Jäähyväiset retkitoverille

01.12.2021 | Sauli Herva

Metsästysonnettomuus päätti maastopyöräretken Korvatuntunturille. Onnettomuuden syitä ja seurauksia on turhaa lähteä liikaa spekuloimaan, toimittaja Sauli Herva muistuttaa.

Korvatunturi oli meillä ohjelmassa jo lokakuussa vuosi sitten, kun Nuorttijoen laskemisen SUP-seikkailua (L&P 4/2020) jatkettiin osin samalla porukalla MTB-vaelluksena Kemihaaran erämaassa.

Retki alkoi hienoissa merkeissä. Otsalamppujen valossa pimenevässä rajaseudun yössä poljimme halki jänkien ja kuusikoiden kohti Vieriharjun autiotupaa ja siellä odottavaa erämaasaunaa. Yön aikana maahan ja puiden oksille satoi pehmeän pumpulinen vaaksan vahvuinen ensilumi.

Aamupäivällä vaellusta jatkettiin lumivalkoisessa ihmemaassa kohti määränpäänä siintänyttä Korvatunturia. Korvatunturinmaan vaelluspolun reittiviittoihin oli muutama vuosi sitten laitettu hauskoja ja sympaattisia joulutontuiksi maalattuja puukiekkoja ilahduttamaan erämaan kulkijoita.

Yön aikana maahan ja puiden oksille satoi pehmeän pumpulinen vaaksan vahvuinen ensilumi.

Retkiseurueen muut jäsenet olivat menneet menojaan, kun erästä veikeää tonttuveijaria kameran muistikortille sommitellessani kuulin kiväärin laukauksen jostakin etumaastosta. Ei ihan läheltä, muttei kovin kaukaakaan.

Tovin eteenpäin poljettuani tavoitin muun porukan maahan kyyristyneinä antamassa hätäensiapua polun vieressä makaavalle toverillemme. Soitin välittömästi hätäkeskukseen ja ilmoitin seuruetta kohdanneesta vakavasta metsästysonnettomuudesta.

Elvytimme retkitoveriamme parhaiden taitojemme ja viranomaisilta saamiemme ohjeiden mukaan. Nipin napin olimme vielä kuuluvuusalueella, vaikka verkkoyhteys aina välillä pahasti katkeilikin.

Kaikkien ponnistelujen jälkeen saimme jossain vaiheessa pelastuslääkäriltä kehotuksen lopettaa elvyttäminen. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Toverimme elämän lanka oli katkennut traagisesti ennen aikojaan kiväärin luotiin.

Kohtasimme onnettomuuden kaukana rajaseudulla vaikeiden kulkuyhteyksien takana keskellä erämaata, jonne pelastusviranomaiset ja poliisi eivät parhaassakaan tapauksessa voi mitenkään ehtiä ihan tuossa tuokiossa.

Tilanne oli tyrmistyttävä ja absurdi. Lämmittelimme tervastulilla yhdessä onnettoman laukauksen ampuneen metsästäjän kanssa kauan aikaa ennen ensimmäistenkään pelastajien saapumista tapahtumapaikalle.

Kokeneina eräretkeilijöinä ja luonnonkulkijoina ymmärsimme kyllä kaikki, että oli päässyt käymään sellaista, mitä ei olisi ikimaailmassa saanut koskaan tapahtua. Jotakin, mitä kukaan ei voinut edes kuvitella.

Surkea onnettomuus oli fakta ja tosiasia, johon lainmukaisia tuomioita jaetaan käräjillä oikeusasteiden istunnoissa. Nuotiotulilla ei voi lähteä ketään sormella osoittelemaan, ei edes itseään.

Onnettomuuden syitä ja seurauksia on turhaa lähteä liikaa spekuloimaan. Se ei ole hyödyllistä kenenkään kannalta, eikä johda yhtään mihinkään. Kelloa ei mitenkään saa käännettyä taaksepäin, vaikka sitä kuinka haluaisi.

Itsensä tai jonkin toisen osapuolen katkera syyttäminen muuttaa vain omaa sielunmaisemaa entistä harmaanmaksi ja näivettää valmiiksi synkkää mieltä entisestään. Vain anteeksiannon kautta voi mieli ja omatunto saada vapautuksen.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: Ainakin allekirjoittanut kiinnittää eritoten metsästysaikana entistäkin tietoisemmin huomiota ulkoilmavaatetuksen huomioväreihin. Hirvijahtiporukoiden punaiset tai oranssit huomioliivit, punanutut ja -pipot eivät ole vain huvin vuoksi tuulesta temmattuja.

Maastopyöräretki toteutettiin seuraavassa lokakuussa uudestaan, menehtyneen retkitoverin muistolle. Voit lukea jutun täältä.