Kehity paremmaksi oppijaksi

07.09.2022 | Pauliina Toivanen

Uuden tekniikan oppiminen on uusien hermoyhteyksien luomista. Se onnistuu parhaiten rennossa ja myönteisessä kehon- ja mielentilassa.

Lämmittelemällä rentoutta. Uusien tekniikoiden oppiminen onnistuu parhaiten silloin, kun keho on rento ja mieli virkeä oivaltamaan. Aloita uuden oppiminen kehon kokonaisvaltaisella lämmittelyllä, eri lihasryhmien aktivoinnilla eli hermotuksien herättelyllä. Aktivoi ensin syvät vatsalihakset vetämällä vatsaa napakasti sisään selkärangan tueksi. Pidä lämmittelyssä liikeradat laajoina, käy läpi jokainen kehonosa ja kiertosuunta, vaikka varsinaiset treenit kohdistuisivat vain ala- tai yläraajoille. Lopuksi voit laittaa vielä silmät kiinni, hengittää syvään sisään ja ulos ja samalla visualisoida onnistumisesi uudessa liikkeessä, tekniikassa tai tempussa, jonka olet päättänyt tänään opetella.

Myönteisenä läsnä. Tiedätkö sen tunteen, kun koitat opetella jotain uutta eikä se onnistu, vaikka kuinka vimmatusti yrität? Oppiminen onnistuu parhaiten myönteisessä, tietoisessa, keskittyneessä ja kiitollisessa mielentilassa. Kun harjoittelutilanteeseen suhtautuu myönteisesti, on helpompi pitää niin rentoutta kuin henkistä sitkeyttäkin yllä koko suorituksen ajan. Ilman harjoitusmotivaatiota uuden oppiminen ja tavoitteiden saavuttaminen on lähes mahdotonta.

Toistoja, toistoja, toistoja. Uuden taidon opettelu vaatii lukuisia toistoja, jotta liikkeistä tulee samanaikaisesti sekä nopeita että tarkkoja mutta myös luontevia. Aikuinen oppija tarvitsee toistoja usein huomattavasti enemmän kuin nuorempi. Toistoja ei kuitenkaan kannata tehdä jatkuvasti samanlaisina, vaan harjoituksiin voi keksiä pieniä muutoksia. Vaihda esimerkiksi maila painavampaan tai pallo erikokoiseen, lähde juoksemaan tai pyöräilemään erilaiseen maastoon, treenaa tavattomalla kelillä tai hienosäädä tekniikkaa. Muista myös keskittyä jokaiseen toistoon kuin se olisi ensimmäinen toisto.

Optimaalinen palautuminen. Elimistö tarvitsee palautuakseen riittävästi lepoa, nestettä ja ravintoa. Parhaimmillaan optimaalinen palautuminen tekee elimistöstä vahvemman, voimakkaamman, liikkuvamman ja ketterämmän seuraavaan harjoitukseen mennessä. Jos keho on uupunut, ei uuden oppimisestakaan tule mitään. Liian lyhyt lepoaika voi kuluttaa elimistön resursseja entisestään, mikä saattaa jatkuessaan aiheuttaa jopa ylikuormitustilan. Toisaalta jos lepoaika venyy liian pitkäksi, saatetaan silloinkin menettää harjoituksessa saavutettu hyöty. Muista, että lepoaikanakin voit visualisoida onnistunutta suoritusta ja edesauttaa siten uusien hermoyhteyksien syntymistä mielikuvien avulla!

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?