Jäänlukutaidon ABC

02.12.2020 | Terhi Ilosaari

Uskallatko avata talven taikaoven ja lähteä ihailemaan maisemia, joista et osannut kuvitellakaan? Mitäpä jos opettelisit jäänlukutaidon ja mahdollistaisit näin turvallisen tutustumisen uusiin seikkailuihin?

Jäällä liikkuminen on hieman kuin sienestystä: lajin taitajille erittäin koukuttavaa ja aina jotain uutta tarjoavaa, perustaitojen hankinnan ohittavalle hengenvaarallista.

Aakkoset opettelemalla voit tutustua lajin alkeisiin. Todellinen lukutaito kertyy maltilla käytännön kokemuksia kartuttaen. Suomen Retkiluistelijat ry:n vuosittain järjestämät tulokas- ja omatoimiretkikurssit ovat hyvä tapa oppia tämän lukutaidon perusteet.
 

Aistit. Jäällä kulkiessa ovat useat aistit jatkuvasti käytössä: miltä jää kuulostaa, miltä jään pinta ja maaston muodot näyttävät, miltä jää tuntuu?

Baikal on maailman syvin ja suurin makean veden järvi, joka jäätyy liikkujaa kestäväksi noin kuukaudessa. Vuosittain Baikalillakin talviliikutaan monipuolisesti, mutta alkukaudesta jäälle mielivä etsii Baikalin sijaan erityisen pieniä ja matalia vesistöjä.

Celsiusaste. Edellytys veden jäätymiselle on, että vesi on kauttaaltaan alle viisi celsiusastetta. Tuulettomalla, kirkkaalla pakkassäällä lumeton jää vahvistuu noin 2,5 millimetriä vuorokaudessa jokaista pakkasastetta kohden. Neljän celsiusasteen pakkasessa, optimiolosuhteissa jäätä muodostuu siis vuorokaudessa senttimetrin verran.

Äänen muuttuessa on syytä mitata jään paksuus.

D-duuri kertoo riemusta ja kuvaa jäällä liikkujan tunnetta herkullisimmilla retkillä. Ruotsalaisen retkiluistelijan, Krister Valtosen mukaan aikuisen ihmisen kantava, viiden senttimetrin teräsjää laulaa toisen oktaavin e:n ja d:n välimaastoista. Jäällä matkaajan ei tarvitse omata toimivaa sävelkorvaa, mutta tärkeää on tietää, että omien luistinten alta ei jään ääntä kuule, vaan on kuunneltava kaverin jaloista kantautuvaa laulua. Kun ääni nousee tai katoaa, on se merkki muutoksesta. Äänen muuttuessa on syytä mitata jään paksuus.

Elävä jää. Virtaus, tuuli, aurinko, sade – kymmenet tekijät muovaavat jäätä jatkuvasti. Paikka, josta saattoi kulkea turvallisesti tuntia aikaisemmin, voikin olla hetkeä myöhemmin vaaran paikka.

Flyygelijää. Ahkera jääretkeilijä antaa suosikkiaineelleen lukuisia nimiä. Retkiluistimilla kulkijat jahtaavat usein parasta, tasaista, mustaa, priimaa, flyygelijäätä.

GPS-laitetta voi käyttää jäällä sijainnin määrittämiseen, mutta edellistuntien tai päivien reittejä, joita muut ovat luistelleet, ei jäällä liikkujan pidä seurata. Jää elää jatkuvasti ja vielä eilen turvallinen paikka on voinut avautua avannoksi.
 

Haihtuminen. Pilvipeite, silta, rannalta veden päälle kurkottavat puut ja lumi – nämä kaikki hidastavat lämmön haihtumista ja samalla jään muodostumista.

Isku. Kokenut jäällä kulkija tunnistaa yhden jääsauvan iskun perusteella kantavan jään.

Jääsauva on jäällä liikkujan tärkein turvavaruste, tuntosarvi ja kuudes aisti. Oman jääsauvan kanssa kannattaa koputella ahkerasti erilaisia jääkohtia, vain näin voi oppia tulkitsemaan oman sauvan viestejä. Toisinaan jääsauvaparin toinen sauva voi olla hieman painavampi, jään tutkimiseen tarkoitettu, toisen sauvan ollessa enemmän tasapainottava varuste.

Kevätjää on syksyn sitkasta jäätä hauraampaa ja siksi myös vaarallisempaa, vaikka olisikin paksumpaa. Puikkoontuneen kevätjään kantavuutta on erittäin vaikea arvioida.

Lumi vaikeuttaa jääntarkkailijan tehtävää. Lumikerros peittää alleen jään muutokset, hidastaa lämmön haihtumista ja vaimentaa jään ääniä.

Railon kohdalla on syytä pysähtyä tutkimaan jään paksuutta.

Merenjää. Suolainen merenjää jäätyy makeaa vettä hitaammin. Jäätynyt suolavesi on usein myös makeaa serkkuaan pehmeämpää eikä ääntele makeiden vesistöjen jään tavoin.

Naskalit. Jäällä liikkuessa naskalit kulkevat leuan alla, josta ne saa mutkitta käyttöön, vaikka muu vartalo olisi molskahtanut jään alle. Leuan alta naskalit eivät myöskään aiheuta vahinkoa mahdollisessa kaatumistilanteessa.

Opettelu. Kokemuksen karttuessa tutkijan into säilyy, mutta eteneminen muuttuu sujuvammaksi ja tutkailu ulkopuolisen silmiin eleettömämmäksi. Tämän lukutaidon karttuminen ei lopu koskaan, aina on uutta opittavaa.

Paksuus. Viiden sentin paksuinen teräsjää kantaa aikuista kulkijaa ilman kulkuneuvoa.

Railo kertoo aina muutoksesta jäässä. Railon kohdalla on syytä pysähtyä tutkimaan jään paksuutta.
 

Sade. Syksyisellä teräsjäällä sade ei heikennä jään kantavuutta. Toisinaan vesisade voi olla jopa jäällä liikkujan ystävä sulattaen lumikerroksen ja paljastaen näin jään taas helpommin luettavaksi.

Tuuliavanto on jäällä etenijän sudenkuoppa. Tuuli voi pitää jo muuten jäätyneen vesistön tuulista kohtaa pitkäänkin liikkeessä ja jättää näin muuten hyvin jäätyneelle kentälle reiän. Napakka pakkanen voi jäädyttää aukkoon ohuen kerroksen, jonka vaarallisuuden ohut lumikerros saattaa peittää alleen – todellinen vaaranpaikka on valmis.

Uveavanto. Lumen paino, sulamisvesi, pilkkireikä – muuttuva tekijä voi nostaa veden jään päälle, jolloin vesi syövyttää hiljalleen jäätä puhki. Näin muodostuu salakavala uveavanto.

Vaaran paikat: salmet, karikot, rantakivikot – ja kaislikot, niemien kärjet, jokien ja ojien suut, kaikenlaiset virtapaikat – nämä kaikki kertovat mahdollisesta vaarasta ja saavat jään tutkijan pysähtymään ja varmistamaan jään paksuuden.
 

Yhdessä. Jäälle ei mennä koskaan yksin. Muiden turvavarusteiden lisäksi mukana kulkee aina kaveri ennen kaikkea iloa, ihmetystä ja oivalluksia jakamassa, mutta myös tarvittaessa pelastamassa.

Zen. Jäänlukutaito vaatii erityisen zeniä mielenlaatua. Pipon on säilytettävä maltillinen lämpötila, vaikka upea jääkenttä kutsuisikin ja tuoreet jäljet houkuttelisivat hosumaan.

Äkkijyrkän seinämän, jyrkänteen vierellä voi vaania yllättävä sula.

Öisin jää jäätyy päivää nopeammin. Päivällä taivas on yötä vaaleampi ja heijastaa siksi lämpöä takaisin jäälle.