Kaamoserämaa

05.12.2018 17:20 | Matti Mela

Kaamosaikaan tehty hiihto­ vaellus erämaahan edellyttää välineistön kehityksestä huolimatta edelleenkin huolellista valmis­tautumista.

Pitkä hiihtovaellus erämaassa on aina vaativa suoritus, fyysisesti ja henkisesti. Kaamoksen aikaan suoritettuna se on sitä erityisesti, kun valoa Inarin korkeudellakin on vain 2–3 tuntia vuorokaudessa.

Muutama vuosikymmen sitten, kun itse olin paremmassa iskussa, tuli tehtyä aina vuodenvaihteen tienoilla suksivaelluksia eri kämpille, kammeille ja laavuille. Niistä jäi monien hyvien muistojen lisäksi mieleen vähän ahdistavana retkitavaroiden loputon purkaminen ja pakkaaminen pimeässä aina liian pieneen ahkioon tai rinkkaan.

Nämä vaellukset ovat jättäneet pysyvän mielenkiinnon retkeilyn ja retkeilyvälineiden kehityksen seurantaan. Vaatetuksesta lähtien välineistö on kehittynyt huimasti. Uusien mielenkiintoisten vempaimien takia tekee mieli melkein uudelleen lähteä kokeilemaan kaamosvaelluksia.

Kaikkein kumouksellisimmat keksinnöt ovat mielestäni olleet LED-valo ja GPS-paikantimet.

Jos vain itsessä ja satelliittipaikantimessa riittää virtaa, on eksyminen oikeastaan nykyisin mahdotonta. Sillä on valtava merkitys henkiselle puolelle, kun ei tarvitse hämärässä metsässä joka nyppylää tunnistaa. Kämpän suunta ja etäisyys ovat aina tiedossa.

Jotkut asiat ovat kuitenkin muuttuneet huonompaan suuntaan.

Ennen oli kaamoksen aikaan aina pakkaskeli. Riitti yksi voidepurkki anorakin taskuun. Nykyisin keskitalven suojasäät ja jopa vesisateet ovat tehneet voitelun hankalammaksi ja vesistöjen jäät arvaamattomiksi.

Yksi asia on kuitenkin säilynyt ennallaan. Kaamosvaellukset kannattaa satuttaa kuutamoon. Pilvisinäkin öinä erottuvat tunturit ja vaarat soista ja järvistä.

Silloin ei olla enää lyhyen päivän vankeina.