Kymmenen kämmekän kesä

20.04.2018 12:55 | Jouni Laaksonen

Orkideat ovat kasvimaailman kaunottaria kautta maailman. Suomessa orkideoita edustavat kämmekät. Harvinaisen kukan näkeminen voi olla ikimuistoinen elämys. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen

Kun pari kesää sitten tein maastotöitä Karhunkierroksen retkeilyopasta varten, ajoitin yhden tutkimusmatkoistani kesäkuun alkuun. Toiveena oli bongata neidonkenkä, Oulangan kansallispuiston tunnuslaji. Olin saanut tietää muutaman varman paikan Kiutakönkään suunnalta, joissa kyseisen kämmekän pääsisin todennäköisesti näkemään.

Hyvin usein samassa painanteessa oli piilossa neidonkenkiä.

Kesän ensimmäisen maastopäivän vietin Valtavaaralla, nyt toisena maastopäivänä olin liikkeellä Kitkajoen laaksossa ja kolmantena menisin Kiutakönkäälle. Tavoitteena oli ennen kaikkea valokuvata maisemat Pähkänänkalliolta sekä tutustua kahteen Kitkan laaksoon laskevaan vesiputoukseen.

Huikean Pähkänän maiseman jälkeen suunnistin polkujen ulkopuolella vesiputoukselle, joka oli sievä. Kun haeskelin kuvakulmaa ottaakseni vesiryöpystä kuvan, näin jalkojeni juuressa vaaleanpunaisen kukan. Neidonkenkä!

Yllätyin, kuinka pieni neidonkenkä on, korkeutta koko kasvilla on vain 10–15 senttiä. Mutta hennon pinkki kukka on suuri, 3–4 senttiä korkea, ja se on monimutkainen ja kaunis, kuten kämmeköillä tapaa olla.

Calypso bulbosa nöyrrytti minut heti polvilleni. Löysin neidonkengän omin päin, paikasta, jossa en ollut tiennyt sitä kasvavan.

Lopulta tämän intensiivisen maastoviikon aikana törmäsin neidonkenkään neljässäkymmenessä eri paikassa. Jokainen pysäytti ja vaikutti. Olin parin vuosikymmenen mittaan patikoinut Karhunkierroksen kahteen kertaa ja tehnyt lukemattomia päiväretkiä Oulangalla, mutta koskaan en ollut nähnyt neidonkenkää.

Olin aina ollut liikkeellä väärään aikaan.

Nyt opin, että kesän alussa puiston tunnuslajin näkee varsin suurella varmuudella, kun vain pitää silmänsä auki. Ja erityisesti, jos on tarkkana hieman kosteissa ja kasvillisuudeltaan rehevissä kohdissa. Panin merkille, että aina jos näki yleisiä ja helposti havaittavia sudenmarjoja levittelemässä neljää suurta lehteään, kannatti katsoa lähimaastoa tarkasti pinkkiä seuloen.

Hyvin usein samassa painanteessa oli piilossa neidonkenkiä.

Orkideoilla voi olla ihmeellisen suuri vaikutus ihmisiin. On intohimoisia orkideoiden keräilijöitä ja kasvattajia, ja alalla esiintyy myös laitonta orkideoiden salakuljetusta. Toisaalta pienen orkidean näkeminen ohimennen luonnossa voi olla loppuelämäksi muistiin piirtyvä kokemus.

John Muir on yksi maailman tunnetuimmista luonnonsuojelijoista ja alan pioneereista. Skotlannissa syntynyt luonnontutkija ja kirjailija teki elämäntyönsä Yhdysvalloissa. Hänen ansiostaan perustettiin maailmankuuluja kansallispuistoja, kuten Yosemite ja Sequoia, hän oli perustamassa nykyään yli miljoonan jäsenen luonnonsuojelujärjestö Sierra Clubia, ja hänen mukaansa on nimetty retkeilyreitti niin USA:ssa kuin Skotlannissakin, ja lisäksi muun muassa vuori sekä jäätikkö.

Miten John Muir liittyy kämmeköihin?

Vuonna 1864 Muir vaelteli Kanadan suoalueilla tutkien kasveja ja puita. Yhtenä päivänä hän piti kompassilla perussuuntaa ja rämpi laajan vetisen suoalueen halki. Hän alkoi pelätä, että ei ehtisi valoisan aikana suon yli kuivalle maalle, kun auringon jo laskiessa hän löysi pienen puron sammalpediltä neidonkengän, ensimmäisensä.

Muir istui kukan juurelle ja purskahti itkuun ilosta.

45 vuotta myöhemmin Muir muistelee retkeä ja toteaa: ”Tämä tapaamiseni neidonkengän kanssa oli ikimuistoisempi ja vaikuttavampi kuin mikään tapaamisistani ihmisten kanssa, ehkä Emersonia ja yhtä tai kahta muuta lukuunottamatta.”

Ralph Waldo Emerson oli runoilija, puhuja ja vaikuttaja, kuuluisuus.

Oulanka-kesäni kolmannen maastoviikon ajoitin heinäkuun alkuun, koska silloin kukkaloisto olisi monipuolisimmillaan.

Tikankontti on kaikista Suomen kämmeköistä ehkä komein, ja ylipäänsä kukkansa osalta suurimpia luonnonvaraisia kukkiamme. Tämänkin lajin osalta olin saanut sisäpiiritietona muutamia varmoja bongauspaikkoja, ja tiedot pitivät paikkansa.

Tätä upeaa kukkaa olin päässyt ihailemaan jo kerran aiemminkin, joten aivan samanlaista hurmosta en kokenut kuin ensimmäisen neidonkenkäni löytäessäni. Silti kun maastoviikon aikana löysin tikankontteja sattumalta ennalta tietämättömistä paikoista, jokainen näistä kerroista säväytti.

Saman viikon mittaan tapasin runsain mitoin Suomen yleisintä, mutta silti hyvin kaunista maariankämmekkää ja muutamassa paikassa harvinaisempaa kirkiruohoa. Heinäkuun lopulla puolestaan kävin valokuvaamassa kukkivan, upean tummaneidonvaipan Pienen Karhunkierroksen varrelta, paikasta jossa olin sen lehdet nähnyt edellisvuonna.

Kesästä tulikin todellinen kasvibongauskesä.

Vietimme heinäkuussa viikon Kökarin saaressa Ahvenanmaan lähellä ja biologi-vaimoni istui illat pitkät nenä kiinni Retkeilykasviossa tunnistaessaan päivän mittaan näkemiämme Manner-Suomesta poikkeavia kasveja. Kämmeköistä valkolehdokki sattui polkujemme varrelle Kökarissa.

Heinäkuu on kukkabongarin kulta-aikaa, ja kuun loppupuoliskolla suuntasimme sellaiselle kotikuntamme Natura-alueelle, joka on suojeltu nimenomaan arvokkaan kasvilajiston vuoksi. Kellojärvellä kesän mielenkiintoisten kasvilajibongausten määrä kasvoi usealla ja kämmeköiden määrä yhdellä, veripunakämmekällä.

Heinä-elokuun vaihteessa meille avautui vajaan viikon rakonen lähteä jonnekin pohjoiseen.

Tutkimme Suomen tunturikasviota, ja huomasimme että rikkaasta kasvilajistosta kehutuista tuntureista kotiamme lähinnä sijaitsi Tuntsan Takkaselkätunturi Sallassa. Varasimme petipaikat tunturin juurelta varaustuvasta ja lähdimme taaperon kanssa retkelle.

Aurinkoiset kelit eivät suosineet, vaan sadekamppeet olivat tarpeen joka päivä. Itse Takkaselkätunturille nousun päivänä epäilytti pitkään alhaalla, kannattaako laelle lainkaan kivuta, kun näkyväisyys sadepilven sisällä oli vain joitakin kymmeniä metrejä.

Nousimme silti, ja kannatti. Näin elämäni ensimmäisen arnikin ja ruijanpahtahanhikin, sekä muun muassa ketonoidanlukon, pahtarikon, viherraunioisen ja muita harvemmin tavattavia.

Edelliset eivät ole kämmeköitä, mutta paluumatkalla törmäsimme kahteen orkideaankin.

Alas kämpälle seurailimme lähdepuroa, jonka varressa hurmaannuimme vahingossa löytämistämme pussikämmekästä ja herttakaksikosta. Nämä ovat hentoja ja melko värittömiä, ja molemmat huomasimme aivan jalkojemme juuresta.

Elokuussa olimme mustikassa tutussa lähimetsässä Kuhmossa. Poimuria sinisillä marjoilla täyttäessäni huomasin äkkiä edessäni melko korkean, hennonkapean mutta ylvään suoraselkäisenä kukkivan yövilkan.

Laskin äkkiä mielessäni: Tämä oli kesän kymmenes kämmekkälajini!

Sinänsä kymmenen lajia on vain vajaa kolmannes kaikista Suomen luonnonvaraisista kämmeköistä. Silti tasaluku tuntui lähes jonkunlaiselta saavutukselta, kun en ollut erityisesti sellaiseen pyrkinyt. Nyt kun asiaa alkaa ajatella, Suomen noin 33 kämmekkälajin bongaaminen kukkivina saman kesän aikana voisi olla mielenkiintoinen projekti...