Kevättalven lukusuosituksia

03.03.2021 | Raija Hentman

Ounistunturin maisemia, katoavaa talvea ja pyöräilyn iloa.

Ounis – Paikan henki on ystävyksien, Ketomellassa syntyneen ja asuvan Kari Autton sekä kylästä mökin hankkineen Ilkka Vauran, yhteistyön tulos. Paikallisille Ounas on Ounis, niin tunturi, joki kuin järvikin. Ounistunturien alue rajautuu etelässä Pahakuruun ja pohjoisessa Ounasjärveen.

Ketomellan kylä on teoksen keskuspaikka, jonka kautta tarkastellaan Enontekiön historiaa tuhansien vuosien takaa lähinnä 1960-luvulle asti. Osansa saavat muun muassa asutushistoria, sota-aika, Kekkosen reissut, savottahommat, maantien tulo ja pikku-Anjan katoaminen. Kuvituksena on useita vanhoja valokuvia.

Hätkähdyttävin pala menneisyyttä liittyy Ounistunturin ympäri 1800- ja 1900-lukujen taitteessa rakennettuun rengasaitaan. Aita oli suomalaisten poronhoitajien valtion varoin toteutettu hanke, jolla valmistuttuaan oli pituutta 83 kilometriä. Aidan jäänteitä on edelleen maastossa nähtävissä.

1900-luvun alussa saamelaisiin suhtauduttiin alempiarvoisena väkenä, mikä johti neljään porosaamelaisen murhaan vuosien 1907 ja 1933 välillä. Verityön tekijät olivat yleisesti tiedossa, mutta paikallinen lainvalvoja, nimismies, ei reagoinut tekoihin. Siksi dokumentointia tapahtumista ei ole kirjallisissa lähteissä, vaan se on kulkenut vaiettuna tietona paikallisten keskuudessa.

Kari Autto on tutkinut tuon Kuolemanaidaksi nimetyn rengasaidan historiaa pitkään. Hänellä on pihapiirissään pieni museo, johon on koonnut vanhaa esineistöä.

Paikallishistorian lisäksi Auttoa kiinnostaa paikallinen murre, ja hän on kerännyt murresanastoa vuosikausia. H:n päälle puhuminen ja murresanasto saavat teoksessa omat lukunsa.

Rajavartijana työskennellyt Autto on valokuvannut kauan Ounisturien luontoa, eritoten kasveja, josta hän on saanut liikanimen Kukkaherra. Suurin osa teoksen kuvituksesta on Autton käsialaa. Ounistuntureiden geologiaa, kasveja ja eläimiä käsitellään lyhyesti. Aukeaman levyiset panoraamakuvat (kirjan koko on 28,5 cm x 23,7 cm) herättävät kaipuun Ounistuntureiden maisemiin.

Olisi ollut hyvä, jos tämän suurtyön viimeistelyssä olisi ollut mahdollista saada vielä editointiapua. Omakustannetta on myytävänä luontokeskuksissa, paikallisilla yrittäjillä ja sitä saa myös Ilkka Vauralta.

Kari Autto, Ilkka Vaura | Ounis – Paikan henki | 236 sivua | 45 € | Omakustanne: ilkka@vaura.fi

Talvi katoaa

Varsinainen ammattilaisnelikko pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen. Pertti Koskimies (teksti), Ville Heikkinen (nisäkkäät), Jarmo Manninen (maisemat) ja Markus Varesvuo (linnut) ovat tuottaneet upean, mutta toisaalta lohduttoman teoksen luonnon ja luontokappaleiden sopeutumisesta talveen, ja siitä, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan.

Koskimiehen vuolas, mutta sujuvasanainen teksti esittelee varhaisempien vuosisatojen käsityksiä pohjoisen luonnosta ja toisaalta paljastaa tarkkoja tietoja lintujen ja nisäkkäiden sopeumista talvesta selviytymiseen.

Kylmyyshän ei tapa, vaan nälkä. Kylmyyteen linnut ja nisäkkäät ovat varustautuneet erinomaisesti, sillä talvipuku eristää huomattavan hyvin lämpöä. Esimerkiksi vihervarpusella on talvella yli 2 100 ja kesällä reilut 1 400 höyhentä, naalin valkoinen talviturkki on eläinmaailman lämpimimpiä. Ja jollei kerää varastoja tai vaihda väriä, voi viettää talvikauden nukkuen tai horteessa.

Talven niukkaan ravintoon useat linnut ja nisäkkäät keräävät runsaita ruokavarastoja. Orava on paljon huonomuistisempi kuin vaikkapa tiaiset, jotka muistavat tuhansia kätköjään yli puoli vuotta, kevään tuloon asti. Mutta jos vuoroin sataa ja pakastaa, varastot jäävät jääkuoren alle, liian lämpimillä varpuspöllön koloon varastoimat eineet mätänevät.

Lämpötilan vaihtelut voivat keskitalvellakin muodostaa hankeen jäisiä kerroksia, jotka estävät niin lintujen lumen suojiin kaivautumisen kuin porojen ja peurojen jäkälän kaivun. Kuohkea lumikerroshan on erittäin hyvä lämmöneriste; 30 asteen pakkasissa lumen alla 30–40 sentin syvyydessä lämpötila on nollassa.

Valkoinen suojaväri on muun muassa riekon, metsäjäniksen ja kärpän tärkeimpiä keinoja säilyä hengissä. Värin vaihtuminen ei riipu lumen tulosta tai sulamisesta, vaan päivän pituudesta, joka on vakaa vuosituhannesta toiseen. Valkoinen eläin sulalla maalla on kutsu pedoille ruokapöytään.

Mielenkiintoisessa teoksessa vain taitto paikoin harmittaa, sillä aukeaman taitossa muutamien kuvien tärkein kohde on taitteen kohdalla. Lisäksi kuvatekstit on jostain käsittämättömästä syystä painettu liian haalealla ja pienellä fontilla. Muutoin teksti ja kuvat avaavat ovet talviseen maailmaan – joka on jo katoamassa eteläisimmästä Suomesta.

Ville Heikkinen, Pertti Koskimies, Jarmo Manninen, Markus Varesvuo | Katoava talvi | 224 sivua | 24,95 € | otava.fi