Kevään hiihtoviikko

28.02.2024 | Sauli Herva

Lapponia-hiihtoviikko vetää intohimoisia maastohiihtäjiä Tunturi-Lappiin vuosi vuoden jälkeen. Samat naamat kokoontuvat jälleen huhtikuussa lähtöviivalle. Iskimme peesiin ja jututimme neljä aktiivista karpaasia. Otimme selvää, mikä tapahtumassa viehättää.

Monien mielestä maalis-huhtikuun vaihde tuntureilla on parasta mahdollista loma-aikaa. Hiihtokelit ovat yleensä hyvät, kevätaurinko paistaa korkealta ja lumivalkoiset tunturimaisemat ovat ehkä upeimmillaan.

”Koko viikko maisemalatuja” iskulause on täyttä totta ja kuvaa hyvin tapahtumaa, joka hiihdetään Lapin, Suomen ellei koko maailman komeimmilla tuntureilla.

Lapponia-hiihto tapahtuma on poikkeuksellinen suomalaisten laturetkien ja massahiihtojen joukossa. Se ei ole pelkkä yksittäinen laturetki, vaan kokonainen kolme erillistä pitkää hiihtoa käsittävä hiihtoviikko.

Lapponia-hiihtoon osallistuu kirjava joukko suksella sujuttelijoita. Tapahtuman tunnelma on läheinen. Perusporukka muodostuu vuosi toisensa jälkeen lähtöviivalle asettuvista kuntohiihtäjistä.

Kanssahiihtäjiin tutustutaan aivan eri tavalla kuin yhden päivän laturetkillä ja massahiihdoissa.

Lapponian idea on siinä, että vietetään koko viikko yhdessä maastohiihdon merkeissä – urheillaan, kilpaillaan, saunotaan, istutaan, puhutaan hiihtämisestä, voidellaan suksia, tanssitaan ja jopa ryypätään.

Monille intoilijoille tapahtuma on ainutlaatuinen myös sen takia, että saa viettää koko viikon kaltaistensa puolihullujen joukossa ja pääsee vertailemaan minuutteja ja laskemaan sekunteja. Kaikille tulee takuulla tieto siitä, missä porukassa itse hiihtää.

Lapponia-hiihto 8.–12.4.2024. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: lapponiahiihto.fi.

JOUKON TARINA

Jouko Liinamaa, 63, sai aikoinaan hiihtokärpäsen puremia kotimaatilallaan Tahkovuoren kupeessa Nilsiässä.

Urheiluharrastus ja eritoten alppilajit kiinnostivat nuorukaista. Maatilan töiden sivussa kierrettiin alppihiihtokisoissa ympäri Suomea.

Maastohiihtokipinä syttyi Kalevi Oikaraisen ja Juha Miedon kaltaisten tuon ajan suuruuksien ja idolien innoittamana.  

Alppihiihtokäännökset ”tulivat täyteen” ja Joukon katse kääntyi kestävyyslajeihin, talvisin maastohiihtoon ja kesäisin maastopyöräilyyn. Fyysisen työn vastapainona harrastuksetkin ovat kovia ja fyysisiä, kuten entisaikojen mestarihiihtäjillä konsanaan.

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana Jouko on osallistunut joka kesä 180 kilometrin Tahko MTB -maastopyöräkisaan.

Talvisin hän on hoitanut kuntoaan osallistumalla kotimaisiin laturetkiin ja pitkiin massahiihtoihin mm. Pogostaan, Vuokattiin ja Helenan hiihtoon.

Erään kerran nyt jo edesmennyt hyvä ystävä Pekka ehdotti Lapponia-hiihtoa.  Ensimmäisellä kerralla majoitusvalinta oli ollut epäonninen. Keskellä yötä toiset mökissä asujat hoilasivat ”rakkaus on lumivalkoinen”. Aihe hyvä, mutta ajoitus huono. Vaikean alun jälkeen herrojen Lapponia-kuntoa on mitattu ja vertailtu vuosikausia.

Paljon myöhemmin Pekan toivomus oli, että hiihtokaverit ripottelisivat hänen tuhkansa Lapponia-tunturien tuuliin.

Joukon paras noteeraus on kokonaiskilpailun 59. sija noin 400 osallistujan joukossa.

Aina on kuitenkin selvitty maaliin!

TUOMON TARINA

Tuomo Pesonen, 53, on urheillut nuoresta vintiöstä asti. Sukset ja hiihto olivat mukana heti, kun poika oppi kävelemään. Tervolan nappulahiihdoista napsahti voitto ennen kouluikää ja kipinä kilpailemiseen oli syttynyt.

Teini-iässä mopokulttuuri otti hetkeksi selkävoiton ja kilpailut vähenivät, mutta armeijassa hiihtointo palasi ja systemaattinen valmentautuminen alkoi.

Aktiiviaikoina hiihtokilometrejä kertyi 3 500 kaudessa. Nykyään työmatkapyöräilyä on ympäri vuoden, ja matkaa edestakaisin kertyy 40 km päivittäin.

Valmentaja patisteli Tuomoa kokeilemaan pitkää matkaa. Vuonna 1995 hän osallistui Himmelriikin hiihtoon, Lapponia-viikon 50 km pituiseen osakilpailuun, ihastui tapahtumaan ja hiihti myös Karra Huikosen, Lapponia-viikon 80 km pituisen päätösmatkan.

Alussa tavoite oli yltää kokonaiskilpailuissa kymmenen sakkiin. Kisasaunaan tuotiin olutkori, joten kuntoa piti ylläpitää ainakin sen verran, että ehti 24 parhaan joukossa maaliin saakka.

Paras tulos on voitto joukkuekisasta.

Lapponian lähtöviivalla mies on seissyt 21 kertaa, viime vuosina enää lähinnä kilpakuntoilijoiden kiusaamista yrittämässä. Kun keväinen aurinko paistaa puhtaan valkeaan lumeen ja on hienot tunturimaisemat ympärillä, ei voi kuin nauttia ja antaa suksen huilata.

Erään kerran Karra Huikosella Ounastuntureilla oli sankka lumimyräkkä ja porukan edellä ajanut opaskelkka juuttui lumeen. Numerolaput rinnoissa hiihtäjät kiskoivat moottorikelkan irti, ja niin matka pääsi taas jatkumaan.

Viime vuosina on onneksi opittu, ettei roskia heitetä enää ladun varteen. Moni ottaa geelinsä ennen juottoasemaa ja jättää roskat roskikseen tai tukkii omiin hiihtohaalareihinsa.

HANNUN TARINA

Oululainen eläinlääkäri Hannu Kirstinä, 44, on harrastanut maastohiihtoa ja melko kattavasti kaikenlaista kuntoilua ja yksilöurheilua myös kilpailumielessä nuoresta asti.

Hiihtoa on kertynyt tasaisesti 3 000 tai 4 000 kilometriä kaudessa jo yli 20 vuoden ajan. Pyrkimyksenä on hiihtää molemmilla tyyleillä, mielellään lähes puolet lenkeistä tehdään perinteisellä.

Kesällä on ohjelmassa eniten juoksua, lisäksi maastopyöräilyä ja vähän myös maantiepyöräilyä. Voimaharjoittelua on ohjelmassa ylläpitävästi ja lihashuoltomielessä läpi vuoden.

Ensimmäisen kerran Hannu oli mukana Lapponia-hiihdossa vuonna 2010 ja sen jälkeen vuosittain. Paitsi yhtenä vuonna, jolloin leikki jäi kesken, kun hän kaatui avausmatkan laskussa ja olkapää hajosi leikkauskuntoon.

Hannu pitää itseään lähinnä kilpakuntoilija. Sijoitukset ovat riippuneet paljolti siitä, minkä verran on ollut kovatasoista porukkaa lähtöviivalla. Yleensä hän on hiihtänyt heti terävimmän kärjen takana tulevissa porukoissa.

Paras osuma on Keimiön Kiekeröltä, Lapponia-hiihdon 60 km avausmatkalta vuonna 2012 saavutettu 10. sija. Yhteistuloksissa paras tulos on 13. sija vuodelta 2022. Yleensä sijoitukset ovat pyörineet melko tasaisesti 20. tai 30. tienoilla.

Ensimmäisellä matkalla muodostuu lähes aina tietty pienempi porukka, jonka kanssa hiihdetään suurin osa matkasta.

Sama porukka on yleensä kasassa jossain vaiheessa seuraavillakin matkoilla. Ja usein samat tyypit ovat näissä porukoissa seuraavinakin vuosina.

Jos ladut ovat joskus jollakin matkalla olleet paikoin heikommassa kunnossa, niin aina ne on laitettu seuraavaan kisaan mennessä loistokuntoon.

JARKON TARINA

Aktiivinen maastohiihtäjä ja pohjalainen vapaaherra Jarkko Oksanen, 59, on nuorena harrastanut kilpahiihtoa seuratasolla ja talviretkiä yhdessä perheensä kanssa. Iän karttuessa harrastus on jatkunut, mutta kilpaileminen jäänyt.

Talven mittaan hiihtoa kertyy perinteisellä tai vapaalla tyylillä suunnilleen 1 500 kilometriä. Kesät sujuvat pyöräillen, rullasuksilla ja sauvarinteessä.

Jarkko oli kolunnut massahiihtoja, mutta Lapponia-hiihdosta hän sai tietää ”vasta” 30 vuotta sitten. Konsepti, tarina ja komeat maisemat kuulostivat erittäin mielenkiintoisilta.

Lapponian lähtöviivalla hän on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 lähtien. Korona-vuosien katkoksetkin aktiiviharrastajalla hoituivat omatoimisesti 200 kilometrin viikkorupeamina samoissa tunturimaisemissa.

Pääosin kaikki kolme pitkää matkaa on aina hiihdetty, mutta viime vuosina hän on siirtynyt puolikkaille. Tuloslistoilla on samalla noustu vanhalle tasolle tai ylikin.

Paras tulos pitkien matkojen kokonaiskisassa on jossakin 70. tai 80. sijan tietämissä. Tärkeämmät tavoitteet, kuten maaliin pääsy, mahtavat kelit, luistavat sukset ja mukava matkaseura ovat toteutuneet joka vuosi, vaikka kahta samanlaista Lapponia-viikkoa ei ole vielä koettu.

Vaihteleva maasto ja sääolosuhteet luovat omat haasteensa reittien kunnossa pitoon. Viikon aikana kelit saattavat vaihdella ”helvetin esikartanoista hiihtäjien paratiiseihin”.

Vuosien varrella on sattunut kaikenlaisia kommelluksia. Kerrankin hiihdettiin Karra Huikosta (80 km) karseassa räntäsateessa Sioskurun ja Hannukurun välisellä ylängöllä. Räntää piiskasi vasten kasvoja niin, että edellä hiihtäviä oli vaikea nähdä. Jonossa kyyristeli kiltisti ainakin satakunta raavasta miestä, täytyy olla sitkeä ukko letkan kärjessä?

Vähitellen selvisi, että lumiaurana kärjessä olikin sitkeä akka, jonka selän takana leveäharteiset päätä pitemmät äijät yrittivät muka muina miehinä lymyillä tuulensuojassa.

Taas kerran laitettiin hullut numerojärjestykseen.