Kiilopään talvipyöräreitit – näin syntyy hieno ajokokemus

17.02.2020 | Tomi Savolainen

Talvipyöräreitit vaativat jatkuvaa huoltoa ja tarkkanäköistä suunnittelua. Toisaalta lumipeite mahdollistaa huikeat reittilinjaukset. Tutustuimme reittimestari Timo Veijalaiseen ja selvitimme, millainen on hänelle paras talvipyöräreitti.

"Olin klassinen ’ei ikinä läskipyörää’ -mies. Ensimmäinen läskipyöräkokemuskin oli ihan kauhea. Pyörä oli vääränkokoinen ja -lainen: M-kokoinen Surly 3,8-tuumaisilla renkailla melkein kaksimetriselle kuskille."

Pyörää Timo Veijalainen ei valinnut itse. Hänet houkuteltiin malliksi lehtijutun kuvauksiin. Vajaa kymmenen vuotta sitten läskipyörien suosio oli vasta tulossa ja yksityiskohdissa riitti opettelua.

"Kun sain oikeankokoisen pyörän, olin saman tien myyty."

Veijalainen juo illallisen päälle kahvia Kiilopään tunturikeskuksella. Kofeiini ei haittaa, sillä myöhäisillalla kutsuu unien sijaan lanaa vetävä moottorikelkka. Ennen lanausta Veijalainen kertoo talvipyöräilystä.

Hän vastaa Kiilopään ja Saariselän talvipyöräreiteistä. Tunturihiihdosta tunnetusta Kiilopäästä päätettiin tehdä myös talvipyöräilyn keskus talvikaudelle 2019–2020. Reittiverkosto laajentui samalla Saariselän suunnalla.

 

”Keskitalvi ja sydäntalvi ovat taianomaisimmat hetket pyöräilijälle.”

 

Veijalaisen entiset inhokit, leveärenkaiset läskipyörät mahdollistavat pyöräilyn kinoksiin ajetuilla poluilla.

Hän opetteli talvipyöräreittien teon Ylläksellä, joka laajensi talvipyöräilyverkoston satakilometriseksi muutama vuosi sitten. Veijalaisen aloittaessa ajot tehtiin vielä vapaaehtoisvoimin.

Sitten matkailuyhdistys päätti maksaa reitin teosta ja kilpailutti sen.

"Muuten laaja reitistö ei olisi kehittynyt läpi talven ajettavaksi", Veijalainen sanoo.

Saariselän-Kiilopään alueella talvipyöräreittien kunnostuksen maksaa osa alueen yrittäjistä latuhoitokunnan kautta. Ylläpidosta vastaa Kiilopään vuokraamoa pyörittävä Roll Outdoors. He palkkasivat reittimestariksi Veijalaisen.

Hänelle harrastus on muuttunut jo toistamiseen työksi. Osan viikosta Veijalainen nimittäin työskentelee valokuvaajana pitkin Lapin tunturialueita. Silloin reittejä ajavat Roll Outdoorsin yrittäjät tai muut työntekijät.

Veijalainen kuvaa luontoa, joskin linssi kohdistuu yhä useammin myös aktiviteetteihin. Työt ja harrastukset ovat ruokkineet toisiaan.

"Luontoliikunnan ja valokuvaamisen kautta löysin pyörät, sillä niillä oli luonteva liikkua."
 

Kiilopään ja Saariselän pyöräreiteillä mutkat ja kinkareet seuraavat toisiaan. Suoraa baanaa saa hakea. Maaston tuntevat tietävät, että luonto ei selitä jokaista kurvia. On ajateltu pyöräilijää.

"Ensin reitit perustuivat huoltouriin, jotka olivat suoria. Niihin kyllästyi. Nousi kunnianhimo, että reittejä voi tehdä mielekkäiksi ajaa", Veijalainen sanoo.

Mihin tahansa mutkia ei kuitenkaan kannata tehdä. Moottorikelkan ja lanan yhdistelmä ei nouse tiukasti mutkittelevaa serpentiiniä tunturin rinteellä. Reitistön suunnittelussa pitää yhdistää pyöräilyn hauskuus ja reitin huollettavuus.

"Täällä ei tarvitse muuttaa ympäristöä tai kurittaa luontoa. Eikä täällä tee mielikään kaataa puita, kun tuota ikimetsää katsoo. Talvipyöräreitin rakentamiseen riittää, että kelkka mahtuu. Lana mahtuu silloin myös."

Reittien huolto on muutamassa vuodessa muuttunut. Ensin lumi yksinkertaisesti tiivistettiin moottorikelkalla. Siten löytyi laitteistoa lanaukseen ja auraukseen.

Pohjausvaiheessa kelkkaa painaa hangen reitin pohjaksi. Huoltoajoilla uuden tai tuulen tuoman lumen auraaminen on selvästi tamppaamista nopeampaa etenkin pakkaskeleillä.

Veijalaisen mielestä Suomen selvästi parhaat talvipyöräreitit ovat Kiilopäällä ja Ylläksellä. Nykyisin alueille tulee kävijöitä nimenomaan talvipyöräilyä varten.

"Yksi syy suosioon on, että talvireitistö palvelee kaikkia ensikertalaisesta edistyneeseen pyöräilijään."

Veijalainen pitää tärkeänä, että reiteillä on myös avotunturia vaikka puurajan yläpuolella reitit tukkeutuvat herkästi.

"Pitää hyödyntää maiseman erilaiset paikat. Tunturimaisema pitää päästä näkemään vähintään yhdestä paikasta", reittimestari linjaa.
 

Myräkän jälkeen ajokelpoisiksi hoidetaan tärkeimmät urat. Tämä korostuu keväällä, kun koko laaja verkosto aukeaa. Ensin huolletaan sekä Kiilopäälle että Saariselälle jokin reitti ja keskusten väliset reitit. Saariselällä lananjäljen saa ensin Piispanoja, Kiilopäällä lähireitit sekä Rönkönlampi.

Mutta mikä on alueen hienoin reitti?

"Se taitaa olla Niilanpää, jota juuri rakennan. Käydään koivikossa lähes puurajassa ja siitä tiputetaan ikimetsään. Siinä aistii erämaan, vaikka Kiilopää on aika lähellä. Maisematyypit vaihtelevat."

Tammikuun lopussa verkostoa oli auki yli 50 kilometriä. Sen ajoon kului yleensä 6–8 tuntia.

"Kahdeksassa tunnissa lyödään peli poikki ja jatketaan seuraavana päivänä. Nopeus ei ole reitin teossa valttia vaan se, että reitistä tulee hyvä käyttäjälleen", Veijalainen sanoo.

Kunnon lumimyrskyn jälkeen reitistö ajetaan ensin pelkällä kelkalla. Lanaaminen muuttuu kevättä kohden helpommaksi, joskin isojen lumisateiden jälkeen työtä riittää aina päiväkausiksi.

"llätyksiä tulee varsinkin pohjausaikaan. Kelkan saa tosi helposti ympäri ja lapiohommat ovat tulleet hyvin tutuksi. Rinteissä ja vesistöissä etenkin tapahtuu."

 

Tammikuun lopussa verkostoa oli auki yli 50 kilometriä.

 

Timo Veijalainen nauttii sydäntalven luontoelämyksistä.

"Eniten kannustaisin ihmisiä liikkumaan kovilla pakkasilla, pyöräillä voi vaikka olisi -25 astetta. Kovin moni ei pääse enää arktista talvea kokemaan", Veijalainen sanoo.

Hänen pyörätuntiensa määrää rajoittaa fyysinen reittimestarin työ. Pyörälle mies nousee kuitenkin aina kun mahdollista. Ajohauskuuden lisäksi hän kokee pyöräilyn osana reittityötään.

"Pyörän päältä näkee parhaiten, mikä toimii."

Luontoelämykset ilahduttavat huoltokelkan päällä. Veijalainen on kokenut lanauksillaan lukuisat tähtikirkkaat yöt ja revontulet. Porot tai ainakin niiden jäljet ovat jokapäiväinen näky.

"Riekot ovat virkistäneet mieltä, ja niiden määrä on kasvanut. Tänäänkin useita parvia lähti lentoon. Riekko ei lähde kelkkaakaan kauas pakoon, koska se on reviirisidonnainen."

Länsipuolen reitillä Veijalaiselle on tullut tutuksi jänis, joka menee aina saman puun alle piiloon. Hän kertoo siitä hymyillen.

"Olen luonteeltani erakko, ja tykkään olla tuolla ulkona."