Kaldoaivia tunkkaamassa

08.09.2021 | Sauli Herva

Kaldoaivin erämaa on kaukainen syrjäkolkka Suomen kartan äärimmäisellä pohjoisreunalla. Ajatus maastopyörävaelluksesta ruskan väriloistossa halki laajan erämaan tiettömien kiveliöiden tuntui kutkuttavan houkuttelevalta, niinpä syyskuun puolivälissä nousimme satulaan.

Suurin osa porukasta oli ensikertalaisia Kaldoaivissa ja allekirjoittaneellakin oli edellisestä vierailusta erämaan alueelle ehtinyt vierähtää tovi, jos toinenkin. Mielikuvat maasto-olosuhteista olivat näin ollen varsin suurpiirteisiä.

Kaavaillun reitin Sevettijärveltä Pulmankijärvelle olin itsekin kulkenut vain kevättalvella hiihtäen. Kaldoaivista aiemmat maastopyöräkokemukset olivat sen sijaan Mieraslompolon ja Pulmankijärven väliseltä etapilta, eikä niihin voinut tietty täysin tukeutua edessä olevan taipaleen outoja olosuhteita arvioitaessa.

Karttatulkinnan perusteella näytti siltä, että noin 60 km pituinen maastoreitti kokonaisuudessaan sekä loppumatkan 20 km maantiepätkä Pulmankijärven eteläpäästä Nuorgamiin voisivat olla kohtuudella poljettavissa läpi parissa päivässä.
 

Tällä kertaa logistiikka toimi sillä keinoin, että ”savonmafian” maastoauto lähti pari päivää ennen vaellusta liikkeelle Nilsiästä Tahkovuoren laidalta. Auton vetämässä peräkärryssä heilahti Perämeren rannikolle samalla muuan haapapölleistä käsin veistetty hirsikodan kehikko.

Toisena matkapäivänä kulku jatkui Perämereltä Rovaniemen ja Ivalon kautta Nuorgamiin lähes Jäämerelle saakka. Yksi mies pyörineen poimittiin kyytiin aamupäivällä Rovaniemen rautatieasemalta ja toinen iltapäivällä Ivalon lentokentältä. Toinen pyörä poimittiin Ivalosta Matkahuollon toimipisteestä.

Perillä kohteessa päivä alkoi maittavalla aamiaisella Nuorgamin Lomakeskuksen ravintolassa ja jatkui pilvipoutaisessa säässä pyörät peräkärryssä paikallisen K-Marketin kautta pizzalounaalle Kaamasen Kievariin, ja edelleen vatsat täynnä lähtöpisteeseen Ahvenjärven itäpäähän Sevettijärvelle.

Neljän viiden maissa myöhäisessä iltapäivässä Sevettijärvellä kiinnittivät neljä urhoollista maastopyörävaeltajaa varusteet pyöriensä päälle, heittivät reput selkäänsä ja suuntasivat luottavaisina ja reippaina muhkuraista mukulakivikkopolkua kohti pohjoista.

Myöhäisestä lähtöajankohdasta johtuen ensimmäisen päivän tavoitteeksi asetettiin maltilliset 15 km ja Iisakkijärven autiotuvalle ehtiminen ennen pimeän tuloa.

Gaskavárrin paikkeilla pari kolme kilometriä myöhemmin takanavan pito loppui.

Tuhansien saapasparien ja mönkijän renkaiden uurtama vaelluspolku oli levinnyt kolmi-nelimetriseksi mukulakiviuraksi, jota pitkin kuormatuilla pyörillä eteneminen osoittautui paikoin teknisesti jopa vaativaksi ja kauttaaltaan melko hitaaksi, työlääksi ja vaivalloiseksi hommaksi.

Ylä-Lapissa riekkojahti ja hirvenpyynti olivat käynnistyneet viikko toista aikaisemmin. Harvat vastaantulijat olivat maastosta palailemassa olevia metsästäjiä.
 

Ilahduttava kohtaaminen sattui heti alkutaipaleella iloisen inarilaisen pariskunnan kanssa. Nuoripari oli palailemassa vaelluksen ja metsästyksen merkeissä sujuneelta häämatkaltaan. Sulhasella riippui kaulassa kivääri ja morsiamella kiikarit.

Kivikkoisen panssariuran lisäksi Opukasjärven länsirannalla oli kolme ylitystä: Avlijoki harpottiin mättäältä ja kiveltä toiselle ja sitten lankkusiltaa pitkin yli jalkoja kastelematta, Näätämöjoki ylitettiin villisti vavahtelevaa äskettäin kunnostettua lankkuriippusiltaa ja Silisjoki vetovaijerilla toimivalla soutuveneellä.

Silisjoen vastarannalla maasto muuttui helposti ja vauhdikkaasti poljettavaksi hiekkakankaaksi, ja sitä jatkui jäljellä olevat kilometrit Iisakkijärven autiotuvalle saakka.

Autiotuvalla herkuttelimme ohjainkannakkeessa mukulakivikoissa muovipussissa hytkyneillä esikypsennetyillä uusilla potuilla, voisulasipulikastikkeella ja Nuorgamista hankitulla savulohella. Nälkäiset kämppätoverimme, eteläsavolainen pariskunta ja espoolainen vaelluskonkari lipoivat huomaamattaan huuliaan.

Lavereilla oli sopivasti tilaa kaikille yhtä lukuun ottamatta. Vilpoisessa viihtyvänä levitin omat makaukseni suosiolla kamiinan ja ruokapöydän väliin lattialle. Jokainen kusella kävijä kukin vuorollaan ulos könytessään potkiskeli siitä äijän hereille suunnilleen puolen tunnin välein.

Iisakkijärveltä seuraavalle autiotuvalle Huikkimajoelle edettiin välillä aika terävästikin kumpuilevassa, mutta ilahduttavasti vähemmän kivisessä maastossa kuin alkumatkan kilometrien perusteella oli pelätty. Kivikoiden tilalle maastoon ilmautuivat vuorostaan kuraiset ja pehmeät turvemaapainanteet.

Vähäsateisten ja melko kuivien kelien ansiosta suopehmeiköt olivat kuitenkin poljettavissa enimmäkseen ilman pahempia tunkkauksia. Silti oli helposti kuviteltavissa, millaista ryynäämistä homma saattaisi olla yhtään sateisempana syksynä.

Yhtä miestä lukuun ottamatta porukalla oli alla sähköavusteiset maastopyörät sillä ajatuksella, että tunkkausta olisi odotettavissa mieluusti mahdollisimman vähän. Iisakkijärven ja Huikkimajoen kämppien puolivälin tienoille saakka sähköavusteisuuden suoma etu olikin kiistaton.

Antero Suä’vvel-luubbâl -järven kohdalla erästä Rovivaaran laitamaiden kumparetta ylös kammetessani kuulin ja tunsin äkkiarvaamatta ikävän rusahduksen takarattaasta. Gaskavárrin paikkeilla pari kolme kilometriä myöhemmin takanavan pito loppui. Siitä alkoi vaivalloinen ja hikinen tunkkaaminen.

Omalta osaltani asetelma kääntyi etenemisen helppouden suhteen aivan päinvastaiseksi. Pulmankijärvelle olisi taivallettava 40 km enimmäkseen jalkapatikassa raskasta pyörää eteenpäin puskien.

Painavat sähkömoottori ja akut, yli 10 kg lisäkuorma, olivat nyt pelkästään lisähaitta.

Huikkimajoen kämpän suojissa istahdimme rauhassa tuumailemaan ja sadetta pitelemään, kunnollinen retkilounas terävöittäisi ajattelua.

Selkeänä johtopäätöksenä saatiin tilannearvio, että maaliin ei mitenkään jouduttaisi suunnitellussa parin vuorokauden aika-aukossa. Ja kolmantenakin päivänä perille joutuminen voisi tehdä tiukkaa.

Vähintään kaikki loppumatkan nousut täytyisi sähköpyörää varusteineen työntää eteenpäin ja vähäpätöisistäkin myötäleistä piti koittaa eräänlaisella pisaralla pisimmälle logiikalla kehrätä vauhtia mahdollisimman pitkälle etumaastoon.

Välitavoitteeksi asetettiin seuraavalle kämpälle eli Tsaarajärven autiotuvalle kohtuu ajassa yöpuulle joutuminen.

Huikkimajoen tienoilta vaellusreitti jatkui ensimmäiset kilometrit enimmäkseen samanlaisena rytmikkäästi kohti pohjoista kumpuilevassa tunturikoivikossa polveilevana maastourana.

Lávvovárrin rinteeseen noustaessa polku kaartui luoteeseen paljakalle. Harjanteella sähköläskin tunkkaajakin sai huokaista hetkeksi helpotuksesta. Tarkkaan ajamalla saattoi lasketella vaihteeksi satulassa istuen kilometrin toista melkein Silisjoelle saakka.

Silisjoki ylitettiin toiseen kertaan Gisttatbelljohkan yhtymäkohdassa, mutta tällä kertaa ilman vetovaijeriveneen tukea leveässä ja liukkaassa kivikkorakassa kahlaamalla.

Lähes samassa ajassa epäonninen tunkkaaja ontui sinne raatopyörä huoltoauton peräkärryyn nostettuna.

Ylipäätään Kaldoaivin kaltaisessa erämaassa pelin henki on sellainen, että jalkojen kastumisen kanssa on hyödytöntä alkaa hienostelemaan. Parhaiten matka taittuu, jos marssii vaelluskengillä kursailematta suoraan jokeen.

Enemmin tai myöhemmin jalat ja kengät kastuvat joka tapauksessa.
 

Čárasskáidin nousussa vasten kasvoja piiskasi navakka tuuli ja ankara rankkasade kuuro. Talvi tuoksui ilmassa. Tuskin ensilumikaan oli enää kaukana.

Maastopyöräilijät yrittivät pitää itseään lämpiminä ja menivät menojaan ja katosivat paliskuntien välisestä poroaidan portista harjanteen toiselle puolelle näkymättömiin. Yhtään ei ollut hauska raskasta pyöräraatoa yksikseen tunturissa tunkkailla.

Maastopyöräilijöiden huoleton eteneminen oli tyssännyt ohutturpeiseen, mutta kiviseen, kuoppaiseen ja vetiseen aapasuohon. Miehet olivat laskeutuneet alas satulasta tunkkajien ja tavallisten kuolevaisten joukkoon. 

Turbulentissa ilmamassassa sadekuuroja tulee ja menee tiuhaan tahtiin. Keli selkisi yhtä nopeasti kuin oli sade alkanutkin. Ilmojen haltia oli armollinen nöyrtyneille maastopyöräilijöille ja näytti loppupäivän kaikkein hienointansa.

Tsaarajärven autiotuvalle tultiin asialliseen aikaan illansuussa. Kämpässä evästelleet riekonpyytäjät antoivat kohteliaasti tilaa väsyneille pyörävaeltajille ja vetäytyivät telttoihinsa.

Kunnollinen lepo olikin tarpeen, sillä aamulla oli edessä tiukka 25 km tunkkausurakka maantienpäähän Pulmankijärvelle. Karttatulkinnan perusteella korkeuserot, nousut ja toivottavasti laskukelpoiset alamäet näyttivät tähänastista vaativimmilta.

Aamupäivä oli yllättävän helppokulkuista tunturinummimaastoa, jota tunkkajakin pystyi etenemään monessa kohtaa pyörän päältä rullailemalla.

Čároaivilla polku nousi 50 m ympäröivää tundraa korkeammalle upeisiin maisemiin. Kukkulaa toisella puolella saattoi rennosti lasketella parisen kilometriä matkanteon nautinnon inhottavasti katkaisevaan lohkareiseen poikittaissuuntaiseen kuruun saakka.

Seuraava pitkä lasku oli Golmmesoaivin rinteillä ja pian sen jälkeen oltiin jo Tsuomasjärven autiotuvan lähettyvillä. Aamupäivän etappi oli sujunut odotettua nopeammin ja kämpälle saavuttiin selkeästi etuajassa.

Tukeva lounas ja kunnon ruokaperräiset olivat poikaa ennen iltapäivän ja illan loppurutistusta yli Čuomasvárrin länsiharjanteen, Mivtteohkkan, Urroaivin ja Buollánvárrin kohti Pulmankijokilaaksoa ja määränpäätä.

Tavoitteena oli ehtiä Nuorgamin lomakeskuksessa odottavaan saunaan ja päivällispöytään edes jotenkuten siedettävään aikaan. Huoltoauto hälytettäisiin vastaan maantien päähän, kunhan vain saataisiin kännykät kuulumaan.

Aivan Norjan rajan pinnassa sijaitseva Miutijoen kivan näköinen tupa ohitettiin kiireessä pikamarssia sisälle vilkaisematta. Urroaivin huipulla rajalinjalla oli ensimmäinen kohta, missä kännykät saatiin vaihteeksi kuulumaan.

Loppukilometrien terävät korkeuserot ja pehmeät suojuotit ennen 200 korkeuserometrin jyrkkää laskua Pulmankijärvelle lähes Jäämeren pinnan tasoon olivat yllättävän rankkoja.

Sähköpyöräilijät hujauttivat 20 km maantietä perille Nuorgamiin alle tunnissa.

Lähes samassa ajassa epäonninen tunkkaaja ontui sinne raatopyörä huoltoauton peräkärryyn nostettuna.