Kekkosen taipaleella

06.09.2023 | Tapani Leppänen

Napapiirillä Oulangan virtavedet vaihtuvat itäisen Lapin suuriin erämaihin. Karhunkierroksen jatkona harvalukuisia kulkijoita johdattaa Topsakantaival kohti Sallatunturin vasta perustettua kansallispuistoa.

Sallatunturin lähireittejä on laitettu kuntoon uuden kansallispuiston myötä, mutta varsinaisena vaelluskohteena seutua on markkinoitu vähemmän.

Yhden syyn muodostavat nykyisen kansallispuiston pohjoispuolella olevat suuret suoalueet ja ojitetut yksityismaat. Mielekäs reittiyhteys katkeaa, vaikka polut jatkuvatkin Karhutunturista pohjoiseen kohti Tuntsan erämaata aina Itäkairaan saakka. Puiston eteläpuolella vanhoja metsiä ja suojelualueita riittää. Niiden läpi kulkee Topsakantaival.

Nämä polut kuuluvat liki tuhannen kilometrin pituiseen UKK-reittiin, joka taitaa olla nykymaailmassa huonosti tunnettu ja monilta osin unohdettu kokonaisuus.

Ylipitkät vaellusreitit ovat ajatuksena kiehtovia, mutta käytännössä useamman ylläpitäjän vastuulle jakautuvilla retkeilyreiteillä on taipumus rapautua. Reittimerkintöjen ja rakenteiden kunto vaihtelee eri osuuksilla. Ylläpidon lisäksi markkinointikin on helpompaa pienempinä palasina.

Kekkosen reitti kulkee Kolilta Savukosken Tulppioon. Matkan varrelle mahtuu monenlaista: Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Itä-Lapin parhaiden palojen lisäksi myös teitä ja talousmetsiä. UKK-reitin tunnetuin osuus on 80 kilometriä pitkä Karhunkierros.

Hautajärveltä Sallaan johtava Topsakantaival jatkuu siitä mihin Karhunkierros pohjoisessa päättyy. Fakta on vain se, että parhaina päivinä Hautajärven luontokeskuksesta lähtee Oulangan suuntaan melkein sama määrä kulkijoita kuin Topsakantaipaleelle koko vuoden aikana.

Me liityimme tähän harvalukuiseen joukkoon ja suuntasimme pohjoiseen kohti Sallatunturin vasta perustettua kansallispuistoa.

 

Topsakantaival kunnostettiin Sallan kunnan toimesta juuri parahiksi ennen kansallispuiston perustamista. Enimmäkseen se kulkee vieläkin puiston ulkopuolella, sen eteläpuolisissa vanhoissa metsissä ja soidensuojelualueilla. Nimikin on tuore, yleisökilpailulla valittu.

Nostimme rinkat selkään ja jaoimme 44 kilometrin pituisen taipaleen kolmelle päivälle. Neljäntenä kävelimme kansallispuiston sisäpuolelle sijoittuvat UKK-reitin osuudet.

Heti alkajaisiksi ylitetään napapiiri. Ensimmäiset 10 kilometriä käyvät lämmittelystä, sillä matka joutuu metsäautoteitä. Muutama hakkuualuekin ohitetaan. Talousmetsä ei tarjoa isompia elämyksiä, mutta tuoksuu syksyltä. Menohaluja on, mutta mieli rauhoittuu.

Kolme päivää myöhemmin Sallassa kansallispuiston kävijätutkimusta tehnyt Metsähallituksen työntekijä tiedusteli euromääräistä arviota retkemme hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista. Siihen kysymykseen en osannut vastata, vaikka ymmärrän pointin. Lieneekö retkeilyn tuomaa fyysistä ja psyykkistä arvoa edes mahdollista mitata rahassa.
 

Hautajärveltä Sallaan johtava Topsakantaival jatkuu siitä mihin Karhunkierros pohjoisessa päättyy.

Tervanpolttamalammin kodalla vastaan tulee ensimmäinen luonteva taukopaikka. Jos lähtö on venähtänyt iltapäivän puolelle, kodalle voi hyvin jäädä yöksi. Me pääsimme liikkeelle puolilta päivin ja jatkoimme matkaa lyhyen evästauon jälkeen.

Tästä eteenpäin Topsakantaival tarjoaa parastaan. Polku kutistuu kapeaksi ja maisemat paranevat. Mennään ylös ja alas Puupalovaaran, Paljakan ja Palotunturin rinteitä.

Virtavesiä alueella on vähänlaisesti. Se ohjaa leiriytymään muutamien lampien rannoille, joista löytyykin useita valmiita tulipaikkoja.

Juomapullo kannattaa täyttää silloin kun vettä on tarjolla. Reitin varrelle osuneet lammet vaikuttivat kirkasvetisiltä, mutta puhdistimme juomaveden varmuuden vuoksi.

Palotunturin laet eivät ihan ulotu puurajan yläpuolelle, mutta ylärinteillä maisema avartuu silti. Maasto on helppokulkuista, mutta jyrkkäpiirteistä. Kohta lakikuusikosta laskeudutaan alas Konttilammen rantaan. Sinne pystytimme teltan ja istumme pimenevää iltaa kotatulien äärellä.

Yön aikana maa on peittynyt valkoiseen kuuraan.

Kuvankaunis lampi höyryää aamuauringon säteissä. Kuten ruskaretkellä usein, elohopea on painunut yöllä pakkasen puolelle. Aamupäivän paisteessa vaatekerroksia saakin sitten jo vähentää ripeään tahtiin, sillä polku kiipeää takaisin tunturiin.

Ylimmäisen Palotunturin laelta avautuvat reitin avarimmat maisemat. Näkymät suuntautuvat itärajan takaisille tuntureille. Vuoden 1940 välirauhassa varsinaiset Sallatunturitkin jäivät Venäjän puolelle, vaikka myöhemmin samalla nimellä on kutsuttu sujuvasti myös matkailukeskuksessa kohoavia Pyhätuntureita.

Pian näköalapaikan jälkeen saavutaan Palotunturin kodalle, joka sijaitsee ylhäällä tunturissa olevan pienen lammen rannalla. Sen jälkeen laskeudutaan Löytöjängän-Suksenpaistama-aavan soidensuojelualueelle, jossa vaaramaisemat vaihtuvat syksyn värien kultaamiin aapasoihin.

Topsakantaipaleella riittää suota ja pitkospuita. Näistä reitin nimikkosuo, Topsakka-aapa, on arvonsa ansainnut. Sen läpi kuljetaan kuivin jaloin avosuota halkovaa kapeaa harjumuodostelmaa seuraten. Harjureitille osuu myös tulentekopaikka, mutta seuraavalle vesipaikalle, Suksenpaistaman laavulle, menee vielä hetki.

 

Topsakantaivalta saa tehdä rauhassa. Ensimmäiset ihmiset kohtasimme vasta Aikkipetsin päivätuvalla. Joku oli matkalla Rukalle, mutta useimmat tekivät Sallatunturista tulevaa Aikkipetsin kierrosta. Omamme lisäksi tuvan pihalle nousi pari muutakin telttaa.

Sallaa lähestyttäessä reittivaihtoehdot lisääntyvät. UKK-reitti kulkee Ruuhitunturin itäpuolta Siskelilammen kodalle. Vähän ennen kotaa voi valita Ruuhitunturin huipulle nousevan reitin.

Kansallispuiston ulkopuolella sijaitseva Ruuhitunturi on suosittu päiväretkikohde. Sen huipulla oleva näkötorni nostaa kulkijan harvalukuisen lakikasvuston yläpuolelle. Tämäkin alue on suojeltua metsää.

Ruuhitunturin reittiä voi suositella maisemapalaksi, jos sitä ei ole aiemmin kiertänyt. Nyt kun olimme Topsakantaipaleella, pysyttelimme uskollisena takaisin suomaisemaan laskeutuvalle UKK-reitille.

Kansallispuiston raja ylitetään vasta Siskelilammen jälkeen ja kohta ollaankin jo Kolmiloukkosen rannassa. Täältä polku jatkuu sorastettuna kohti luontokeskuksen virkaa tekevää Sallan Poropuistoa. On iltapäiväkahvien aika.

Luontokeskuksesta Sallan matkailukeskukseen on vielä muutaman kilometrin matka. Reittivaihtoehtojakin on useita, ja mitä lähemmäs tunturikeskusta tullaan, sitä vähemmän UKK-reitin punaisia kilpiä tuntuu olevan.

Kaikki polut johtavat kuitenkin perille.

 

Kansallispuistossa UKK-reitti haarautuu Sallatuntureita kiertäväksi Pahakurun kierrokseksi. Sen parasta antia ovat vanhat metsät ja kuvankauniit näkymät Isolle Pyhätunturille. Etelästä käsin ne avautuvat parhaiten Tunturilammelta ja pohjoisesta Kaippahanojan suunnalta.

18 kilometrin pituinen rengasreitti antaa hyvän kuvan Sallan kansallispuistosta. Tätäkin taivalta sai tehdä rauhassa, sillä Tunturilammen jälkeen vastaantulijoita ei juuri ollut. Kiersimme reitin vastapäivään. Opasteina toimivat jo tutuksi tulleet UKK-reitin punaiset merkit.

Pahakuruun tehdään pieni pisto. Kasvillisuuden peittämässä kurussa virtaavan puron panee merkille jo etäältä, sillä aiempien päivien äänimaisemasta on puuttunut tyystin virtaavan veden kohina.

Kahvivedet on haettava alhaalta. Kuruun laskeutuvia portaita pitkin se käy kätevästi.

Pahakurusta UKK-reitti jatkuu pohjoiseen Aatsinginhaudan suuntaan. Polkua riittäisi vielä päivätaipaleen verran, mutta Hanhikankaan jälkeen se katkeaa. UKK-reittiä pohjoiseen jatkavat siirtyvät tielle. 

Pahakurun kierros palaa takaisin Pyhätunturin pohjoispuolelta. Matkalla on rinnesoita ja kilometrikaupalla pitkoksia, jotka edustavat Sallan kansallispuistolle leimallista laiturimallia. Poikittain ladotut lankut ovat vähemmän liukkaita. Paitsi turvallisempi, elementeistä kasattu puupolku on helpommin huollettava.

Uusista retkeilyrakenteista löytyy myös metallia. Sen elinkaari on ylivoimainen, mutta toisessa vaakakupissa oleva tunnelma hieman kärsii.

Ritilärappusia pitkin kiivetään Ison Pyhätunturin (478 m) huipulle. Puuttomalta laelta avautuvat esteettömät näkymät ympäröivään kansallispuistoon. Idässä kohoavat vanhat rajantakaiset Sallatunturit.

Huipulle nouseva pisto erkanee UKK-reitiltä pari sataa metriä Sallan pohjoisrinteiden parkkipaikan jälkeen. Se on suuntaansa 1,9 kilometriä, mutta tehtävissä myös kierroksena, joka laskeutuu alas Itä- ja Pohjoisrinteiden väliselle tielle.
 

Uudenlainen arkkitehtuuri istuu maisemaan hienosti.

Pohjoista Pyhätunturia voidaan pitää koko kansallispuistohankkeen symbolina. Vielä menneellä vuosikymmenellä sen rinteille nimittäin haaveiltiin hissikeskuksen laajennusta.

Vuonna 2019 kunnassa tehtiin täyskäännös. Sen taustalla olivat epäilemättä uusien kansallispuistojen tuomat paikallistalouden vaikutukset, esimerkiksi Hossassa. Olipa asiasta mitä mieltä hyvänsä, Sallan kansallispuistoa on kai pidettävä ennen kaikkea matkailuhankkeena. Alueen luonto oli suojeltu jo ennen sitä.

Retkeilijän näkökulmasta perustamisrahoitus on tuonut infraa.

Rakenteiden uusiminen on loppusuoralla. Vuosi sitten työn alla olivat UKK-reitin varrelle sijoittuvat Kylmäheten ja Kaippahanojan päivätuvat, jotka ovat nyt retkeilijöiden käytössä. Tänä kesänä on uusittu Kolmiloukkosen ja Kaunisharjun laavut. Pahakurussa viimeistellään päivätupaa, joka on tämän jutun kartassa merkitty vielä tulipaikaksi.

Arkkitehti Manu Humpin suunnittelemat tuvat edustavat Sallatunturin tavaramerkiksi muodostunutta wau-arkkitehtuuria. Ne ovat luonteva jatke Sallan kunnan vuosina 2020–22 toteuttamalle PAN-hankkeelle, jonka myötä matkailukeskuksen alueelle on noussut useita norjalaisen Biotope-arkkitehtitoimiston suunnittelemia moderneja näköalapaikkoja.

Uudenlainen arkkitehtuuri istuu maisemaan hienosti ja antaa leimansa koko puistolle. Vaikka tuvat ja taukopaikat ovat jo itsessään nähtävyyksiä, pääosassa on isojen ikkunoiden kautta avautuva maisema.