Kaupunkimetsät kunniaan

29.11.2023 | Pertti Koskimies

"Kun kohtaan kaupunkilaisen, hän toivoo minun löytävän lajeja, jotka tyrmäisivät uudisrakentamisen. Jo pilattuja paikkojahan taloille piisaisi."

Pentti Linkola oli maasto-ornitologina ylivoimaisesti aikaansaavin ja luonnonsuojelijana puoli vuosisataa muita edellä. Onnekseni tunsin hänet henkilökohtaisesti, ja hyllyssäni ovat hänen kirjansa ja kirjoituksensa.

Linkolan mieli musertui metsätalouden myllättyä ikimetsät horsmaa, kastikkaa ja havuntaimia puskeviksi murrokoiksi. Vähien suojelualueiden lisäksi Linkola löysi oikeita metsiä yllättäen kaupunkien helmoista.

Koirankuljettajien ja lenkkeilijöiden laumoja vieroksuvana villiluonnon ihailijana en keksi omaa tutkimusaihetta, jonka takia luuhaisin kaupunkikulmilla. Mutta ansiotyönä olen laskenut lintuja asuinalueiden liepeillä kaavoituksen luontoselvityksissä yli 20 vuotta.

Kaupunkimetsät ovat paljon monimuotoisempia ja luonnonmukaisempia kuin ne lapsi- ja teini-ikäiset, hengettömät mänty- ja kuusitaimikot, riu´ukot ja harveikot, jotka peittävät metsäalamme laidasta laitaan. Kaupunkimetsissä kasvaa aikuisia puita kaikkia lajeja, niissä on kosolti keloja ja pökkelöitä, niissä pärjäävät luonnonmetsien supisuomalaiset lajit, jotka on muualla saattohoidettu henkihieveriin.

Pikkuaskare ihmiskunnalle, joka ei ikinä opi rakentamaan luonnonmetsää.

Kun kohtaan kaupunkilaisen, hän toivoo minun löytävän lajeja, jotka tyrmäisivät uudisrakentamisen. Jo pilattuja paikkojahan taloille piisaisi.

Eipä kaupunkimetsillä olisi hätäpäivää, jos päättäjät tarkoittaisivat mitä sanovat. Esimerkiksi Helsingissä maankäytöstä ja kaavoituksesta vastaavan apulaispormestarin, Vihreiden Anni Sinnemäen mukaan ”luonnon monimuotoisuus on keskiössä kaikessa mitä kaupungissa tehdään” (blogi 21.5.2021). Luonto kukoistaa toimintaohjelmissakin: ”Luonnon monimuotoisuutta vaalitaan kasvavassa ja muuttuvassa kaupungissa.” Ja ”Tärkeät laajat viheralueet säilytetään ja niiden välisiä yhteyksiä kehitetään eliölajien ja ihmisen hyvinvoinnin tukemiseksi.” Helsinki aikoo julistautua maailman lintupääkaupungiksikin.

Oikeasti luontoa vaalitaan ja yhteyksiä kehitetään Helsingin viimeisissä metsäriekaleissa hakkuukonein ja puskutraktorein, tänä syksynä Laajasalon Stansvikissa.

Asfaltti- ja betoniviidakko nelisataavuotisten petäjien, ikikallioiden ja lehtopoukamien paikalla ei tosin edistä hyvinvointia ainakaan linnuilla, joita laskin siellä pesimäkaudella 2014. Selvitysalueella, 26 hehtaarilla metsää ja rantoja Stansvikinkalliolta Tahvonlahdelle, pesi peräti 51 lajia ja 320 paria. Paritiheys on 4–5-kertainen keskivertometsään verrattuna ja huomattavasti korkeampi kuin kaupungin ykköskohteina mainostamissa Mustavuoressa ja Haltialassa.

Vaikka länsiosan männiköissä lintuja oli vähemmän kuin Tahvonlahden rehevämmissä ympäristöissä, metsäalueen pirstominen köyhdyttää linnustoa säästyvässä itäosassakin. Aikoinaan Suomen linnuston seurantaohjelman suunnitelleena yliopistotutkijana perehdyin tutkimuksiin, jotka todistivat runsaan linnuston paljastavan muidenkin eliöryhmien monimuotoisuutta.

Näin TV:stä 13-vuotiaana, kun ihminen astui Kuun kamaralle. Pikkuaskare ihmiskunnalle, joka ei ikinä opi rakentamaan luonnonmetsää. Stansvikin metsän kehittymiseen eläinten, sienten ja kasvien kotina ja ihmisten ilona ei riitä kymmenenkään ihmispolvea.