Keväinen räme

20.04.2018 13:27 | Matti Mela

Parhaat rämeet olen löytänyt Kolarin ja Kittilän alueilta.

Kevään suurimpia nautintoja on hiihtää viimeisillä lumilla harvamäntyisillä rämeillä, ilman aikatauluja.

Suon hanget ovat sulaneet ja tiivistyneet niin paljon, että hiihtäminen sujuu kuin itsestään. Kelkkailijat ovat häipyneet tuntureille tai pilkille järvenselille. Ensimmäiset kurjet hiippailevat suon toisella laidalla männynkäkkyröiden lomassa, lumen alta paljastuvat edellisen syksyn karpalot ovat parhaimmillaan.

Kurkien äänet ja keloutuneet männyt saavat aikaan erämaan tunnun, vaikka suo sijaitsisikin kylän laidalla. Kevätöinä riekon päkätys, ketun ulvahdus ja kuunsirppi ovat lisäämässä tunnelmaa.

Vastaheränneen karhunkin jäljet löytyvät usein rämeitten laidoilta.

Rämeet kuten muutkin suot ovat siitä miellyttäviä retkimaastoja, ettei niissä ole juuri ylämäkiä. Tätä ominaisuutta on alkanut arvostaa iän myötä entistä enemmän. Lisäksi soiden reunametsissä on kuivaa risua ja muuta tulipuuta yleensä yltäkyllin. Tämä johtuu siitä, että puita kuolee ja keloutuu soistuvassa maastossa runsaasti – eivätkä suoalueet oikein kiinnosta retkeilijöitä.

Hyviä ja laajoja rämealueita on oikeastaan aika vähän. Etelämpänä parhaat puuta kasvavat suot on ojitettu metsiksi. Inarin Lapissa korkeuserot alkavat olla jo niin suuret, että suot ovat enimmäkseen avosoita ja puustoiset suon reunaosat kovin kapeita. Lisäksi mänty vaihtuu usein koivuksi, mikä muuttaa suon luonteen aivan erilaiseksi.

Parhaat rämeet olen löytänyt Kolarin ja Kittilän alueilta. Teuravuomalta kun alkaa suksimaan soita pitkin kohti Kaukosta, niin siinä silmä lepää ja mieli virkistyy.

Kirjoittaja on Inarissa asuva biologi ja valokuvaaja, joka havainnoi tällä palstalla Lapin luonnon vuodenkiertoa.

klausmattimela@gmail.com