Klassikko

01.03.2023 | Tapani Leppänen

Hetta-Pallas on klassinen reitti ja suomalaisten tunturivaeltajien oppikoulu. Kokosimme vinkit ensimmäiselle hiihtovaellukselle.

Kolme syytä aloittaa täältä

[01] Palvelurakenteet. Hetta-Pallas-reitin voi hiihtää tuvalta tuvalle. Maalis-huhtikuussa talvireitti on käytännössä konelatua. Avotunturissa sen kunto on arvoitus, mutta pohjustettua ja hyvin viitoitettua reittiä on helppo seurata.  

[02] Turvallisuus. Ihmisten ilmoille pääsee nopeasti. Maantielle on maksimissaan päivämatka, ja puhelin kuuluu syvimpiä notkelmia lukuun ottamatta. Kanssakulkijatkin tuovat turvaa. Tuvilla ja taukopaikoilla tapaa muita ihmisiä. 

[03] Kansallismaisema. Pyöreälakiset Pallastunturit nousevat 500 metriä ympäristöään korkeammalle. Valkoisena hohtava tunturijono on henkeä salpaavan kaunis, ja reitin maisemat Tunturi-Lapin ehdotonta eliittiä.

Ensimmäinen hiihtovaellus

Talvinen tunturivaellus on vaativinta ja samaan aikaan palkitsevinta retkeilyä Suomessa. Valkoisena hohtavat hanget, satumainen tunturimaisema ja kirkas kevätaurinko tarjoavat upeita elämyksiä.

Seuraavassa hetkessä sää voi muuttua. On kyettävä suunnistamaan, vaikka maisema katoaa, leiriytymään myrskyssä ja huolehtimaan perustarpeistaan pakkasessa. Kokemuksen karttuessa tämäkään ei ole ongelma.

Merkityltä reitiltä on hyvä aloittaa. Kevään edetessä isoimmat haasteetkin alkavat taittua. Päivä pitenee, hanki kantaa ja kovimmat pakkaset hellittävät. Keväisellä Hetta-Pallas-reitillä vaeltaja ei ehkä ole kaikilla mittareilla erämaan armoilla, mutta paikallaan on silti muistuttaa, että sää voi muuttua nopeasti myös täällä. Myräkän noustessa päivähiihtäjät katoavat ladulta, mutta vaeltajan on pärjättävä omillaan.

Kesällä hankituilla retkeilytaidoilla pääsee pitkälle. Jotkut asiat sujuvat talvella jopa helpommin. Esimerkiksi ruoka säilyy viileässä erinomaisesti. Ahkiossa tavarat kulkevat mukavasti, vaikka niitä onkin vähän enemmän. Alamäessä matka taittuu ilmaiseksi, ja ilman rinkkaa pienikin pysähdys on lepotauko.

Vaeltamisessa kysymys on kulkemisesta, kokemisesta ja itsestään huolehtimisesta. Perusasiat ovat samoja vuodenajasta riippumatta. Vain kulkutapa ja olosuhteet muuttuvat.
 

Kolme kynnyskysymystä. Uskallanko lähteä?

[01] Pakkanen. Elämä ulkona on pukeutumiskysymys vuodenajasta riippumatta. Varsinainen hiihtoasu on harvoin enempää kuin tuulenpitävä takki ja pitkähihainen kerrasto. Toisinaan kevätauringossa hiihdetään paitahihasillaan. Liikkeessä on lämmin, ja olennaista on oikeastaan hikoilun välttäminen. Lisää vaatekerroksia tarvitaan, kun liike pysähtyy. Lämmin taukotakki toimii myös leirivaatteena, kun sen alle vaihtaa kuivaa. Ensimmäisenä iltana vaeltaja on jo adaptoitunut toimimaan ulkona. Kevättalvella yölämpötila laskee harvoin 20 asteeseen tai sen alle. Lämmin makuuspussi ja -alusta pitää tietysti olla. Liike on lääke myös illalla ennen nukkumaan menoa.

[02] Hiihtotaito. Vaellushiihto on suksilla kävelemistä, eikä ahkion vetäminenkään vaadi normaalikuntoiselta erityistä harjoittelua. Pulkkaan tottuu muutamassa tunnissa. Teknisesti taitavat hiihtäjät erottuvat joukosta lähinnä alamäessä, mutta vaativammankin laskun pääsee kyllä alas laskemalla poikki rinteen tai auraamalla. Suksilla vietetystä ajasta on tietenkin hyötyä, ja alla on hyvä olla jonkin verran hiihtokilometrejä. Enemmän kuin hiihtotaidosta, vaelluksella on kuitenkin kysymys peruskestävyydestä. Jos jaksat vaeltaa kesällä, ei ongelmia ole tiedossa talvellakaan.

[03] Välineet. On totta, että hiihtovarusteet, talviteltat, -makuupussit ja -alustat muodostavat helposti nelinumeroisen rahareiän. Toisaalta monet varusteet ovat ihan samoja kuin kesällä. Esimerkiksi vaatteet löytyvät usein kaapista. Liikkeelle kannattaa lähteä siitä mitä on. Kaasulla voi keittää talvellakin, kunhan se on talvilaatua, ja keittimen alla jonkinlainen alusta. Kolmen vuodenajan makuupussin ja kesäpussin voi sujauttaa päällekkäin, ja yhden paksun makuualustan sijaan voi ottaa kaksi ohuempaa. Sukset voi lainata ja ahkioin vuokrata. Rinkankin kanssa voi hyvin vaeltaa.

Millaiset sukset?

Hetta-Pallas-reitillä näkee vaeltajia ihan tavallisilla latusuksilla. Se on mahdollista, koska reitti on keväisin hiihdettävissä konelatua tai vähintään latupohjia pitkin. Suositeltavina latusuksia ei silti voi pitää. Jäisissä laskuissa kevyet välineet ja raskaat kantamukset ovat huono yhdistelmä, eikä urien ulkopuolelle ole asiaa. Välinerikotkin ovat vaarana.

Kevään hankikannoilla Pallas on tunturisuksien valtakuntaa. Teräskanttinen suksi mahtuu ladulle, mutta tuo rutkasti varmuutta sen ulkopuolelle yhdessä tukevamman hiihtokengän kanssa. Tavallista murtomaasidettä jämäkämpiin BC- tai telemark-siteisiin sopivat monot ovat paitsi tukevampia, myös lämpimämpiä vaellusjalkineita.

Metsäsuksi on toinen vaihtoehto, mutta juuri täällä, sen enempää latupohjilla kuin keväisessä avotunturissa, umpihankisuksen ominaisuudet ovat harvoin parhaimmillaan.

Sauvojen tärkein ominaisuus on kestävä rakenne ja riittävän kokoinen sompa.

Suomen suosituin

Hetta-Pallas-reitin vaeltaa vuosittain noin 10 000 ihmistä, joista arviolta kolmannes tekee sen talvella. Luku kuulostaa isolta ja onkin sitä, mutta ei talvireitillä sentään jonossa hiihdetä. Koronavuodet ovat takana, ja kasvu on palannut normaalikäyrälle. Viimeisen kymmenen vuoden aikana sitä on joka tapauksessa yli 50 prosenttia.

Jos joku on klassikko, niin tämä. Vaellusreitti linjattiin vuonna 1934. Siitä asti se on ollut suomalaisten tunturivaeltajien kestosuosikki ja eräänlainen oppikoulu.

Monelle Hetta-Pallas on ensimmäinen oikea tunturivaellus. Suosion salaisuus on maisemien ja palvelurakenteiden välinen yhteys. Varaustupiin tukeutumalla koko matkan voi periaatteessa vaeltaa ilman telttaa. Silloin se kulkee reittiä Sioskuru-Hannukuru-Nammalakuru tai toisinpäin. Tämä on perusreitti, johon kannattaa varata kolme yötä.

Kaikissa tuvissa on myös avoin puoli. Teltta tuo vaeltajalle sekä valinnanvapautta että turvaa. Reitin varrella telttailu on talvellakin sallittua vain tupien ja taukopaikkojen läheisyydessä, mutta pienempiä autiotupia ja kotia on mistä valita.

Viimeisen 10 vuoden aikana reitin varrella on uusittu tai kunnostettu käytännössä kaikki retkeilyrakenteet. Erityisen paljon uutta rakennettu muutaman viime vuoden aikana. Talvireitin ristiviitoitus uusittiin vuonna 2020 ja kesäreitin perinteiset nuoliviitat muutamaa vuotta aiemmin.

Vaelluksen voi tehdä molempiin suuntiin. Hetasta Pallakselle se on suositumpi lähinnä siksi, että Pallaksen maisema ja aurinko ovat koko matkan edessä. Vastaantulijoitakin on vähemmän.

Palakseen ja Hetan välillä on saatavilla autonsiirtopalveluja. Viikossa ehtii tekemään myös mukavan rengasreitin.

Enontekiön Hetasta lukien reitin ensimmäinen osuus nousee Pyhäkeron tuvan kautta Sioskuruun. Siinä missä kesäreitti johtaa huipulta huipulle, talvireitti seurailee alavampia maita. Avotunturiin se nousee toisena päivänä Sioskurun ja Hannukurun välillä. Tämä on talvireitin hienoin, mutta huonolla kelillä myös vaativin osuus. Latukoneella se ajetaan vain maalis-huhtikuussa ja silloinkin kerran viikossa. Tuuli voi pöllyttää ladun umpeen tunnissa, mutta latupohja ja avotunturin hanki kantavat kyllä. Lännessä maisemaa hallitsee Outtakka, Ounastunturin korkein laki.

Hannukurun tuvalla pääsee saunaan. 10 euron maksun voi suorittaa etukäteen ja kaiketi jälkikäteenkin luontokeskuksessa tai Metsähallituksen Eräluvat-verkkokaupassa.

Omaa rauhaa etsivä retkeilijä poikkeaa Pahakurun idylliselle autiotuvalle. Puurajan yläpuolella sijaitseva tupa palkitsee maisemillaan ja toimii tukikohtana myös Ounastunturin huiputtajille.

Hannukurusta etelään voi hiihtää tunturin kahta puolta. Länsipuolen latua huolletaan ainoastaan huhtikuun alussa Lapponia-hiihdon aikana. Varsinainen talvireitti kiertää tunturin itäpuolelta Yli-Kyrön kautta ja nousee avotunturiin vielä kerran Montellinmajan kohdalla.

Nousu on jyrkkä, mutta perillä maisema palkitsee. Paliskunnan omistama, pitkään autiotupana palvellut Montellinmaja on nykyään suljettu, mutta sen viereen on noussut tuliterä päiväkota. Suurin rakennus on moderni kuivakäymälä, jollaisia reitille on rakennettu viime vuosina urakkatahdilla.

Paikka itsessään on taianomainen. Aurinkoisena kevätpäivänä se tuntuu kuhisevan päivähiihtäjiä, mutta hämärän laskeutuessa tunturi hiljenee. Nammalakurun tuvalle matkaa on vielä runsas kilometri.

Nammalasta talvireitti laskeutuu tunturin länsipuolelle.

Jos keli sallii yläreitille voi ja kannattaa poiketa myös talvella. Kesäreitin merkinnät näkyvät hyvin, ja keväthanki kantaa. Matkan varrelle osuu Rihmakurun kota, jonka jälkeen edessä ovat Pallaksen korkeimmat laet. Ylimmäs kohoaa Taivaskero, 809 metriä merenpinnasta.

Jos reitti on klassikko, sitä on myös päätepisteessä sijaitseva Pallaksen tunturihotelli, joka rakennettiin vuona 1948 alkuperäisen, saksalaisten jatkosodassa räjäyttämän funkkishotellin tilalle. Pihapiirissä oleva luontokeskus on tilapäisesti suljettu, mutta Hetassa sijaitseva Tunturi-Lapin luontokeskus palvelee normaalisti.

Autiotupa on avoin tupa, jonka varustukseen kuuluvat kamiina, kaasuliesi ja makuulaverit. Isommissa tuvissa on usein erillinen varusteiden kuvatukseen tarkoitettu huone. Kirjoittamaton sääntö kuuluu, että aikaisemmin tullut tekee tilaa myöhemmin tulevalle. Käytännössä on hyvä varautua siihen, että samana iltana saapuneet jakavat paikat saapumisjärjestyksessä. Tarvittaessa sopu antaa sijaa.

Varaustuvat vastaavat pitkälti autiotupia, mutta ovat lukittuja ja varattavissa maksua vastaan. Autiotuvista poiketen niiden varustukseen kuuluvat patjat. Varaus tehdään Metsähallituksen Eräluvat-verkkokaupassa tai soittamalla luontokeskukseen, josta noudetaan myös avaimet. Paikat myydään peti kerrallaan, jolloin samassa tuvassa voi majoittua myös muiden seurueiden jäseniä. Yöpyminen maksaa 16,50 €. 

Päivätuvat on tarkoitettu ensisijaisesti päiväretkeilijöiden taukopaikoiksi. Hetta-Pallas-reitillä ne ovat 6-kulmaisia hirsikotia, joiden keskellä on hormillinen tulisija. Kodan seiniä kiertää kapeahko istuinlaveri, joka soveltuu tarvittaessa myös yöpymiseen.

 

Telttailijan tärpit

Jos Hetta-Pallas-reitin pystyykin tekemään tupavaelluksena, se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden myös talvitelttailun harjoitteluun.

Reitin varrella telttailu on sallittu ainoastaan tupien ja taukopaikkojen läheisyydessä. Rajoituksen voi ajatella myös mahdollisuutena, sillä tuvan läheisyys tuo ensikertalaiselle turvaa. Päiväkäyttöön tarkoitetut kodat toimivat nekin telttailijoiden tukikohtina ja tarjoavat mahdollisuuden tulisteluun ja varusteiden kuivatteluun.

Ennen vaellusta talvitelttailua kannattaa kokeilla kotioloissa. Eivät perusasiat silti kovin paljon eroa kesävaelluksen rutiineista. Talvella monet askareet vain vievät vähän enemmän aikaa.

Yöpaikalle kannattaa saapua ajoissa ja hyvissä voimissa, sillä leirin pystytys ja itsensä huoltaminen ottavat aikansa. Rutiinit muodostuvat kuitenkin nopeasti. Seuraavana iltana ja aamuna homma sujuu jo sukkelammin.

Vaikka tarkoituksena olisi yöpyä tuvissa, teltta on tunturivaeltajalle myös hätämajoite. Jos tuvalle ei syystä tai toisesta pääse tai siellä ei ole tilaa, omavaraisuus tuo pelivaraa.

Talviteltan ja laadukkaan kolmen vuodenajan vaellusteltan ero on häilyvä. Olennaista on, että liepeet ulottuvat alas asti ja teltassa on hyvät tuuletukset. Keveimmät kesäteltat karsiutuvat pois. Eteistilansa vuoksi tunneli on suosituin, muttei ainoa vaihtoehto.

 

10 Vinkkiä lumileiriin

[01] Telttapaikkaa valittaessa kannattaa tutkailla tuulen suuntaa ja suojaa. Puurajan alapuolella on yleensä suojaisampaa, mutta avotunturissa hanki kantaa paremmin. Mahdollinen vesipaikka säästää merkittävästi polttoainetta, kun vettä ei tarvitse sulattaa lumesta.

[02] Teltan pystytys aloitetaan pohjan tamppaamisella. Jos kysymys ei ole teräshangesta, alusta on syytä tiivistää. Se onnistuu hyvin suksien avulla. Tunneliteltta kannattaa pystyttää tuulen suuntaisesti.

[03] Kovalla tuulella teltta kannattaa ankkuroida lumeen ennen kaarien pujottamista. Tavallisilla maakiiloilla ei tee talvella mitään. Pidempiä talvikiiloja myydään kaupassa tai sellaiset voi askarrella itse. Pehmeään hankeen lyhyemmät upotetaan poikittain. Suksetkin kannattaa hyödyntää ankkuripisteinä.

[04] Talviteltan liepeet jatkuvat alas asti. Niitä vasten voi lapioida lunta, joka estää pöllyävän lumen pääsyn sisä- ja ulkoteltan väliin. Joissain malleissa on erilliset myrskyliepeet. Kovalla tuulella teltan ulkopuolelle voi rakentaa lumiharkoista suojamuuria.

[05] Tunneliteltan eteiseen kannattaa kaivaa syvennys, jolloin absidissa on mukavampi puuhastella. Samalla telttaan käynti onnistuu helpommin osumatta telttakankaaseen.

[06] Metrisessä hangessa vain mielikuvitus on lumiarkkitehtuurin rajana. Hankeen kaivettu keittiö antaa suojaa sekä keittimelle että ruokailijoille.

[07] Hiihtopäivän päätteeksi alin vaatekerros kannattaa vaihtaa kuivaan. Hyvä vaihtoehto on huoltaa ensin itsensä ja pystyttää leiri vasta sen jälkeen. Hiihtosukat ja pohjalliset kuivahtavat hyvin untuvatakin povitaskuissa.

[08] Makuupussiin kannattaa kömpiä lämpimänä. Pieni iltajumppa saa veren kiertämään ja tekee hyvää myös lihaksille.

[09] Makuupussiin voi pukeutua tarpeen mukaan, kunhan vaatteet ovat kuivia. Taukotakin voi vetää lisälämmikkeeksi jalkopään päälle. Hiihtosukat kannattaa ottaa makuupussiin, sillä aamulla ne on mukava pukea lämpiminä. 

[10] Perinteinen kuumavesipullo lämmittää mukavasti makuupussissa ja jäähtyy yön aikana juomalämpöiseksi. Myös termospullot kannattaa keittää illalla täyteen. Se nopeuttaa mukavasti aamutoimia. Pissapullo on kätevä varuste, jos hätä yllättää keskellä yötä.