Koppeloviikko

07.05.2019 | Markus Sirkka

Aamuöinen metson soidin on kevään näyttävimpiä luontonäytelmiä. Soidin huipentuu koppeloviikkoon, jolloin naarasmetsot, koppelot, saapuvat soidinpaikalle tarkistamaan, kuka on metsän kuningas.

Kurkistelen teltasta tehdystä piilokojustani soidinalueena toimivan komean mäntyharjanteen kupeella ja kuulostelen.  Aamuhämärästä yöstä erottuu tummia, sinne tänne liikkuvia hahmoja, korviin kantautuu napsuvia ja hiomista muistuttavia ääniä. metsässä vallitsee taianomainen tunnelma; metsä todellakin soi.

Ääni kantautuu hyvissä olosuhteissa vain pari sataa metriä, jos sitäkään, joten soitimen paikkaa on tiedusteltava etukäteen, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ennen kuin valitsin teltan paikan, olin kierrellyt sopivilla kohteilla etsimässä merkkejä aktiivisesta soitimesta. Soidinalueeksi harjanteen paljasti metsojen runsaat kuivat, männynneulasia sisältävät ulosteet ja oksiin takertuneet höyhenet.

Lumessa, ennen kuin se suli pois, näkyi siipien ja koipien tekemiä jälkiä.

Istuin kojussa hyvissä ajoin edellisenä iltana, sillä ukkolinnut saapuvat päiväreviireiltään soidinpaikalle yleensä illan hämärryttyä.

Ensimmäinen lintu rysähti soidinreviirinsä järeään mäntyyn kohta auringonlaskun jälkeen. Lintu kakoo oksalla kuin männynneulanen olisi takertunut sen kurkkuun. Raskaan linnun saapuminen ei jäänyt huomaamatta, vaikka sitä ei nähnytkään.

Jos karhu on metsän kuningas, on metso Metsolan mahtilintu. Suomen suurin metsäkanalintu voi painaa neljästä viiteen kiloa, naaraskin helposti kaksi.

Metsolla on monta nimeä kuten karhulla, homenokka ja ukkometso tutuimpina. Eri sukupuolillakin on omat nimensä: tummanpuhuva koiras on itse ukkometso, kauniin punaruskearintainen naaras taas koppelo.

Aamulla soidintantereella arvokkaasti astelevan ja vähän väliä kaula pitkänä soivan ukon rinta kimmeltää metallinvihreänä. Marssiessa siipisulat viistävät maata ja pyrstö on levitetty ylväästi puolikaareen.

Naaraiden kotkotus saa vauhtia ukkoihin. Ukkoja hyppää korkealle ilmaan ympäri soidinaluetta.

Soidin huipentuu koppeloiden saapumiseen, koppeloviikkoon, jolloin suurin osa paritteluista tapahtuu. Eteläisessä Suomessa naarasviikko ajoittuu yleensä huhtikuun viimeiselle ja Pohjois-Suomessa toukokuun ensimmäiselle viikolle.

Kukin soidinalueen kukoista partioi omaa osaansa, viereisen linnun alueeseen rajoittuvaa soidinreviiriä. Nuoret linnut tarkkailevat kauempaa, kun soitimen keskustassa kukkoilee vahvin valtalintu, joka myös hedelmöittää suurimman osan koppeloista. Kiivaimpaan aikaan soitimella otetaan yhteen joskus verisestikin. Kerran olen löytänyt yhteenotossa kuolleen linnun, höyhentuppoja ja irronneita sulkia useasti.

Aamun tullen linnut kaikkoavat soidinareenalta päiväreviireilleen.

Yleensä yönäytös on ohi aamuyhdeksään mennessä, joskus kiivaimpaan aikaan teltan edustalla soinut lintu on pakottanut pysymään teltan näkösuojassa liki puoleen päivään, kun lintua ei ole halunnut ajaa pakosalle.

Etelä-Suomessa soidinhuippu on jo ohitse, mutta pohjoisessa Suomessa soidin on nyt kuumimmillaan. Soidinta voi kuitenkin etelässäkin vielä päästä näkemään, sillä ainakin osa ukoista viihtyy soidinpaikalla pitkälle toukokuuhun. Myös koppeloita voi vielä soidinpaikalla vierailla, jos ensimmäinen pesintä syystä tai toisesta tuhoutuu.

Yö soitimelle tietää tarkkailijalle lyhyitä yöunia, mutta se vaivaa kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea.

Lisätietoa ja lähteet: Metso havumetsien lintu. Keski-Suomen metsoparlamentti (2014).
metsoparlamentti.fi
riistakolmiot.fi/raportit/metso-2018