Lapin kesä

01.06.2022 | Sauli Herva

Lapin kesä kukkii nopeasti. Rytmi on kiihkeä ja tekemistä riittää – tapahtuu niin paljon lyhyessä ajassa. Hyppää kyytiin ja poimi vinkki jos toinenkin matkaasi.

Kesällä on Lapissa aikaa kellon ympäri, mutta räkkä saattaa pitää ihmisen pojat kiireisenä. Kukat kukkivat ja lakastuvat nopeasti. Vain elämän jatkuva kiertokulku on ja pysyy.

Ihmisen ohikiitävästä näkökulmasta tunturien huiput ja kirkkaat järvet ovat ajattomia ja pysyviä. Sinne on päästävä ainakin kerran kesässä tai elämässä. Mennä voi jalkapatikassa, maastopyörällä, veneellä tai ehkä uiden.

Rennomminkin voi ottaa, vaikka kalastellen, marjastaen tai kiekkoja heitellen. Myös taivaalle kannattaa aina välillä katsahtaa esimerkiksi täyden kuun aikaan. Hyödyllisen sääilmiöiden tutkistelun lisäksi voi nähdä vaikka kurkiauran kaartelevan.

Hyttysiin, paarmoihin ja mäkäräisiin tottumaton kesäyön kukkuja voi puolestaan yrittää paeta ötököitä veneellä.
 

Lapissa valoisten öiden aika koittaa pian vapun jälkeen. Paras sesonki yöllä valvomiseen alkaa kuitenkin vasta toukokuun loppupuolella ja jatkuu elokuun alkupuolelle, jolloin kesäyöt ovat aivan fantastista aikaa.

Eritoten näin on alkukesällä touko-kesäkuussa suunnilleen juhannukseen saakka, jolloin viimeistään ensimmäiset verenjanoiset hyttysetkin ovat heränneet uuteen kiivaaseen kesäyöelämään.

Räkkään tottuneita eivät ötökät kuitenkaan paljoa haittaa. Lapinmies saattaa heittää kellon kesäksi menemään, olla yökaudet kalassa tai kukkua muuten vain, ja nukahtaa juuri silloin kuin sattuu nukuttamaan.

Hyttysiin, paarmoihin ja mäkäräisiin tottumaton kesäyön kukkuja voi puolestaan yrittää paeta ötököitä veneellä.

Kevätkesä Lapissa huipentuu ketojen ja luonnon niittyjen kukkaloistoon juhannuksen tienoilla tai heti sen jälkeen viimeistään kesä-heinäkuun vaihteessa.

Värikylläisinä hehkuvat luonnonkukkaniityt voivat tulla aikamoisena yllätyksenä, mikäli on tavannut kulkea pohjoisessa vasta heinä-elokuussa tai syksyllä ruska-aikaan.

Jonkinlainen hämmästys on kukkaniittyihin tottuneellekin aina myös se, kuinka nopeasti kesäpäivän seisauksen jälkeen luonto ikään kuin alkaa valmistautua jo syksyyn. Hehkuvan kirkkaat värisävyt syvenevät ja tummuvat tästä eteenpäin päivä päivältä.

Kullan keltainen kullero on Lapin maakuntakukka. Se on tunturien rinneniittyjen kuningas.

Suomi on siinä mielessä poikkeuksellinen maailman kolkka ja Lappi aivan erityinen erämaa, että autolla ja pikkukengillä pääsee helposti melkein mihin tahansa.

Lapin retkeily klassisina alkuaikoina, ennen sotia, maanteitä ja viitoitettuja retkipolkuja ei vielä mennyt kaikkialle. Varsinkin tuntureiden huiputtamiset olivat suosittuja ja tavoiteltuja sankarisuorituksia.

Tänä päivänä tunnetuimmille kukkuloille tunkee väkeä melkein haitaksi asti, eikä elämys välttämättä ole enää lainkaan entisen kaltainen. Rakennetut suorituspaikat kuuluvat kaupunkeihin, eivät kansallispuistoihin.

Huippuelämyksiä etsivien kannattaa jättää suosituimmat kohteet väliin ja kääntää katseet katveisiin. Ihan läheltä maanteitä voi löytää suhteellisen helposti huiputettavia kumpareita, joiden näköalat saattavat peräti yllättää.

Toisinaan Lapin kesässä voi sataa räntää, mutta pitkät ja hikiset hellejaksot ovat varsinkin viime aikoina yleistyneet. Kaikenlaisiin keleihin pitää aina varautua, mutta uikkareita ei kannata missään tapauksessa unohtaa.

Ei nimittäin ole yhtään liioittelua väittää, että Suomen parhaat hiekkarannat ja uimavedet löytyvät Lapin syrjäisten järvien hiekkarannoilta.

Tunturijärvien hiekkarantojen vesi voi olla lämmintä ja ihanan raikasta yhtä aikaa

Vanha sananparsi ”Jaakko heittää kylmän kiven”, tarkoittaa uimavesien olevan 23.7. tienoilla lämpimimmillään. Eritoten Lapin valoisassa kesässä se on totta vain likimääräisesti.

Ennen pyöräretkiä tehtiin lähinnä maanteillä, mutta läskirenkaisten maastopyörien myötä pyöräavusteisesta vaeltamisesta melkein missä tahansa erämaissa on tullut oikea vaihtoehto jalkapatikassa kulkemiselle.

Hyviä puolia ovat muun muassa se, että iso osa painosta saadaan laskettua hartioilta alas pyörän päälle, eivätkä jalkapohjat, polvet ja lonkat rasitu läheskään samalla tavalla kuin raskas rinkka selässä kuljettaessa.

Reunaehtoina lajin sujuvassa harrastamisessa ovat jonkinlainen kunto, tasapaino ja perusrohkeus. Hankalissa maaston kohdissa, esimerkiksi juurakkoisilla poluilla, kivikoissa, pehmeiköissä ja pitkospuilla kovin aroille sieluille polkimilla pysyminen voi tuottaa melkoisesti vaikeuksia.

Jonkinmoinen polku tai kulku-ura sekä tekninen ajotaito helpottavat ja tuovat mielekkyyttä harrastukseen. Tunkkaamisesta puhutaan silloin, jos jompikumpi tai molemmat puuttuvat.

Älyvapaa moderni matkailuelinkeino on onnistunut lanseeraamaan Lappiin peräti kokonaan uuden alueen nimeltä Meri-Lappi. Alueessa itsessään ei ole mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin. Nimi nyt vain on väärä ja typerä.

Perämeren pohjoisin rannikkoseutu on tosiasiallisesti historiallista ja maineikasta Peräpohjolaa. Perämeri puolestaan itsessään ei oikein ole meri lainkaan, vaan enemmänkin valtavaa järveä muistuttava makeavetinen murtovesiallas.

Onnettomasta nimityksestä huolimatta Peräpohjola ja eritoten Perämeri on omaleimaista ja hienoa retkiveneilyseutua. Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä pohjoisemmas ja mitä ulommas Perämerelle uskaltautuu, sitä hienompia luonnonaarteita voi löytää.

Syyskesän usvahämyiset päivät ovat Lapin luonnossa sadonkorjuun aikaa. Silloin on aika kerätä marjat ja sienet pimeän kaamoksen vitamiineiksi.

Eikä syksy ole pelkästään luonnonmarjojen tai sienten keräämistä, vaan myös riistan ja vedenviljan korjuuta. Paras hetki viehekalastukseen loppuu hallaöihin, mutta katiska ja verkkokalastajat saavat hyvin saalista myöhemminkin.

Paljosta puheesta huolimatta kotimaisen villikalan markkinat eivät harmillisesti ole sellaisella tasolla, että Lapin sivukylillä voitaisiin pelkästään kalastuksen tuomaan toimeentuloon elämää varata. Ehkä sekin aika vielä joskus palaa.

Kalastushommat opitaan parhaiten kesällä ja poikasena, niin kuin monet muutkin asiat. Minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa.

Lapin ja kaikkien pohjoisten rajaseutujen luonnonkiertoon kuuluvista tapahtumista eräs vaikuttavimmista on suuri muuttoliike.

Suureen muuttoon ovat ennen muinoin osallistuneet kaikki luomakuntaan kuuluvat, niin linnut, kalat kuin nisäkkäät. Kivikaudella kaikki ihmisetkin.

Viisas ihminen on kuitenkin tappanut vaeltavat nisäkäslaumat sukupuuttoon ja ylikalastanut tai tammennut umpeen vesistöt niin kaloilta kuin itseltään. 

Ainoastaan lintujen osalta kevään ja syksyn suuri muuttoliike on tänä päivänä laajassa mittakaavassa enää totta. Kaikkein näyttävintä se on ehkä suurten lintujen, kuten hanhien, joutsenten ja kurkien ollessa liikkeellä.

Kurkiauran kaartelu korkealla taivaalla saa sydämet sykähtelemään.

Lapin kesän kääntyessä kohti syksyä alkavat yöt hiljalleen pimentyä. Taivaan ilmiöt, kuu ja tähdet erottuvat jälleen paremmin kuin keskikesällä valoisten öiden aikaan.

Salaperäisyydessään täysikuu on aina kiehtonut ihmismieltä. Lieneekö totta vai tarua, mutta täydenkuun aikaan tuntuu kuin sää olisi aina juuri silloin tyven ja taivas pilvetön.

Täysikuu on hienointa kokea avotuntureissa tai järvien avarilla selkävesillä mahdollisimman kaukana kaikista valosaatelähteistä. Eikä saunarannassakaan välttämättä täysikuulla yhtään hassumpaa ole vilvoittelemassa istuskella.