Karoliinien reitillä

20.04.2018 13:23 | Sauli Herva

Ruotsissa, aivan Norjan rajan tuntumassa, Keski-Suomen korkeudella, kohoaa taivaisiin yli 1500-metrisiä suurtuntureita. ”Vaiska Ladunavaajan” joukoissa vaelsimme karoliinien reitillä Jämtlannin henkeä salpaavissa tunturimaisemissa. | Teksti & kuvat Sauli Herva

Jämtlanti on tavallaan Ruotsin ­Pohjois-Karjalaa, Östersund Joensuu ja Åre Koli. Rajan takana ei kuitenkaan ole mahtava Venäjä ja Siperia, vaan arkkivihollinen Norja ja Atlantti. Vanhoina aikoina myös Jämtlannin rajaseuduilla on sodittu.

Leirin purkamisen jälkeen pääsuunta oli lounaaseen.

Sukujuuriltaan suomalaisen kenraali Carl Gustav Armfeldtin armeijan katastrofaaliseen tuhoutumiseen Jämtlannin tuntureilla johtaneesta Trondheimin sotaretkestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 300 vuotta.

Armfeldtin sotajoukon karoliineista, Kaarle XII pohjoisen armeijan sota­miehistä, kaksi kolmasosaa oli suomalaisia talonpoikia. Hyökkäys‑joukot koottiin Åren laaksossa Duvedissa ja sen jäätymiseltä säästyneet rippeet hoippuivat henkihieverissä sota­retken päätteeksi Ånnsjön järven äärelle Handöliin.

Karoliinireitin vaellus alkoi reippaalla autoilulla Vaasan, Uumajan, ­Östersundin, Åren ja Enaforsin kautta lähtöpisteeseen STF Storulvån tunturiasemalle Snasahögarna tuntureitten kainaloon. Matkan teemaan luonnollisesti kuuluivat poikkeamiset molemmissa sotahistoriallisesti merkittävissä kylissä.

Tunturivaelluksen kaksi ensimmäistä hiihtopäivää taivallettiin lähes tismalleen samoissa maisemissa, paitsi vastakkaiseen suuntaan, missä karoliinien armeijan jokainen sotilas kävi ankarassa pakkasessa ja tuimassa talvi­myrskyssä armotonta kamppailuaan kasvotusten kuoleman kanssa vuoden vaihteessa 1718–1719.

Ensimmäiset kilometrit kohti ylänköä noustiin Stor-Ulvån purokurun suojissa painavia täyteen pakattuja ahkioita kiskoen. Parituntisen aherruksen jälkeen maasto loiveni ja Snasahögarna tuntureista eteläisin, Getryggen (1 382 m) jäi vähitellen takaoikealle.

Keli oli tyyni ja aurinkoinen, paras mahdollinen. Pääsuunta koko päivän oli länteen. Jossain vaiheessa ylänkö taittui laskuvoittoiseksi. Ensimmäinen leiri pystytettiin siellä täällä kasvavien tunturikoivujen lomaan Enan-joen itäpuolelle.

Toisen vaelluspäivän aamuohjelma oli parin tunnin hiihtoretki ilman ahkiota Enan-joen rotkon toiselle puolelle ja kiipeäminen Bustvalenin näköalakukkulalle.

Laelta aukesi laajat näkymät yli ylänköjen. Karoliinien muistoksi kumpareen huipulle on pystytetty jykevä kivimonumentti. Pelkkä vilkaisu alas sivaltaa kylmät väreet selkäpiihin. Tylyssä harmaassa aamussa ei ollut vaikeaa kuvitella sitä toivottomuutta ja tuskaa, mitä hyytävässä mustassa lumimyrsky-yössä marssiminen on ollut.

Bustvolan maisemiin tuupertui, sortui ja lopulta kuoliaaksi paleltui ainakin 3 000 suomalaista ja ruotsalaista sotamiestä.

Leirin purkamisen jälkeen pääsuunta oli lounaaseen. Norjan ja Ruotsin valtakunnanraja ja Enan-joki uudelleen ylitettiin pari tunnin hiihtämisen jälkeen. Jämtlannin sijasta täällä ainakin hallinnollisesti oltiin Sør-Trondelagissa, Norjassa.

Remskleppen harjanteelle noustiin löyhästi ”Armfeldts Karoliner” kyltein viitoitettua kesävaellusreittiä seuraillen. Uudessa pehmeässä pumpulilumessa lasku Essandsjøen-järvelle oli pitkä ja ahkioittenkin kanssa nautinnollinen.

Kakkosleiri pystytettiin kauniissa ilta-auringossa hienolle näköalapaikalle tunturikoivikon reunalle järven itäpuolelle.

Kolmannen päivän aamu oli kylmä ja kaunis kuin karoliinin morsian. Karoliinireitti johdatteli länteen kohti Tydalia, mutta meillä vaelluksen pääsuunta oli kääntynyt etelään.

Sylarna-vuoret kohosivat ja lähenivät etuvasemmalla. Reittisuunnitelman yhtenä ideana olikin nimenomaan näiden Jämtlannin mahtitunturien kiertäminen.

Massiivin korkeimpana huippuna valtakuntien rajalla kohti sinitaivasta nousee Storsylen (1 762 m). Aavistuksen korkeampi vuorenhuippu Helagsfjället (1 796 m) kohoaa Härjedalenissa parin kymmenen kilometrin päässä lounaassa. Yhtä korkeita vuoria ei rajalla ole ennen kuin kaukana pohjoisessa.

Helagsfjället- ja Sylarna-tuntureiden syrjäisillä ylängöillä tavataan tiettävästi vielä villiä naalia. Uljaiden tunturimaisemien lisäksi puhuu sekin seikka näiden erämaaseutujen harvinaislaatuisen puolesta.

Nesjøen-järven maisemiin lasketeltaessa saavuttiin todelliseen lumen valtakuntaan. Talvireitin viittojen yli kaksinkertaisesta pituudesta saattoi päätellä, että lunta voi kertyä parhaimmillaan metri tolkulla.

Nedalshyttalla vaelluksen pääsuunta kääntyi jyrkästi itään Sylarna massiivin etelänpuolisille seinämille. Lähes 1 000 m korkeudelle tunturissa pystytetty kolmosleiri paistatteli hetkisen komeassa kuutamossa. Keskiyöllä tuntureiden ylle hiipi synkkä usva.

Neljäs aamu oli märkä ja masentava. Näkyväisyys oli käytännössä nolla. Tihkusateessa ei voinut tuulettaa edes makuupusseja.

Valtakunnan raja ylitettiin takaisin Ruotsin puolelle ja edessä oli hirmutuulista tunnettu ja pelätty kanjonisola, Ekorrdörren. Leuto myötätuuli vilvoitti vain vähän selkää, mutta siitä huolimatta solassa saattoi aavistaa, millaisella voimalla siellä voi puhaltaa.

Kanjoni oli vielä umpisumussa, mutta sen itäportilla taivas yhtäkkiä hämmästyttävällä tavalla repesi. Valo siivilöityi hienosti pilvien lomasta ja auringon säteet kimaltelivat kuuropilvistä putoilevista isoista lumihiutaleista.

Tuntureiden itäpuolella lunta oli paljon vähemmän ja maisemat olivat tylsempiä. Pääsuunta taittui jyrkästi pohjoiseen ja edelleen vähitellen takaisin länttä kohti.

Neljänneksi leiripaikaksi valikoitui majesteetillinen Tempeldalen-laakio Sylarna-massiivin sydämessä. STF Sylarnas -tunturiaseman valot kajastivat parin kilometrin päässä pohjoisessa.

Viides vaelluspäivä oli lyhyt siirtyminen paksujen lumipatjojen äärelle Sylälven kuruun. Päivän epistola oli lumiluolan kaivaminen ja iglun rakentaminen seuraavaa yöpymistä silmällä pitäen.

Uutteran ahkeroinnin tuloksena molemmat lumirakennelmat valmistuivat aikataulussa, mikä mahdollisti lyhyen sipseillä ja karkeilla (tai kuka milläkin) herkuttelun STF Sylarnas -kahvilassa.

Oudoilta tuntuivat lämpimät sisätilat siinä kohtaa, mutta vielä oudommalta tuntui igluun kömpiminen sen jälkeen.

Yöllä alkoi tupruttaa lunta ja tuulla kohtuullisen reippaasti.

Kuudes ja viimeinen vaelluspäivä oli navakasta tuulesta huolimatta leppoisa laskettelu pääsuuntana pohjoinen ja paluu STF Storulvån -tunturiasemalle.

Saunan, päivällisen, varustehuollon ja peräkärryn pakkaamisen jälkeen oli aamulla tarkoitus aloittaa paluumatka, mutta myrskytuuli oli tukkinut paluureitin Handölin kylään.

Snasahögarna-tuntureiden maantien oli muurautunut niin pahasti umpeen, että tunturiasemalla jouduttiin tappamaan aikaa vielä seuraavaankin aamuun.