset Suomen luolista, rotkoista ja luonnon pyhistä paikoista. Neljäntenä sarjassa yksiin kansiin on koottu Suomen lohkareet ja tarinakivet.

Aluksi tehdään selkoa käsitteistä ja kohteisiin liittyvien tarinoiden syntytavoista. Kivien koko tai muoto on saanut vanhan kansan mielikuvituksen liikkeelle antaen niille erityisiä voimia tai merkityksiä. Ne ovat olleet kokoontumispaikkoja, uhrikiviä, rosvojen väijyntäpaikkoja, rajakiviä, muistokiviä ja niin edelleen. Joitain kiviä on voitu käyttää myös merkinantovälineinä. Moniin lohkareisiin liittyy kansantarinoita, jotka elävöittävät kohde-esittelyjä.

Karttojen ja kuvien kanssa esiteltyjä lohkareita on noin 180 ja sen lisäksi koordinaatin kera ja useimmiten ilman kuvia lähes 350 kohdetta. Niin tällä kuin edeltävilläkin teoksilla on yksi merkittävä puute: paikkakuntakohtainen hakemisto puuttuu. Jos haluaa tietää vaikkapa Pieksämäen merkittävät lohkareet, on kahlattava ensin sisällysluettelo ja sen jälkeen selailtava sivut, joilla on esitelty muut kyseisen tyyppiset lohkareet. Tästä puutteesta huolimatta kookas teos on avain mielenkiintoisiin maailmoihin. [RH]
salakirjat.net
 

Kuulin allien laulavan

Yleisradion luontotoimittaja Minna Pyykkö on tuttu niin radion kuin television luonto-ohjelmista. Se, mitä emme ehkä yleensä tiedä, on että hän on koulutukseltaan paitsi biologi, myös psykologi ja taidemaalari. Useasti palkitulta toimittajalta on ilmestynyt kirja, joka vie lukijansa pieniin elämyksellisiin luontohetkiin sanojen ja luontotuokioiden innoittamin herkin akvarellimaalauksin.

Kirja on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Lyhyet tekstit kertovat linnuista, kasveista, erilaisista eläimistä, kohtaamisista, tunnelmista, moninaisesta luonnosta. Luontotoimittajan työ tarjoaa mahdollisuuden tutkia luontoa eri alojen asiantuntijoiden seurassa, mutta perheretket, tunnelmat saaristossa ja retket pääosin eri puolilla Etelä-Suomea kuljettavat lukijaa luontoon. Kirjassa maataan sammalmättäällä suurennuslasi kädessä, sukelletaan rupikonnalampeen, seurataan muuttolintujen rengastamista, katsellaan hirvisonnia metsän reunassa, ihaillaan kevään vehreyttä ja seurataan jäälauttojen liikehdintää. Pienten, hienojen hetkien tavoittaminen on tärkeämpää kuin suurien elämysten tavoittelu.

Luonnossa liikkuja tavoittaa tuttuja tuntemuksia ja vieraantuneempi ehkä löytää kirjan opastamana luonnon annit. Kirja on varsinaista lohtulukemista ankeina päivinä. [RH]
docendo.fi